Mikä auttaa pimeisiin iltoihin?

on


Kun päivät
lyhenee ja illat pimenee sitä haluaa vain käpertyä sohvannurkkaan kuppi lämmintä juomaa kädessä, vilttiin kietoutuneena. Tästä suorana seurauksena on se että Evil Dressmakerin asukuvat vähenevät vähenemistään. Osittain laiskuuden ja väsymyksen vuoksi, osittain surkeiden valaistusolosuhteiden vuoksi. Pahoitteluni. Tässä kuitenkin menneen viikon saldo joka on huikea: yksi surkean suttuinen kuva viikonlopun röntösteluasusta.


No entä mitäpä jäi käteen Kädentaidot -09 messuilta Pirkkahallista? Eipä juuri mitään. Pääsääntöisesti sisältö on aina sitä samaa: käsityökirjoja, huovutettuja asusteita, pipoja ja tumppuja, kierrätysmateriaaleista tehtyjä sisustustuotteita, koruja ja puusta sorvattuja tuotteita. Mielenkiintoisimmiksi kohteiksi osoittautuivat pajusta koristekukkia vuoleva mies ja P
irkkahallin ravintola. Tarttui sieltä sentään jotain matkaan. Itse ostin lusikanvarresta tehdyn rintakorun Boneheadin osastolta (hopean kimallus piristää aina) ja äitini osti työvälineen rosee-tekniikkaa varten. Kaikenkaikkiaan messut eivät olleet sen hääppöisemmät kuin aikaisempinakaan vuosina, tosin näytteilleasettajia oli tänä vuonna enemmän ja kivimessut (joilla emme ehtineet edes poiketa) oli nyt siirretty ihan omaan halliinsa. Ihmisiä oli ihan liikaa. Mulla menee tungoksessa aina hermot kun ihmiset tuuppivat ja tönivät. Ja mikä ihme on siinä että katsotaan yhteen suuntaan ja kävellään toiseen suuntaan huomioimatta että ruuhkassa on hieman liian helppoa törmätä toiseen ihmiseen. Entä miksi pitää yhtäkkiä pysähtyä kuin seinään liikkuvan ihmismassan keskellä niin että takana tuleva törmää selkään. Hermohan sellaisessa menee.

PS. Tiitille tiedoksi että ihme saattaa tapahtua ja höyhenhörsylöitä saattaa tulla peräti myyntiin pari kappaletta.

***EDIT – Tämän viikonlopun kruunasi perustavanlaatuinen pukeutumisongelma. Ongelma joka sinänsä ei liity edes vaatteisiin. Nimittäin vaatehuoneemme kahva meni rikki ja ovi ei aukea. Enkä edes liioittele yhtään. Ovi todellakaan ei aukea joten en pääse käsiksi vaatteisini. Pakko siis kulkea ainakin vielä yksi päivä samoissa rynttyissä. Huoltomiehen olisi parasta tulla korjaamaan se tänään tai muuten eräs Evil Dressmaker pistää vaatehuoneen oven palasiksi sillä en todellakaan mene omiin avajaisiini näissä vermeissä.***

Pukeutumislaboratorio Testi 7
Neule – Lindex, ostettu vuonna Ö
käytetty viimeksi ehkä kaksi vuotta sitten
Liian isot farkut – Lindex, ostettu varmaankin vuonna Å
löydetty ompelumateriaalien seasta muutama kuukausi
sitten jonka jälken käytetty satunnaisesti

Dressing laboratory Test 7
Sweater – Lindex, bought in the year Z
worn maybe two years ago
Too big jeans – Lindex, bougth probably in the year X
found in the box with sewing material couple months ago
after that worn occasionally

Rakkautta ensi silmäyksellä.
Love at first sight
.


IN ENGLISH
When days are getting shorter and evenings darker you just want to curl up in the corner of your sofa with hot drink and blanket. Direct result of this is that Evil Dressmaker’s outfit photos are getting more and more rare. Partially because of lazyness and tiredness and partially because of bad lighting conditions. My apologies. Anyway, here is this weeks
acquisition: one badly blurry photo of casual outfit for the weekend.

Well what about Arts and crafts fair? Not much. Mainly it was the same than previous years: arts and crafts books, felted accessories, knitted beanies and gloves, recycled interior decoration products, jewelry and woodcrafts. Most interesting targets were a man making decorative flowers of willow and Fair center restaurant. But we got something to bring back. I bought brooch made of old spoon from Bonehead (shimmering silver always cheers up) and mum got tool for rosé-technique. Over all this fair wasn’t any different or better than last year, allthough there was more exhibitors than before. There was way too many people there. They were pushing eachother in the crowd. I get nervous in the crowd. What is it with people? They look at one direction and walk on the other direction. Or suddenly they just stop in the middle of the crowd without realising that people behind will bump into their back. So irritating!

***EDIT – This weekend was crowned by very basic wardrobe problem. And it’s not even exactly about clothes. Wardrobe door handle got broke. And now we can’t get the wardrobe door open. So I can’t get access to my clothes. So I have to go one more day with these clothes. Maintenence people must come and fix it today, otherwise one certain Evil Dressmaker will chop the wardrobe door in pieces. I am not going to wear these clothes to my own grand opening.***