Huonekalut, nuo asuntojen pikkuveijarit. Niitä tulee hankittua kamalan harvoin. Tänään kuitenkin sattui sellainen onnellinen pieni perhetapahtuma että meille muutti uusi huonekalu. Sellaista sopivaa on etsitty jo pidempään. Kaikki ovat olleet joko väärän värisiä, väärän kokoisia, väärän mallisia, väärän hintaisia, väärän kuntoisia tai väärässä kaupungissa. Tänään kaikki natsasivat kohdilleen ja ostin peilipöydän jota myös pukeutumispöydäksi kutsutaan….
Fiinimpi army-look
Jatkona edellisen postauksen seilori-lookille kannattaa lukaista juttuni military-tyylistä Tamperelaisen uusimmassa näköispainoksessa. Armeija-tyylihän tulee muotiin joka syksy ja välillä myös kesällä. Pitkään on ollut vallalla cyperpunk- ja asfalttisoturi-tyylinen nahan, solkien, niittien ja ketjujen rakkausavioliitto. Vaikka scifi onkin yksi lempi-harrasteistani niin kirjojen, leffojen kuin tv-sarjojenkin muodossa, en omassa pukeutumisessani ihan hirveästi lämpene niin futuristiselle tyylille vaikka se…
Ihanat naiset satamassa
Viime perjantaina oli taas hauskaa hubaa tiedossa satamassa. Viime vuonna pääsin asullani Tampere Street Style’n sivuille. Tänä vuonna ajattelin ottaa hivenen hillitymmin, etenkin kun kelit ovat olleet mitä ovat (hikiset ja ahdistavat) ja päätin jättää joustamattomat vaatteet kaappiin. Hätäisesti sain perjantai-aamuna kasaan trikoomekon Nanson raikkaasta raitakankaasta. Suikan olin tehnyt jo pari viikkoa aiemmin ja nyörikoristeen…
Pilkkukuume
Piti noutaa postista paketti. No kävi niin että se ei ollutkaan lähipostissani kuten olisi voinut olettaa. Se oli aivan toisessa postissa jonka postinumero on melkein sama kuin lähipostini. “Kesäaikana näitä virheitä sattuu…” Tarkoittaa että virheitä sattuu kun kesätyöntekijät on hommissa. “Mutta voittehan toki hakea sen itse sieltä toisesta postista.” Ai että minä hakisin omalla kustannuksella…
Porvoon mitalla / Porvoo measure
Hups, töihin palaaminen on saanut energiat totaalisesti katoamaan ja blogikin on jäänyt oman onnensa nojaan. Mutta no worries. Lomapostaus coming your way now. Lomahan ei ole mitään jos ei pääse vähän kotoa pois. Tänä vuonna vaihdoimme Englannin matkan kotimaanmatkailuun ja toiveenani oli viettää päivä Porvoon tunnelmallisessa vanhassa kaupungissa. Aurinkoinen Porvoo näyttäytyi vilkkaana mutta väsyttävänä. Epäonnekseni…
Kulttuuria ja kansanhuvia
Syystä että Evil Dressmaker on ollut parisen viikkoa kesälomalla on blogin askartelu-paskartelu-, ompelu- ja asuosio ollut myös lomalla. Sen sijaan aion kyllästymiseen asti ilahduttaa teitä erilaisilla kesäloma-aiheisilla postauksilla kun se kerrankin on mahdollista. Valokuvissa saattaa satunnaisesti vilahdella myös päivän asu (joka lähes poikkeuksetta on ollut parisen viikkoa sama mekko ja samat kengät hieman eri asusteilla)….
Only the top quality for you, my darling
Huippulaadukkaiden ja odotettujen peili-valokuvien sarja jatkuu. Sunnuntaina kun olin jo sen verran tolpillani että autossa istuminen ja kävely onnistui luontevasti lähdettiin pikavisitille Jyväskylässä järjestettävään Finncon-tapahtumaan. Matkalla napattu vessakuva on tietysti peili-kuvien aatelia. Päivän kiinnostavin luento oli Dr Who – Roots of British scifi, jota isäntäkin sujuvasti kuunteli. Finnconissa aiemminkin luennoinut Kristoffer Lawson esitteli englantilaisen scifin…
Nestetankkausta karulla kädellä
Blogia pidempään seuranneet saattavat tietää että Evil Dressmaker ei pahemmin perusta hellekeleistä. On ollut jo vuosia tiedossa että mun kroppa vaan ei pysty käsittelemään kovia lämpötiloja (paitsi hetkellisesti saunassa, eikä sielläkään missään tapauksessa 20 minuuttia pidempään) ja nyt se tuli sitten todistettua ihan lääkärin toimesta että tämä emäntä ei ole helleyhteensopiva. Silmiriemun putiikin toiset avajaiset…