Yves Saint Laurent ei ole koskaan kuulunut omiin ykkössuosikkeihini. Mittavan uran luonut, aivosyöpään kesäkuussa menehtynyt suunnittelija, on kuitenkin monen muun suosikki. Itse muistan hänen luomuksistaan parhaiten 50- ja 90-luvun tyylit. YSL liikkui tyyleistä toiseen, luoden tyylikkäitä, pelkistettyjä arkivaatteita ja näyttäviä, joskus jopa yliampuvia juhlapukuja. Syksyn -08 ready-to-wear-mallisto menee tämän syksyn teeman mukaisesti muodin synkempään päähän….
Evil Dressmaker as Topmodel
Aamu on pimeä ja kylmä. Minä taas olen väsynyt ja nälkäinen. Hetken harkitsin aamutorkkujen ottamista mutta työhuoneessa huutaa kovaan ääneen huomiotani useampi keskeneräinen projekti. Esitelläänpä ennen töihin perehtymistä yksi vastavalmistunut projekti. Rakastan vesiputouspäänteitä. Näin toissakesänä eräällä asiakkaalla samanlaisen trikootopin ja päätin tehdä oman versioni. Näitä on minulla nyt kaksi, toinen on vaaleanharmaata valuvaa trikoota ja…
Jazz-klubien flapper
Tänään perehdymme 20-luvun pukuhistoriaan. Käytän edelleen pohjana jo aiemmin mainittua puku- ja tyylihistorian kokoelmaani. Lähteitä ei edelleenkään ole olemassa joten krediitit menevät cyber-avaruuteen. Pahoittelen. Alunperin en ollut aikonut laittaa mukaan kokoelmaan liittämiäni omia piirustuksia mutta koska pidän tästä 20-luvun kuvasta niin paljon niin laitan nyt ainakin sen mukaan, katsotaan muita piirroksia sitten ihan tilanteen mukaan….
Musiikkia sielulle
Viikonlopun soundtrackinä Kerliä. Me loves! Kerli – Walking on Air from Memiux on Vimeo.
Farkuista legginsit
Helppo tuunausvinkki jolla voit perusfarkuista muokata tiukat legginsit.1. Osta tai tee suoralahkeiset tai alaspäin kapenevat farkut, voivat olla vähän väljemmätkin. 2. Pese farkut ensin 60 asteessa maksimaalisen istuvuuden luomiseksi. 3. Pistä farkut varastoon vaatekaappiisi ja anna olla siellä käyttämättä vähintään pari kuukautta, mutta mielellään puolisen vuotta.4. Sillä välin kun farkut ovat varastoituna täpötäyden vaatekaapin perukoille,…
Päivän soundtrack
Kellekään ei lie yllätys että tämä on yksi suosikkibiiseistäni! Soitossa tänään….
Huulista
Osuin tänään aikaa kuluttaessani mourunta-blogiin ja törmäsin huulikiilto-arvontaan. Tietenkin siihen piti osallistua, joskin osallistujien järjettömän määrän nähtyäni olen varma että Onnetar skippaa minut kuten yleensäkin. Moumou kyseli minkä värisestä huulikiillosta ihmiset pitävät. En ole oikein koskaan ollut mikään hirveän innostunut huulikiilto-ihminen, kun jotenkin en ole pitänyt kiiltojen tahmaisesta koostumuksesta ihollani. Sain kuitenkin pari vuotta sitten…
Timangi misu!
Tylsä maanantai-aamu. Tänään täytyisi tehdä töitä, ihan oikeita töitä. Mutta ei se mitään! Onneksi olen niin timanginen misu että sain Meet me at Tiffany’s– blogin Cerisier’ltä Briljantin! Briljantit pistän edelleen kiertoon seuraaville. Ovat saattaneet niitä jo aiemmin saadakin, mutta nyt saavat vielä yhdet! Maailmassa on niin paljon ihania blogeja mutta nämä nyt ehkä eniten seuraamiani:…