Uusi vuosi, uusi kalenteri / New year, new diary

Uuden kalenterin hankkiminen ja käyttöönottaminen on aika meditatiivinen prosessi. Valitsen kalenterin huolellisesti, ulkonäön ja käytettävyyden perusteella. Sen pitää näyttää kivalta ja siinä pitää olla tilaa kirjoittaa muutakin kuin kaksi sanaa per päivä, mutta mikään iso ajanvarauskalenteri sen ei tarvitse olla. Tykkään viivoituksesta, mutta ei se mikään ehdoton vaatimus ole.

Olen pitkään halunnut kokeilla bullet journalia, mutta perfektionismi rajoittaa. Bujo-hommassa koko kalenteri pitää rakentaa itse tyhjään vihkoon. Kaupoista saa vihkoja, joissa on eräänlainen pisteruudukko joka helpottaa niiden täyttämistä. Alkuun tulee sisällysluettelo, sitten kuukausinäkymä, viikkopäivyri, tehtävälista jne. Koko ulkoasun ja järjestyksen voi päättää itse. Olen toistaiseksi aivan liian pedantti ja perfektionisti sellaiseen. Pelkkä kalenterin tekeminen kestäisi viikkoja, eikä minulla oikein ole sellaiseen aikaakaan juuri nyt.

Löysin kuitenkin kalenterin joka lähestyy ulkoasultaan enemmän bujoa kuin perinteistä kalenteria. Itseäni perinteisessä kalenterissa häiritsee liian pieni muistiinpanoille varattu tila. Yleensä sitä on vain muutama tyhjä sivu kalenterin lopussa. Niinpä olenkin käyttänyt kalenterin lisänä ohutta kierrevihkoa muistiinpanoille. Sekin on kuitenkin vähän hankalaa kun sitten kassissa pyörii kaksi irtonaista vihkosta. Ei tässäkään kalenterissa vielä ole riittävästi tyhjää sivutilaa, mutta olkoon tämä nyt sitten jonkinlainen kalenterin ja bujon välimuoto-harjoitelma. Wreck this journal-projektin ansiosta olen rohkaistunut olemaan luovempi. Käyttämään mielikuvistusta ja vaikka teippaamaan irtonaisia sivuja kiinni kalenteriin jos tarve vaatii.

Millaista kalenteria sinä käytät? Oletko jo tutustunut bullet journaliin? Pinterestistä löydät keräämiäni bujo-ideoita

Getting new diary and preparing it for use is quite meditative process for me. I choose the diary carefully, based on how it looks and it’s usability. It has to look nice and it must have room to write more than two words per day, but doesn’t really have to be hour-to-hour appointment calendar. I like printed lines, but that’s not mandatory.

I have wanted to try bullet journal for quite some time now, but my perfectionism is limiting me. You have to make the whole diary yourself when you do bujo. Bookshops do sell blank notebooks with sort of dotted pages, which are easy to fill. You start with index, add monthly view, weekly calendar, to-do-list etc. You can basically decide the whole look and order of things yourself. I am way too pedantic and perfectionist to do that. Just creating the diary from scratch would take weeks, and I don’t really have time for such right now.

However I managed to find diary which is more of a bujo-style than traditional diary. On the traditional calendar diaries I am disturbed by the small amount of blank pages for the notes at the back. So I have been carrying a notebook with the diary. That is not particularly handy either, because then you just have two books rolling around in your bag. This new diary still don’t have enough blank pages for notes, but atleast it is some sort of mix between fully selfmade bujo and regular diary. Wreck this journal-project has helped me to be more creative. To use my imagination and now I dare to even tape more pages to the diary if needed and so on.

What kind of diary you use? Have you started bullet journal already? From my Pinterest-board you can find my favourite ideas for bujo

 

3 people like this post.

2 Comments Add yours

  1. Metsäntyttö says:

    Meillä on nykyään kätevin sellainen seinäkalenteri, jossa on tasku. Sinne ei tallletella laskuja, vaan koulusta tulleita erinäisiä tiedotuksia. Siitä ne ainakin löytää tarpeen tullen. Meillä on se sellainen kalenteri jo usean vuoden ajan ollut paikallisen osuuskaupan ilmaiseksi lähettämä. Muitakin ilmaiskalentereita on tullut, joista jonkun otti kai isäntä itelleen. Niissä muissa ei ole sitä taskua.Tuohon minun käyttämääni mahtuu hyvin ne silloin tällöin merkattavat kellonajat vaikkapa lääkäriin tai hammaslääkäriin. Nuorena suosin pieniä mukana kuljetettavia taskukalentereita. Hauska idea kyllä tuo sinun, että tekee omannäköistään kalenteria, mutta ei mulla tulisi nyt ainakaan tehtyä sellaista.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – On meilläkin lisäksi yhteinen ilmais-seinäkalenteri johon merkitsen työvuorot ja muut menot joista isäntä haluaa olla tietoinen, mutta mulla on niin iso käsiala että ei siihen paljoa mahdu joten tarvitsen itselleni vielä erikseen kalenterin johon merkkaan muut itelle tärkeät asiat. Opiskeluaikana tykkäsin sellaisesta kalenterista jossa oli kellonajat merkitty niin siihen oli kätevä merkitä tarkasti kouluajat sun muut. Ja silloin kun otin enemmän asiakastöitä niin asiakastapaamiset oli kätevä merkitä tunneittain siihen. Mutta nykyään en tarvi niin paljoa tilaa. Toistaiseksi tämä uusi kalenteri on tuntunut melko hyvältä. Se on aina niin ihmisestä kiinni että mikä kenelläkin parhaiten toimii. Yksi tuttu joskus kommentoi että hänen aikakäsitys on niin kolmiulotteinen että mitkään paperikalenterit ei hänellä toimi, kun hänen päässä oleva kalenteri on spiraalin muotoinen joten sitä ei pysty kaksiulotteisena tekemään.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.