Idolini Tina

Uskoisitko että tämä lady Beyonceen vieressä on jo 70-vuotias? Tina Turner & Beyoncee, 2008 Olen saattanut mainita aiemminkin (ihan jopa pariin kertaan) että olen pikkutytöstä asti fanittanut Tina Turneria. Siinä on sellainen rock’n’roll queen että moni nuorempi jää kakkoseksi. Vuonna 1996 lapsuudenaikainen haaveeni toteutui kun pääsin Tinan keikalle Wildest Dreams- kiertueella, Helsingin Olympiastadionilla. Olin silloin…

Uutishuttua

Haastetta pukkaa. Sain Bemaryltä hauskan uutis-haasteen. Haasteen ohjeet kulkevat tätä rataa1) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.2) Kirjoita kuvasta hyvä itse keksimäsi uutinen.3) Julkaise kuvasi ja uutisesi. Haasta muita.4) Tämä on leikkiä. Teksti: RhiaKuva: Rhia Ikkunanpesijöillä epäinhimilliset työolotperjantai 6.2.2009 Ikkunanpesijöiden ammattiliitto IKU on syvästi huolestunut ikkunanpesijöiden työoloista Suomessa. Liiton teettämän tutkimuksen mukaan jopa 80% ikkunanpesijöistä…

Muotikatsaus paristojen latautumista odotellessa

Tarkoituksenani oli esitellä tänään pari postista putkahtanutta juttua, mutta koska kameran akku nuupahti kesken äksönin se saa jäädä toiseen kertaan. Sen sijaan esittelen suosikkejani keväisestä Alessandro Dell’Acquan mallistosta. Mulla ei oikein koskaan ole ollut yhtä ainoaa muotisuunnittelija-suosikkia vaan olen vaihdellut suosikkejani sen mukaan kenellä nyt sattuu olemaan omaa silmääni eniten miellyttäviä mallistoja. Suhteellisen uusi tuttavuus…

Paskat housussa

Viimeksi tapahtunutta: Vuokrasin toimitilan. Irtisanoin kämppäni, saunavuoroni, nettiliittymäni ja sähkösopimukseni. Aloin pakata tavaroita kunnes tajusin sen täysin turhaksi tässä vaiheessa. Ihmettelin millä ihmeellä maksan toimitilan vuokratakuun ja vuokran sekä kämpän viimeisen kahden kuukauden vuokran. Etsin netistä ohjeita betonilattian tasoittamiseen. Etsin uutta vuokralaista tilalleni vuokrakämppään. Anelin kaveriani remonttitalkoisiin. Yritin telepaattisesti saada yhteyden säästötiliini ja lukea sen…

Been there done that

Tässä yks tämmönen meemi jonka löysin tuolta. Kopsikoon ken haluaa =) Here’s one meme I found from here. Anyone who want’s can take it. Bold the ones you’ve done: 01. Bought everyone in the bar a drink 02. Swam with dolphins 03. Climbed a mountain 04. Taken a Ferrari for a test drive 05. Been…

Rusetteja ja muuta kivaa

Uutuuksia Evil Dressmaker-mallistossa Royal – bolerokermansävyinen pintakuvioitu säämiskämäinen kangas, pitsinen rintakorutakapituus koossa 40 – 35 cmhihan pituus koossa 40 – 41 cmselän leveys koossa 40 – 39 cmtekosäämiskä 100% polyesteri, vuori 100% asetaattiValitse koko:36 – rinnan ymp. 84 cm38 – rinnan ymp. 88 cm40 – rinnan ymp. 92 cm42 – rinnan ymp. 96 cm44 –…

Irtokauluksen paluu

Tärkeimmät ensin. Sadun taikaa-blogissa on menossa kimaltava arvonta. Hopi hopi! Oletetaan että sinulla on simppeli asu, vaikkapa musta hame ja siihen sopiva musta pusero. Molemmat oikein kivoja vaatekappaleita, miellyttävää materiaalia ja laadukasta työtä. Ne ovat kuitenkin hieman tylsiä ja kaipaavat piristystä. Miten voisit saada näistä kahdesta vaatteesta kaiken irti?Asusteet täydentävät kokonaisuuden monessa tapauksessa. Simppeli asu…

Arvontalaulu raikaa…

… on arvonnan aika! Pirullisesti pihtaan voittajan nimeä ja kerron ensin mitkä vaatteet oikeasti ostin. Monet teistä jo tuntuvat tuntevan tyylini koska useampikin arvasi oikein. Ostin kaksi neuletta. Vaate 1 eli farkunsininen hartialämmitin lähti mukaani ihanan pehmeytensä ja erikoisen mallinsa vuoksi. Hinta huikeat 8 € paikallisessa Citymarketissa.Toinen ostamani vaate oli Vaate 5, violetti Turnoverin villasekoite,…