Katselin tuossa että olen viimeksi postannut tavallisia asukuvia syyskuussa. Ei ole suoraan sanottuna huvittanut. En tiedä missä vika. Ehkä se oli tuo omituinen olematon kesä joka ei oikein koskaan alkanut. Koko syksy on mennyt vähän ihmeellisessä horroksessa eikä oikein mikään ole huvittanut. Everybody Everywearissakaan ei näytä olleen haastetta tässä kuussa joten sekään ei ole auttanut virkistymään. Tukka on ollut ponnarilla kaksi viikkoa ja vaatisi kipeästi vähän lisää väriä, naama ei ole nähnytkään meikkiä aikoihin (okei joo, laitoin mä viikko sitten hautajaisiin meikkiä ja tukan tötterölle), olen asunut kohta kaksi viikkoa samassa mekossa ja muutenkin olen ollut varsin apaattinen ja tylsistynyt. Ja arvatkaa mitä, tekin saatte todistaa tämän oman elämäni dekadenssin. Koska tadaa: tässä teille asukuva jonka olisin voinut postata parina viime viikkona joka ikinen päivä. Samettimekon olen ostanut joitakin vuosia sitten Kontin Aarrejahdista kun vitosella sai koko kassillisen vaatteita ja sisustustekstiilejä. Se on yksi lempimekoistani, täydellinen viileisiin syyskeleihin.
Onneksi tänään pääsee tuulettumaan Helsinkiin Burleski Gaalaan. Esimakua asustani ohessa. Itse bileistä voitte lukea myöhemmin enemmän Burlesque Finland-blogista.
IN ENGLISH
I just realized that last time I have posted ordinary outfits was in September. I haven’t really felt like doing it. I don’t know why. Perhaps it was that miserable summer that never really started. Whole autumn I have spent in some sort of daze and I haven’t been upto anything really. Everybody Everywear didn’t have challenge this month either, so even that hasn’t cheered me up. I’ve had my hair on ponytail for two weeks and it desperately needs some more colour, my face hasn’t really seen any make up for ages (well, I did wear make up for funeral week ago and did my hair aswell) and I have been living in same dress for almost two weeks. I have been pretty bored and apathetic. But guess what, you are also now going to witness my decadence. Because, tadah: here’s the outfit photo I could have posted every day past couple weeks. I bought that velvet dress couple years back from Red Cross charity shop when they had Treasure Hunt-day. You could buy whole bag of clothes, table clothes and curtains with just 5€. It’s one of my favourite dresses, perfect for cool autumn weather.
Thankfully we are going out tonight. In Helsinki they have glamorous Finnish Burlesque Gala that we are going to attend. Sneak peek of my outfit enclosed. About the party you can read later in Burlesque Finland blog.
Tekohymy – yours truly
60-luvun samettimekko – Spr:n Kontti
Rintakoru – Englannin tuliainen
Nilkkurit – Ellos
Fake smile – yours truly
60’s velvet dress – Red Cross charity shop
Brooch – souvenir from England
Ankle boots – Ellos
Silkkinen helmi-ihanuus Olivia Rougelta /
Beaded silk extravaganza from Olivia Rouge
Välillä iskee blogiummetus, ei sille oikein voi mitään. Tuntuu tietysti jotenkin hoopolta kirjoittaa vain ettei ole mitään kirjoitettavaa, mutta kiva sellaisiakin postauksia on lukea :).
Kaunis mekko, kyllä tuossa voi kaksi viikkoa olla. Eihän se ole vielä edes pitkä aika, jos miettii keskiajan ihmisiä: silloin oli toinen mekko talveksi ja toinen kesäksi! :D Ei tarvinnut miettiä mitä laittaa päälle eikä itse tai kukaan muukaan ihmetellyt että aina on sama vaate :D.
Hehkuvainen – No siinä onkin se kun kirjoitettavaa olisi vaikka muille jakaa mutta ei vaan ole huvittanut kirjoittaa, eikä ottaa kuvia. Ei asukuvia tosin niinkään paljoa, mutta kirppislöytöjä sekä muuta jännää.
Totta, keskiaikana (ja myöhemminkin) oltiin samoissa vaatteissa kuukaudesta toiseen. Tosin keskiaikana oli puhtauskäsityskin varsin erilainen kuin nykyään, eikä vaatteita saati itseä vaivauduttu pesemään yhtä ahkeraan kuin nyt. Että siinä mielessä olen kyllä onnellinen että emme elä keskiajalla :D
Ihana tuo samettimekko, eikä ole ollut hinnalla pilattu :)
Gasp! this dress is gorgeous.
Mulla on kans tuommoinen valttimekko – laivastonsininen Nanson mekko, jossa asuin yhden viikon putkeen.
Joskus vaan pitää märhetiä samassa asussa :D
Märehtiä siis. Osaan taas kirjoittaa :D
weepiglet – Ei todellakaan ollut hinnalla pilattu :D ja sametti on tuollaista vanhanaikaista napakkaa, aavistuksen joustavaa, mutta ei varsinaisesti trikoosamettia.
Terri – Thank you!
Sanna – Joo, joskus voi ja pitää maatua samassa asussa. Muutenkin musta on jotenkin haaskausta käyttää vaatetta yksi päivä ja pistää sitten se pesuun. Eihän vaate vielä siinä ajassa likaannu, ellei nyt satu sitten kaatumaan kuralätäkköön tai tiputtamaan päälleen punajuurisalaattia. Pääasiassa pyrin käyttämään vaatetta useamman päivän ennen pesua, koska pesu kuluttaa vaatetta. Ja joissakin vaatteissa huoltaminen (käsinpesu, silitys jne) on niin vaivalloista että niitä ei vaan huvita pestä yhden päivän käytön jäljiltä. Monesti hienhaju on ainoa asia miksi vaate edes täytyy laittaa pesuun ekan tai tokan päivän jälkeen. Mut jos ei haise, en vielä pese.