Nypynpoistaja vs villakampa / Pilling remover vs. wool comb

Yksi neuletakeistani vaati vähän vuosihuoltoa, joten ajattelin piruuttani testata, että onko sillä merkitystä käyttääkö siistimiseen patterikäyttöistä nypynpoistajaa vai villakampaa. Jotkut vannovat villakamman nimeen kun itse taas pidän enemmän nypynpoistajasta. Kolmas kikka on kertakäyttöinen partahöylä. Sen ongelma on että neule täytyy pingottaa todella huolellisesti ja käsittely täytyy tehdä todella varovasti ettei vahingossa leikkaa höylällä lankoja poikki. Itse käytän tätä viimeistä vain hätätapauksissa.

Vaatetusalaa opiskellessa meille neuvottiin, että nyppy on paras irrottaa leikkaamalla jolloin kuidut katkeavat siististi ja jäljelle jäävät kuidunpäät pysyvät neuleen sisällä. Jos taas nyppy irrotetaan vetämällä, nousee neuleesta esiin yksi tai useampia kuidunpäitä joiden ympärille uusi nyppy alkaa muodostua. Opettaja kertoi omakohtaisesta kokemuksesta, että säännöllinen nypynpoistajakäsittely oli vähentänyt neuleen nyppyyntymistä aikaa myöden.

Villa- eli kashmirkampaa suositellaan sileille, tiiviille neuleille. Pörröisille ja löysäreikäisille, pitsimäisille neuleille se ei sovellu sillä se on aika terävä ja voi repiä pehmeitä, herkkiä neulepintoja. Samoin nypynpoistaja sopii parhaiten tasaisille sileille neuleille joissa ei ole rypyliäistä tai pörröistä pintaa. Paristokäyttöinen nypynpoistaja ei myöskään sovi ohuille ja pehmeille tai harvoille neuleille sillä pyörivät terät saattavat leikata  langan poikki ohuesta pehmeestä neuleesta. Käsittelin oman sileän ja tiiviin neuletakin toisen puolen villakammalla ja toisen puolen nypynpoistajalla. Tässä testin tulokset.

Nypynpoistaja
+ terät leikkaavat nypyn irti siististi
+ kankaan pinta jää sileäksi
+ käsittely on nopeaa ja lopputulos tasainen
+ ei venytä kangasta
+ poistaa isot ja pienemmätkin nypyt
+ ei jätä uusia kuidunpäitä neuleen pintaan
– ei sovellu pitsimäisille tai kohokuvioisille neuleille
– jos tekstiili on jäänyt tasolle ryppyyn, voivat terät leikata neuloksen rikki
– jos neuleessa on lankalenkki näkyvissä, leikkuri leikkaa sen poikki
– vaatii paristoja joten ei ole kaikkein ekologisin vaihtoehto

Villa- eli kashmirkampa
+ jättää pehmeän pinnan
+ toimii parhaiten sileillä neulepinnoilla, mutta ei vaurioita palmikko- tai muita pintaneuleitakaan
+ ei leikkaa lankoja
+ ekologisempaa sillä ei vaadi paristoja tai sähköä
– tekee sileäänkin neuleeseen pörröisen pinnan
– vetää kuidunpään esiin uuden nypyn “siemeneksi”
– ei poista kunnolla pikkuruisia nypyn alkuja
– käsittely hitaampaa kuin nypynpoistajalla
– venyttää tekstiiliä
– voi repiä ohuita lankoja poikki huolimattomalla käsittelyllä
– ei sovellu kuohkean karvaisille tai löysille, reikäisille ja pitsimäisille neuleille

Loppupäätelmä:
Itse pidän enemmän nypynpoistajan työnjäljestä, sillä pidän hyvin sileästä pinnasta. Voisin kuitenkin käyttää kampaa neuleille jotka eivät sovellu poistajalle, kuten helmineule, palmikko yms. Nähtäväksi jää, alkaako kammalla käsitelty puoli nyppyyntyä uudelleen nopeammin kuin toinen.

One of my wool cardigans required some maintenance, so I decided to test, which one is better: pilling remover or cashmere comb. Some people swear by the cashmere comb, but I prefer pilling remover myself. Third option would be disposable razor. Problem with razor is, that garment has to be spread really evenly and tight and treatment must be extremely careful. Otherwise you might end up cutting holes on the knit. I use the razor only if absolutely necessary.

When I was studying to be seamstress, teacher told us that best way to remove pilling, is to cut it off. Cutting creates precise finish and leaves the new fiber ends inside the knit. When pulling the  pilling off by comb or fingers, that lifts the fibers up and pulls the new ends out of the knit  for the pilling to start forming. Our teacher told us that when she has been using the pilling remover regularly, it had reduced the amount of pilling over time.

Cashmere comb is recommended for smooth, tightly woven knits. It is not suitable for fluffy or loosely knit materials, because it is quite sharp and might rip soft, delicate knit. Also pilling remover is recommended only for smooth surfaces. Or atleast must be extremely careful when using it on lace knits or cables. And not at all for loosely woven and fluffy materials. Rotating blades might cut yarns on those. I used pilling remover for one half of my cardigan and cashmere comb on the other half. Here are the results as pros and cons.

Pilling remover
+ blades cut the pilling off neatly
+ leaves the surface very smooth
+ fast treatment and even result
+ does not stretch the garment
+ removes pilling of all sizes, even the small ones
+ does not leave  new fiber ends on the surface
– not suitable for lace, loose knits or those with cables or other threedimentional knits
– if there is crease, fold or bump on the knit, blades might cut a hole on the knit
– if there is a pulled thread loop on the surface, blades will cut it off

Wool aka cashmere comb
+ leaves soft surface
+ works best on smooth surfaces but does not harm cable knits or other tightly knit threedimentional knits
+ does not cut yarns
+ ecological because does not require batteries or electricity
–  creates fluffy surface even on very smooth surface
– pulls out new fiber end for the “seed” for new pilling
– does not properly remove tiny pilling
– slower to do than treatment with pilling remover
– stretches the garment
– if done without caution, might rip very fine yarns
– not for fluffy furry materials, nor loose or lace knits

Final judgement:
I still prefer the actual pilling remover method better. I like the very smooth surface it leaves. However I could use wool comb for knits which can’t handle remover, like cable knits and so on. Only time will tell if the combed side of the cardigan starts pilling again sooner than the other side.

Lähtötilanne. Valitettavasti tässä ei nyppyisyys kovin hyvin erotu. Työväline on sen puolen päällä joka on kyseisellä välineellä käsitelty. /
Starting point. Unfortunately pilling doesn’t really show well on this photo. Tool is ontop of the side which it’s used on.
Kammalla käsittely venyttää neuletta kuten kupru kamman alapuolella kertoo. /
Comb pulls the knit and stretches it as you can see below the comb.
Ensimmäisen kampakäsittelyn tuottama jäte. Pienet tummat palloset ovat varsinaisia nyppyjä ja muu on irtonaisia kuituja ja pinnasta irronnutta pölyä. /
Result after first combing. Small dark balls are the actual pilling, other stuff is loose fibers and dust from the surface.
Vasemmalla kammattu, oikealla nypynpoistajalla käsitelty puoli. Tässä vaiheessa vasemmalla oli vielä reilusti nyppyjen raaka-ainetta eli pintaan kerääntyneitä kuitumattoja. Toinen puoli vaati siis uuden käsittelyn. /
Left side is combed, right side treated with pilling remover. At this point there is still lots of loose fibers on the left side, so that required second treatment.
Tältä näyttää vasen puoli kampakäsittelyn jälkeen. Pinta on melko pörröinen läheltä katsottuna. /
This is what the left side looks like after combing. Surface is quite furry when looking really close.
Tältä näyttää kertaalleen nypynpoistajalla käsitelty oikea puoli läheltä. Pinta on paljon sileämpi ja vain muutamia yksittäisiä karvoja törröttää. /
This is right side after one treatment with pilling remover. Much smoother surface and only couple stray fibers sticking out.
Kun vasen puoli oli käsitelty uudelleen kammalla, siitä jäi jätteeksi tuo alempi pikkupallura. Ylempi on nypynpoistajan jätesäiliöstä saatu pallukka. Siinä on koko oikeassta etukappaleesta ja lisäksi oikeasta hihastakin irronnut nöyhtä. Se on enemmän pölymäistä höttöä kun taas kammalla irrotetussa näkyy enemmän varsinaisia kuituja. /
After combing the left side for second time, this is what I got, small ball of fluff on the bottom. Upper fluff is from one pilling remover treatment, done to the right side front  and also the right side sleeve. It is more dustlike fluff, when the combing result is more actual fibers.
Lopullinen tulos. Vasen puoli käsitelty kahteen kertaan kammalla ja oikea puoli kertaalleen nypynpoistajalla. Pinnoissa on vieläkin selkeä ero vaikka kammattu puoli onkin toisen käsittelyn jälkeen huomattavasti siistimpi. Käteen vasen puoli tuntuu selvästi pörröisemmältä ja pehmeämmältä, oikea puoli sileämmältä. /
Final result. Left side is combed twice, right side treated once with pilling remover. There is still visible difference on the surfaces, however the left side looks much better after second combing. Left side is also fluffier and softer to touch and right side is smoother.

 

4 people like this post.

2 Comments Add yours

  1. Janey says:

    What a great comparison! I ditched the pill remover recently when it tore multiple holes in a few different pieces, but perhaps I was over zealous.

    1. Rhia says:

      Janey – Yes, it requires even pressure and garment must be laid flat. I have also managed creating holes with it when been less carefull, in the past. Especially on finer garments creases and folds must be smoothened carefully. Even goin over seams might cause a hole on fine, thin knits. Sometimes slight strething and pinning on ironing board is good aid.
      I’ve had this remover years, 15-20 or so. It is my trusted aid when taking care of knits. Mohair comb I bought just for this test, but will be using it for my cable knits.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.