22/12 Matkamuistoja / Souvenirs

on

Muistatteko vielä matkamuistoviirit? Nuo kolmion muotoiset pienet liput joihin oli painettu paikkakuntia tai nähtävyyksiä. Niitä ei kamalasti ole näkynyt sitten 80-luvun. Ainakaan täällä Suomessa. Nythän on käynyt niin että olen alkanut keräillä sellaisia. Ihan vahingossa tottakai. Ensin niitä oli ihan vaan pari ja sitten yhtäkkiä koko nippu. Uuteen kotiin ne pääsivät ihan seinälle asti.

Itse pidän eniten noista vähän vanhemmista versioista, joissa on pehmeämpi kangas ja murretummat värit, taitavat olla jostakin 50- tai 60-luvuilta. Myöhemmin kangas muuttui kovemmaksi ja väreistä tuli kirkkaampia ja mukaan tuli neonvärejä jotka eivät itseäni niin hirveästi säväytä. Noita vanhempia viirejä on hankalampi löytää joten myös uudempia on tarttunut mukaan matkan varrelta. Kirppiksillä näihin törmää toisinaan ja hinnat vaihtelevat suuresti. Halvimmillaan olen ostanut näitä 50 sentin hintaan. Kalleimmat näkemäni ovat olleet kympin paremmalla puolen. Itse olen tosin enimmillään maksanut muutaman euron kappaleelta.

inenglish

Do you remember souvenir buntings? Or did your country even ever had them? They are triangular little fabric flags, printed with locations or sightseeing places. Usually you was able to buy them from souvenir shops. They were very popular here in Finland during 50’s-80’s and you could get one for pretty much every town and village even. But for some reason they pretty much vanished around 80’s. So, it looks like I have started to collect them. By coincidence of course. First I had just couple and then all of a sudden there was a whole pile. Now I finally managed to get them on the wall.

I like the most those older ones, with more muted colours and softer fabric. I think they are from 50’s or 60’s. Later the fabric turned harder and colours stronger. They even started putting neon colours on them, which I’m not such a big fan of. It’s trickier to find older ones, so I have also bought some newer ones. They sell these sometimes in thrift shops and flea markets. Prices vary a lot. Cheapest I’ve seen have been about 50 cents and most expensive have been over 10 € each. I have payed about couple euros at most.

viirit1

viirit2

Tämä Pyynikki-viiri, sekä alla olevat Haaparanta ja Lohja ovat vanhimpia
kokoelmani viirejä. Uusimmissa viireissä on reunassa sini-valkoraitainen nauha. /
This Pyynikki-bunting, and Haparanda and Lohja below, are older ones. 
Newer ones have white&blue striped ribbon on the edge. 

viirit3

viirit4

viirit5

5 people like this post.

Don't be shy, leave a message! / Älä ujostele, jätä viesti!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.