Makkarin remppa venyyyyyy. Olisin halunnut jo päästä tapiseeraamaan, mutta eihän tästä nyt taas näytä tulevan mitään. Olin aikonut tapiseerata vanhojen kerrosten päälle, mutta viimeisimmät huoneessa olevat tapetit olivatkin niin heppoisesti kiinni seinässä, että jouduinkin niitä irrottelemaan vähän enemmän, kun lähtivät irtoamaan ihan kevyesti nykäisemällä. Uuden tapettiliisterin vaikutuksesta olisivat saattaneet alkaa kuoriutua uusien tapettien kera irti….
Tag: Old house
19/12/24 Tulipesät / Fireplaces
Parisen vuotta sitten kirjoittelin joulukalenterissa kokkaus-kokeiluistani leivinuunin kanssa. Viime talvena kokkailut leivinuunilla jäivät melko vähiin, mutta ehkäpä saan otettua senkin homman taas tänä talvena haltuun paremmin. Leivinuuni ei valitettavasti ole alkuperäinen, se on muurattu uudelleen ehkä joskus 80-90-luvuilla, eikä meillä ole tiedossa miten hyvin se vastaa alkuperäistä mallia, mutta puuhella ainakin on jätetty pois tätä…
Halloween / Kekri
Oon saattanu ehkäpä pariin kertaankin mainita että kekri on lemppari-ajankohtiani vuodenkierrossa. Se on sikäli erikoista, koska en ole yhtään kauhuelokuvien ystävä. Saan niistä painajaisia. Semmoinen kevyemmästi selkäpiitä karmiva kummitustarina-tyyppinen, mystinen hyytävyys sen sijaan uppoaa kuin veitsi voihin. Arvannette mihin tämä johtaa. No tietysti siihen että uuden kotimme kuisti on ihan täydellinen kekri-kauhun tyyssija! Kattokaa vaikka!…