Kirjavinkki / Book tip

Ahdistaako ilmastonmuutos? Ei hätää! Pitsikirjan, Joka tyypin kaavakirjan ja Hyvän mielen vaatekaapin kirjoittaja Rinna Saramäki rientää apuun uudella 250 ilmastotekoa-kirjallaan. Latasin äänikirjan heti tuoreeltaan BookBeat-kirjapalvelusta. Kaiken kattavalta kuulostava kirja on kylläkin niin tiivistä ja tärkeää asiaa, että jouduin hankkimaan vielä paperisenkin version. Näkömuistin varassa toimiva pääni kaipaa sitä, että pääsen myös näkemään mistä on kyse….

Erilainen sadetakki / Unusual rain coat

En halua muuttua kimonokeräilijäksi sillä keräilykohteita minulla on muutenkin liikaa, mutta ostin syksyllä yhden lisäosan kimonosettiini. Japaniksi sen nimi on muistaakseni ama michiyuki, sadetakki. Se on ihanaa kuosiinkudottua punaista silkkiä, jossa on pikkuruisia maalattuja pilkkuja kuvioiden keskellä. Siinä on vaaleanpunainen krysanteemikuvioinen vuori ja nelikulmainen pääntie. Tällaisia takkeja käytetään kimonon päällä suojaamassa kallista vaatetta sateelta. Ama…

Suunnitelmia vaatekaappiin / Plans for my wardrobe

Nyt kun kaikki on jo ihan kyllästymiseen asti kuulleet, että 20-luku on täällä taas ehe ehe, niin onkin just passeli ajankohta tyrkyttää sitä vielä vähän lisää. Mulla on nimittäin vaatekaapin uudistus-suunnitelmia tälle uudelle 20-luvulle. 1920-luku on tyylillisesti aina ollut suosikkini. En osaa selittää miksi, jokin siinä estetiikassa vain viehättää suuresti. Ensimmäisenä 20-luvun tyylistä tulee varmasti…