Kabinettikorttimme olkaa hyvä

Tietyissä piireissä (perheen kesken siis) Evil Dressmaker tiedetään varsin sekopäisenä tyyppinä, joka saattaa saada mitä hulluimpia ideoita ja lähteä peräti toteuttamaan niitä siltä seisomalta. Tällainen hetki koettiin taas noin viikko sitten kun tajusin Atelieri O. Haapalan viimeisen keikkakuvauksen olevan käsillä. Siinä puoli yhden maissa iltapäivällä hoksasin tämän faktan ja mainitsin siitä isännälle, joka tyynen rauhallisesti…

Hei me muutetaan, taas!

Pitkällisten asuntojumalille suoritettujen rukoushetkien ja lukemattomien kämppäalttarille uhrattujen lahjojen tuloksena on se että me muutetaan taas! Eihän viimeisestä muutostani ole aikaa kuin vajaa vuosi. En oikein koskaan kotiutunut tähän isännän asuntoon ja asunnon pienet viat ovat alkaneet ottaa päähän luvattoman paljon meitä molempia. Kerrottakoon nyt vaikka että pesuhuone on niin pieni että pesukone pitää säilyttää…

Tyylibloggarin unelmien joulukalenteri

Joulukuu, tuo kaikkien materialistien lempikuukausi on pyörähtänyt käyntiin. Lapset odottavat joulupukkia toivoen sitä kalleinta mahdollista pelikonsolia tai suosituinta peliä joka on loppu joka kaupasta. Mutta miten saadaan lähes kokonainen kuukausi kulumaan kuin siivillä? Nerokkaat markkinamiehet ovat kehittäneet tuotteen tähänkin pulmaan. Sen nimi on joulukalenteri. Tiiti tarinoi jo varsin sukkelasanaisesti lapsuuden pettymystä aiheuttaneista kalentereista joista löytyi…

Puhelimen uudet vaatteet / Phones new clothing

Mahdattekohan muistaa että kesällä tapahtui pieni haaveri eräällä kätköilyreissulla? Puhelimeni otti hieman iskua ja takakansi hajosi. Siitä asti se on ollut kauniisti korjattuna laastarilla. Englannin matkalta toin puhelimelle tuliaisiksi uudet vaatteet. Kesti melkein kaksi kuukautta saada isäntä vaihtamaan ehjät kuoret rikkinäisten tilalle. Nyt näyttää hienolta =) Ja huomatkaa mätsäävä kynsilakka! PS. Sormiparka voi jo paremmin….

Don’t try this at home!

Miltä tuntuu kun ompelee teollisuusompelukoneella sormeensa? Todella ikävältä. Älkää kokeilko kotona. Viikonloppu alkoi siis mahtavissa merkeissä. Olin lopettelemassa päivän hommia kun vielä viimetöikseni piti hurauttaa yksi huivin puolikas. Ja kuinkas sitten kävikään. Elämäni ensimmäistä kertaa ompelin itseäni sormeen. Läpi meni ja huolella. Sormi jäi kiinni koneen neulaan. Onneksi ei osunut luuhun eikä mennyt kynnen läpi….

Sulokkaasti kuin balettitanssija /Gracefull as a ballet dancer

Eilen taisin möläyttää jotain sekoamisesta kaupassa. Tässä näette sekoamisen lopputuloksen. Ja sen sekopään joka balettitanssijamaisen sulokkaasti poseeraa uusissa asusteissaan.IN ENGLISHYesterday I mentioned something about going crazy in a shop. Here you see the results of going crazy. And you also see the madwoman who poses gracefully like a ballet dancer in her new accessories. Viimeksi…

Jotkut menee sekaisin kuusta, jotkut menee sekaisin jostain ihan muusta

Välillä pientä ihmistä laiskottaa aivan juukelisti eikä yhtään huvita ottaa asukuvia. Toisinaan sitä taas ihmistä laiskottaa ihan peevelisti eikä huvita ladata kuvia koneelle. Ja sitten joskus ihmistä laiskottaa niin vietävästi ettei millään viitsi käsitellä kuvia julkaisukuntoon. Mutta ei hätää. Tänään mulla on teille pienoinen kuvakimara. Nimittäin asukuvia. Vähän tuoreempaa ja sitten vähän vanhempaa. Joten katsotaanpa….

Suuret on toiveet / Big wishes

Rakas Joulupukki … niin joo, sori, koska lähes kaikki muutkin on kirjoittaneet pukille niin mäkin ajattelin, koska en ole ikinä ennen kirjottanu…. asiaan siis… Rakas JoulupukkiKoska olen ollut tänä vuonna erityisen kiltti ja ahkera (lukuunottamatta niitä muutamia kirosanoja työhuoneen remontin yhteydessä ja silloin kun isännän fillari varastettiin) niin voisitko muistaa mua kiltteydestäni jollakin seuraavista pienistä…