4/12-20 Kuukauden pyöräkuva #11 / Bike photo of the Month #11

Edellisestä kuukauden pyöräkuvasta on taas vierähtänyt vuosi. Näissä mennään nyt näemmä tällaista kuva per vuosi-vauhtia. Tämä kuva on itselleni tärkeä, vaikka polkupyörä onkin siinä ihan sivuosassa ja näkyy vain osittain, sillä olen saanut sen lahjaksi lapsuusajan parhaalta ystävältä. Kuva on saatettu ottaa syntymäkuntani Luopioisten kirkon pihamaalla, sieltä ainakin löytyy tuollaisia kivimuureja. On siis mahdollista, että siinä poseeraa jopa joku sukulaiseni. Sen takana on lyijykynällä merkitty nimikirjaimet AK. Muita merkintöjä kuvasta ei löydy, joten kuvaajan perusteellakaan ei voi tietoa etsiä.

Vaikka kuvaajan nimi ei ole tiedossa, on kuva melko helppo ajoittaa ainakin vuosikymmenen tarkkuudella. Kuvan neitosilla on 1920-luvulle tyypilliset kengät, puvut ja hatut. Kahdella oikean reunan neitosella on samantyyliset suorat 20-luvun loppupuolen puvut, mutta vasemman puolisilla on puvuissa kapeampi ja korkeampi vyötärölinja. Se saattaa viitata jo 1930-luvun alkuun kun vyötärö palasi taas oikealle paikalleen. Toisaalta hatut ovat kuitenkin selvästi 20-luvun puolta, erittäin tiiviisti päätä myötäilevine kupuineen ja kapeine liereineen. Yhdellä neitosista näyttäisi olevan päässään kupuhattua imitoiva huivi.

Sanon neitoset, sillä valkoiset puvut saattavat viitata rippikoululaisiin, ja kasvotkin kielivät nuoruudesta. Yhdellä heistä taitaa olla kädessään kukka. Miksi yksi naisista on tummassa puvussa? Ehkä hän on rippikoululaisten isosisko. Tai ehkä hän halusi rippipuvuksi mieluummin käytännöllisen värin kuin valkoisen. En tunne rippipukujen historiaa tarpeeksi, jotta pystyisin sanomaan saattoiko tuohon aikaan käyttää erivärisiä asuja vai tuliko kaikilla yhtä aikaa konfirmoitavilla olla saman väriset asut. Kaikesta huolimatta kiintoisa aikakautensa kuva vaikka sen taustat jäävätkin hämärän peittoon.

Jos pidit tästä postauksesta niin saatat pitää myös muista pyöräkuva-postauksista. Löydät ne kaikki täältä samasta paikasta.

Again it’s been a year since the last bike photo. Looks like I’m doing them about once a year. This photo is important to me because I received it as a gift from my childhood best friend, Even though the bike is very much in side role. It’s possibly been taken on the yard of the church of my birth place, atleast there are similar stone walls. So it’s also possible that there’s my relatives in the photo. On the back of the photo there are initials AK, written with pencil. There are no other markings, so this time I can’t find information with the photographer.

Even though we don’t know the photographer, it’s relatively easy to date this photo, atleast decade-wise. Young ladies in this photo have typical 1920’s shoes, dresses and hats. Two women on the right have pretty similar straight dropped-waist outfits, with the style of late 1920’s. However two ladies on the left have a bit more slimmer and high-waisted dresses, which could be more very early 1930’s when waist returned to it’s natural height. On the other hand, hats are very much late 1920’s with headhugging shape and narrow brims. One of them seems to wear headscarf, which imitates cloche.

I call them young ladies, because white dresses might refer them being confirmation school graduates and their faces look very young. One of them seems to hold some sort of flower. Why is one of them wearing dark colours? Perhaps she is the big sister of them. Or perhaps she wanted to have something more practical for her confirmation dress. I don’t really know the history of confirmation dresses well enough to be able to tell if they all were supposed to wear same colour at that time. What ever the case, this photo is interesting detail from that era, even though we can’t really find out the backstory.

If you liked this post, you might like the other bike photo posts. You can find them all with just one click.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.