Siivoillessa löysin vintagemekon jonka olemassaolon olin ehtinyt jo unohtaa. En enää edes muista mistä mekko on tullut minulle, mutta luultavasti olen saanut sen joltakin tutulta, joka on aikonut ehkä heittää sen roskiin. Kurkataan vähän lähempää.
Mekko on ommeltu ruskeasta ohuesta, laskeutuvasta, mutta hiukan karkealta tuntuvasta kankaasta. Se ei ole puuvillaa eikä silkkiä. Puku voisi olla ohutta kesälaatuista villaa, päätellen siitä että helmassa on paljon koinsyömiltä vaikuttavia reikiä. Tai ehkä se on jonkinlaista tekokuitua, mahdollisesti varhaista viskoosia tai vastaavaa. Valitettavasti mekko on melko pahoin tuhoutunut. Kainaloissa on jälkiä hiestä ja liasta. Ne ovat hapertuneet puhki. Tuhoeläinten tai huonon käsittelyn aiheuttamia reikiä on kauttaaltaan muuallakin vaatteessa. Arvelen että mekkoa ei ole pesty viimeisen käytön jälkeen, milloin se sitten onkaan ollut ja kangas on alkanut sen johdosta haurastua likaisista kohdista. Likatahrat yleensä myös houkuttelevat tuhohyönteisiä.
On erittäin harmillista, että puku on mennyt kovin huonoon kuntoon sillä sen leikkaus ja malli ovat erityisen viehättävät. Miehustassa on erillinen, vaaleammasta kankaasta ommeltu etuosa, jonka reunoilla on lähes vyötärölle asti ulottuvat kaulukset. Koristeellisesti kirjottu etuosa on silkkiä. Se on pahasti haurastunut ja repeilee helposti. Muistelisin että tällä aitapiston tyyppisellä, kaksi kangasta yhdistävällä pistolla on joku oma nimi, mutta en tähän hätään löytänyt siitä tarkempaa tietoa. Englanniksi sen nimi on faggoting. Tämä koristelutekniikka oli erityisen suosittu 20- ja 30-luvuilla, mutta on sitä toki käytetty jo ennen sitä, sekä myöskin jälkeen. Nykyisin sitä ei juurikaan näe muualla kuin vanhoissa pöytäliinoissa.
Miehustan alaosassa ruskea kangas muodostaa erillisen kaarevan lipareen joka kiinnittyy vaaleaan edustaan. Sen koristeena on kangaspäällysteinen nappi, joka on todellisuudessa puinen kankaalla päällystetty kiekko. Helman vyötärölle on ommeltu edessä ja takana aaltoilevat pystysaumat jotka avautuvat helmassa laskoksina. Tällaiset yksityiskohdat vaativat taitoa ja sorminäppäryyttä, sillä kaarevien saumojen ompelu on konstikasta. Vintage-vaatteissa tällaiset erikoiset saumat on yleensä tehty päälitikkaamalla, sillä se on helpompaa kuin yrittää sovittaa kaksi eri suuntiin mutkaista reunaa yhteen.
Hihansuissa on 20- ja 30-luvulle tyypilliset pienet siivekkeet ja napit. Harvinaista kyllä, vaikka puku on näin huonossa kunnossa, sen alkuperäinen vyö on vielä tallella. Usein irtonaiset vyöt ovat menneet ajan saatossa hukkaan ja muistona niistä on vain sivusaumoissa pienet langalla ommellut vyönlenkit. Takaosassa ei ole muotolaskoksia ja kahta helman aaltoilevaa saumaa lukuun ottamatta mitään erityistä. Joskus ihmisten mielestä on hassua tai turhaa säilyttää näin huonokuntoisia vaatteita, mutta jos tämä puku olisi aikanaan heitetty menemään, meillä ei nyt olisi tässä tätä postausta, eikä mahdollisuutta tutkia aitoa lähes 100 vuotta vanhaa vaatetta.

While cleaning, I found a vintage dress that I had already forgotten existed. I can’t even remember where it came from, but I think I probably got it from someone I knew who was going to throw it in the trash. Let’s take a closer look.
The dress is sewn from a brown thin, flowing, but slightly coarse-feeling fabric. It is neither cotton nor silk. The dress could be thin summer-quality wool, judging by the many holes in the hem that appear to be moth holes. Or perhaps it is some kind of man-made fibre, possibly early viscose or similar. Unfortunately, the dress is pretty badly ruined. There are traces of sweat and dirt in the armpits. Fabric has pretty much vanished into thin air. There are holes throughout the rest of the garment caused by pests, insects or mishandling. My guess is that the dress has not been washed since it was last worn, whenever that may have been, and the fabric has begun to brittle in the soiled areas as a result. Stains also tend to attract insects.
It’s a great pity that the dress is in such bad condition, as the cut and design are particularly attractive. Dress has a separate front sewn in a lighter fabric, with collars that reach almost to the waist. The decoratively embroidered front is made of silk. It is very fragile and tears easily. Decoration used here is called faggoting. This decorating technique was particularly popular in the 1920s and 1930s, but it has certainly been used before and since. Nowadays, it is rarely seen anywhere except on old tablecloths.
At the bottom of the bodice, the brown fabric forms a separate curved lip that attaches to the light-coloured front piece. It is decorated with a fabric-covered button, which is in fact a wooden fabric-covered disc. The waist of the skirt is sewn at the front and back with wavy vertical seams which open out at the hem as pleats. Such details require skill and dexterity, as the curved seams are tricky to sew. In vintage garments, such unusual seams are usually made by top-stitching, as it is easier than trying to match two edges that curve in different directions.
The cuffs have the small wings and buttons, typical style of the 20s and 30s. It’s unusual that, even the dress is in such poor condition, the original belt is still intact. Often the loose belts have been lost over time and the only remnants are small belt loops of thread sewn into the side seams. There are no special features on the back, apart from the darts and the two wavy seams on the hem. Sometimes people think it’s silly or pointless to store clothes, which are in such poor condition, but if this dress had been thrown away, we wouldn’t have this post here, and we wouldn’t have the opportunity to examine a genuine, almost 100-year-old garment.

Unfortunately dress is very wrinkly, apparently I have been storing it in a plastic bag. Ironing very old garment with questionable condition and cleanliness is out of the question. However you get the idea- 30’s long and slim silhouette is visible.

I think the bodice design is exceptionally beautiful.

Faggotig on the silk front.

Both armpits have residue of sweat and disintegrated fabric.

Wings and button detail on the cuff.

Fabric is pretty much covered with little holes.

Charming wavy seams on the hem.
Vanhojen vaatteiden yksityiskohdat ovat kiehtovia. Kun katson Hollywoodin kultakauden elokuvia, pitää palata tutkimaan naisten vaatteiden rakennetta, välillä löytyy omituisia muistilappuja, joihin olen yrittänyt piirtää toteutuskelpoisia ideoita. Nykyisin tietty kuvakaappauksella tai digikameralla saa tehtyä parempia tallennuksia.
Käsi ylös: olen syyllinen Kolibri-pinnoitteen käyttöön. Vuosi oli n. 1983 ja yläkerran vinokatto käsiteltiin sillä, voit arvata, että on kaduttanut. Se ei ollut edes halpa tavalliseen maaliin verrattuna, vaikea “maalata” ja monet rystyset repinyt. Mutta kun se näytti kuvissa niin kauniilta rapatulta pinnalta :) terveisin mainoksen uhri
biloba – Joo, Hollywoodin kultakauden leffoissa on tosiaan upeita vaatteita. Vaikka kaikki niistä ei toimikaan nykypäivän arkivaatekaapissa, innoitusta voi silti hakea niistä.
Luulen että aika moni on mennyt tuohon samaan ansaan: kuvissa näyttää hienolta, todellisuus on toinen. Ja siis kyllä sillekin varmasti on omat kohteensa johon sopii, mutta ei mihinkään mihin on mahdollista koskea ja mieluiten sellaiset paikat joissa puhdistukseksi riittää jollakin pölyhuiskalla pyyhintä jos sitäkään. Ja pitää varautua siihen että poisto vaatii järeämpiä menetelmiä. Nykyäänhän myydään niitä jotain “Tunto”-maaleja joissa on samanhenkistä struktuuria, mutta hillitympänä, hiekkamaisena pintana. Mahtaakohan ne olla samaa tavaraa?