Inspiraation lähteellä

on


Mistä tulee inspiraatio?

Project Runway alkaa olla loppusuoralla ja neljä viimeistä suunnittelijaa kilpailee pääsystä Bryant Parkin muotinäytökseen. Tämänkertaisessa jaksossa tehtävänä oli suunnitella iltapuku ja hakea inspiraatiota luonnontieteellisestä puutarhasta. Aloin miettiä mistä inspiraatio oikein tulee.

Inspiraation lähteelle voidaan päästä montaa polkua. Kun teen vaatteita itselleni on prosessi hyvin erilainen kuin silloin kun teen vaatteen asiakkaalle tai kun suunnittelen omaa mallistoa. Itselle tehdessä hyvin usein idea lähtee jostakin jonka olen nähnyt jossakin. Jotain joka on miellyttänyt silmää niin paljon että haluan itselleni samantyylisen. Vaihtoehtoisesti löydän kankaan josta saan inspiraation. Joskus lopullinen inspiraatio tulee vasta vaatetta jo ommellessa. Joskus inspiraatio katoaa kesken työn ja homma jää kesken jopa vuosiksi.

Asiakkaalle suunnitellessa
liikkuma-alueen rajat ovat hyvin kapeat ja ennalta määrätyt. Harvoin osuu kohdalle asiakasta joka antaisi täysin vapaat kädet. On asiakkaita jotka tietävät täsmälleen mitä haluavat ja mikäli joku ei miellytä he vaativat sen muuttamista. Yleensä asiakkaalla on tietty tarve jota lähdetään täyttämään, esim. istuvat housut tai hääpuku. Tarve asettaa tietyt rajat, mutta niiden puitteissa voidaan vielä antaa inspiraationkin lentää. Joskus asiakas voi pyytää muutaman erilaisen suunnitelman omien toiveidensa pohjalta ja valitsee sitten niistä parhaimman joka ehkä soveltuu s
ellaisenaan tai sitten sitä muokataan edelleen. Pääsääntöisesti suunnittelutyö tapahtuu tiiviisti asiakkaan kanssa yhdessä. Asiakkaankin mieli voi muuttua kesken tuotteen valmistumisen. Silloin saattaa joutua tekemään asioita kokonaan uudelleen.

Oman malliston suunnittelu on sitten se jossa saa päästää ohjat vapaaksi ja antaa mielikuvituksen laukata. Toisinaan se onnistuu kuin sormia napsauttamalla, mutta toisinaan pää on tyhjä eikä ideoita synny. Inspiraation herättelyyn on muutamia näppäriä ja hyväksi havaittuja keinoja. Vaatteeseenkin voi saada inspiraation lähes mistä hyvänsä joten silmät kannattaa pitää auki ja ajatella täysin uudella tavalla.

Osa keinoista on lähellä itse vaatteen valmistusta. Voit asetella kangasta sovitusnuken päälle ja katsoa miten se laskeutuu. Neulaa sitä nukelle erilaisiin asentoihin ja silhuetteihin. Voit ottaa pitsinpaloja, nappeja, helmiä, rusetteja, nauhoja ja katsoa millaisia muotoja niistä löytyy ja miten ne sopivat yhteen kankaan kanssa. Kääntele kangasta. Tutki sen rankennetta ja väriä. Kokeile kankaaseen erilaisia tekniikoita: hiuslaskoksia, isompia laskoksia, revinnäis-tekniikkaa, aplikointia, maalausta, värjäystä, valkaisua, kirjontaa, rypytyksiä, kuminauhoja, nyörejä jne.

Toiset keinot eivät sitten liitykään vaatteen valmistamiseen välttämättä mitenkään mutta ne voivat antaa ideoita väreistä, muodoista ja leikkauksista. Kuuntele lempimusiikkiasi, käy taidenäyttelyssä, vaella luonnossa, tutki eläinten olemusta ja muotoja, perehdy arkkitehtuuriin tai historiaan. Rakennuksen ikkuna voi antaa idean hartiahuiviin tai kasvin muoto voi innoittaa uudentyyppiseen silhuettiin. Jäkälä kivessä voi näyttää jännittävältä kirjonnalta ja musiikki voi tuoda mieleen lennokkaan hameen helman. Käytä assosiaatioita. Jos Marilyn Manson olisi takki, millainen takki se olisi. Jos Eiffel torni olisi hame, millainen hame se olisi, jne.

Sitten on
vielä se kaikkein ilmeisin inspiraation lähde: muotilehdet ja catwalk. Seuraamalla muotia aktiivisesti saa jatkuvasti tajunnanvirtamaisesti tietoa muodin kulusta, siitä mitä se on ollut ja minne se on menossa. Vaikka et tietoisesti rekisteröisikään tiettyjä yksityiskohtia, voivat ne palautua mieleesi myöhemmin. Monissa omissa vaatteissani on idea lähtenyt catwalkilta.
En ehkä ole siirtänyt sitä suoraan omaan vaatteeseeni vaan käyttänyt vain pohjana uuden vaatteen luomiseen. Silmät kannattaa pitää auki myös kadulla, teatterissa, ravintolassa ja kotisohvalla idioottiboksia tuijotellessa. Missä hyvänsä voit nähdä mielenkiintoisen vaatteen jonka ideaa voi hyödyntää omissa tuotoksissa. Joskus idea voi lähteä myös toisesta vaatteesta tai asusteesta.

Olen aiemmin
esitellyt erilaisia omia ideoitani valmiiden tuotteiden muodosssa perehtymättä varsinaiseen suunnitteluprosessiin sen paremmin. Puran tässä muutamia, jotta näette miten erilaisista lähtökohdista kulloinenkin vaate syntyy.

Tämän vaaleanharmaan herrinbone-kuvioisen liivin idea syntyi rakkaan perintö-rintakorun pohjalta (kuvassa). Halusin tyylikkään, siistin liivin joka antaisi tilaa näyttävälle rintakorulle, mutta sopisi hyvin paitapuseroiden kanssa.

Muistanette varmaankin
tämän trikoopaidan jonka hihat tein poppana-kuteesta. Inspiraatio hihoihin syntyi materiaalista jolle piti keksiä uusia käyttötapoja, mutta osaltaan myös trikoopaidasta johon materiaali ei ihan riittänytkään. Samoin tuoreessa muistissa on viimeviikkoinen terälehtihiha-viritys jonka idean kopsasin suoraan Anna-Marian topista.

Ja sitten
vielä tämänviikkoinen jumitusasu. Sifonkipuserossa on yhdi
stetty paria ideaa. Joitakin viikkoja sitten näin tv:ssä jossain ohjelmassa juontajan jolla oli ihanasti liehuva kevyt sifonkipusero joka oli avoinna vyötärölle asti. Kuva syöpyi mieleeni ja kun löysin kangaskaupasta edullista sifonkia oli idea jo melkein valmis. Ajatus hihojen rypytykseen syntyi kun minun piti kokeilla miten hyvin teollisuuskoneeni tekee kuminauharypytystä. Huomaatte siis että ajatus ja idea voi tulla mistä vain, ihan pienestäkin jutusta.



IN ENGLISH
Where does the inspiration come from
?

Project Runway is almost at the final and last four designers compete to get to the fashion show in Bryant Park. Tonights episode they had to design evening gown and get the inspiration from botanical garden. I started to think where the inspiration comes from.

You have several paths to the spring of inspiration. Process is very different when I design clothing for myself, to the customer or when desining my own collection. When making clothes to myself I usually take advantage of something I’ve already seen somewhere. Something that pleases my eye so much I want to create something similar for myself. Or the fabric itself can create inspiration. Sometimes the final form comes along the way while sewing the garment. Sometimes inspiration disappears in the middle of the work and might not return for years.

When designing for customer, boundaries are very narrow and specified in advance. Very rarely you meet customer that is willing to give you full artistic freedom. There are customers that know exactly what they want and if they are not satisfied they want it to be changed. Usually customers have certain need, like fitting pair of trousers or wedding gown. Need sets certain boundaries but within those you can still let your inspiration fly. Sometimes customer might want you to desing couple options and then choose from those with or without alterations. Mainly designing work is done closely together with the customer. Even customers can change their minds during the process. Then you might have to start all over again.

When designing
your own line you can let your mind free and experiment with stuff. Sometimes it works real easy and sometimes your head is totally empty. There are ways to get the inspiration flowing. You can get ideas basically from anywhere, you just need to keep your eyes open and think out of the box.

Some of the ways are close to the clothmaking itself. You can drape the fabric on mannequin or fitting dummy and see how it drapes and what kind of silhuets it creates. You can pin it in different ways. You can take pieces of lace, buttons, beads, bows and ribbons and see what kind of forms and textures they have and how do they go with the material. Turn the material arround, study the structure and colour. Try different techniques: pin pleats, bigger pleats, ripping, applique, painting, dying, bleaching, embroidery, ruffles, elasticated bands, ribbons etc.

Other ways don’t have anything to do with sewing or designing clothing, but they can give you ideas of colours, structures and cuts. Listen your favourite music, go to art museum, go hiking or wander in a park, study animals, architecture or history. Window can give you idea for scarf, shape of a plant can help you create new silhuet. Moss can remind of interesting embroidery and music can bring flowing skirt to your mind. Use associations. If Marilyn Manson would be a coat, what kind of coat it would be. If Eiffel tower would be a skirt, what kind of skirt it would be.

Then there is the most obvious source of inspiration: fashion magazines and catwalk. By following fashion actively you get sort of stream of information, how fashion goes forward and what it was before this. Even though you don’t register all tiny details they might return to your mind later. Idea for many of my own clothes have come from catwalk. Maybe not in the most obvious way, but as a base. You might also want to keep your eyes open on the streets, theater, restaurant and when sitting at home staring the idiot box. You can get ideas anywhere anytime. Sometimes the idea comes from different kind of cloth or accessory.

I have
showed you many of my ideas in the form of the finished clothing and didn’t really open the designing process for you. Here I show you couple familiar ones so you can see that they have quite different starting points.

This light gray herrinbone-vest was created by the idea of my precious brooch (in the photo). I wanted to get stylish vest that would give nice frame for my brooch and would suit nicely with shirts. This idea will hopefully get addition when I manage to make black shirt with baggy sleeves.

You probably
remember this jersey-top. Inspiration for the sleeves came when I needed to create new ways to use poppana-material, but also when I didn’t have quite enough jersey for the top. And you also remember my petal-sleeves project from last week. Idea for that I snatched straight from Anna-Maria’s top.

And then there is outfit from this week. Chifong shirt is combining two ideas. Several weeks ago I saw tv-program host with nice light chifong blouse that was open down to the waist. That image was fuzed to my brain and idea was almost finished. Idea for sleeves came when I needed to test how my sewing machine handles the elasticated band crushing. So you see, idea and inspiration can come many ways, even of tiny little detail.