Satuin tänään bongaamaan Sub Leffalta elokuvan jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Sotamorsian (The WarBride, 2001) kertoo koskettavaa tarinaa Toisesta maailmansodasta. Lontoolainen Lily ja kanadalainen Charlie kohtaavat sodan melskeissä ja rakastuvat tulisesti. Pikaisesti solmitun avioliiton tuloksena syntyy tyttölapsi josta rintamalle lähetetty Charlie ei tiedä mitään. Lily ja hänen ystävänsä Sophie lähetetään Kanadaan aviomiesten perheiden luokse. Sophieta potkaisee isompi onni kun perhe osoittautuu rikkaaksi ja ottaa Sophien vastaan ilomielin. Lily taas saa kohtalaisen kylmän vastaanoton sekä perheen että muiden kaupunkilaisten taholta, eikä perhekään ole ihan niin rikas kuin Charlie on antanut ymmärtää.
Elokuva on täynnä kiinnostavia pukuja, 40-luvun kampauksia ja meikkejä. Se kertoo myös tarinan siitä miten raskasta elämä oli sota-aikana, vaikka elettiinkin kaukana rintamasta. Sota sotki ihmissuhteet puolin ja toisin. Rintamalta palaavat miehet olivat muuttuneet ja murtuneet. Toisesta maasta löydettyjen vaimojen elämä oli raskasta, etenkin jos sulhasen perhe ja lapsuuden rakastetut eivät olleet ihan valmiita hyväksymään uudet perheenjäsenet. Se pistää miettimään miten hyvin meillä asiat oikeastaan ovatkaan.
Elokuvan innoittamana selaisin vanhoja käsityölehtiäni. Skannasin muutaman kiinnostavan sivun. Omin käsin-lehti esittelee kauniita pukuja kesäksi 1939. Nyt tekisi hieman mieli ommella.
IN ENGLISH
Today I happened to saw a movie that I’ve seen but I already forgot. The War Bride (2001) tells a touching story from WWII. Londoner Lily and canadian Charlie meet during the war and fall in love. They marry quickly and result is a baby girl Charlie knows nothing because he was sent to the front. Lily and her best friend Sophie are sent to Canada to their husband’s families. Sophie is lucky to meet rich and friendly family. Lily get’s cold wellcome both from the family and other people in town. And Charlies’s family isn’t exactly as rich as he has suggested.
Movie is full of interesting dresses, 40’s hairdo’s and make up. It also tells a story about rough life during the war, even though far away from the front. War messed up peoples lives and relationships. Men returning from the war were changed and torn apart. Wifes found from another countries were living hard lives, especially if families and old sweethearts weren’t ready to accept new family members. That really makes me think how good life we actually have.
Inspired by the movie, I was browsing my old sewing magazines. I decided to scan couple interesting pages. Omin käsin-magazine (translates as “With your own hands”) presents beautiful dresses for summer 1939. Now I feel like sewing some.
Movie poster from here
Movie captures from here
Musta puku vaalein pilkuin on suosikkini. /
Black dress with dots is my favourite.
On muuten ihana leffa. Vaikka elämä on vaikeaa, lopulta silti on toivoa.
Arawn – totta, aina on toivoa :) mutta eipä pistä kadehtimaan ihmisten elämää jotka sota-ajan ovat kokeneet.
Waah, nyt harmittaa kun en viime viikonlopun antiikki- ja keräilymessuilta tuommoisia vanhoja lehtiä sitten ostanut. Mulle tulee joskus tuommoisissa paikoissa runsaudenpula, enkä sitten osaa valita mitään.
Minäkin olen vanhojen vaatteiden kautta kiinnostunut historiasta laajemminkin, etenkin sotahistoriasta, kaikki aiheeseen liittyvä kiinnostaa, mutta etenkin naisten ja lasten kohtalot ja epätavallisemmat lähestymistavat. Onneksi aiheesta on kirjoitettu mielinmäärin… Ja tehty elokuvia ja sarjoja. Jotenkin on vaan niin käsittämätöntä miten eri lailla asiat olivat ihan muutama sukupolvi sitten.
Mirva – missäpäin oli keräilymessut viikonloppuna? Miks mä aina missaan ne, missasin lokakuiset Tampereen Keräilymessutkin taas. Mutta tiedän tunteen, kun tarjolla on paljon kaikkea ihanaa ei sitten osaa valita yhtään mitään ja sitten jälkeenpäin harmittaa.
Mä olen itseasiassa ollut kiinnostunut historiasta oikeastaan aina. Ja historiakiinnostus (etenkin henkilöhistorian osalta) alkoi paljon ennen vintagepuku-innostusta. Onhan se aikamoista että omien vanhempien ja isovanhempien elämä on ollut niin paljon erilaista kuin oma elämä.
Kun nyt tulivat tv-sarjat puheeksi niin jos et vielä ole nähnyt niin suosittelen esim semmoista amerikkalaista sarjaa kuin Homefront. Kertoo toisen maailmansodan aikana kotirintamalle jääneiden naisten elämästä.
Vähän jälkijunassa vastailen, mutta Hämeenlinnassa oli messut, siellä tuntuu olevan niitä aika usein. Kippoja ja kappoja oli tarjolla, koruja, kirjoja, lehtiä ja muutamia veskojakin.
Kiitos sarjavinkistä, täytyy etsiä käsiin!
Mirva – ei se mitään, missattu mikä missattu niin ei haittaa vaikka vastaus viipyikin :) mutta pitänee pistää muistiin että sinnekin vois lähtee messuilemaan, kun ei se nyt niin kaukana ole Tampereesta :D Kirppiksilläkin oon siellä joskus poikennut. Jos kuulet joskus hyvissä ajoin niistä messuista niin saa tulla vinkkaamaan mulle ;)