Minusta on aina hauska kokeilla erilaisia tekniikoita ja ideoita, äidiltä peritty ominaisuus. Instagramissa olen törmännyt toisinaan metallilangasta tehtyihin, hauraan läpikuultaviin pieniin kukkiin. Ryhdyin selvittämään miten ne oikein on tehty. Selvisi että herkät kukkakoristeet on tehty kynsilakalla! Tähän näyttää olevan useampia hiukan erilaisia ohjeita, riippuen siitä mihin käyttötarkoitukseen kukat tulevat ja miten kestäviä niistä halutaan. En tälläkään kertaa ryhtynyt tilailemaan mitään erikoismateriaaleja vaan pitäydyin ihan siinä mitä kaapista löytyi valmiina, eli ohutta metallilankaa, kynsilakan jämiä, pyöröpihdit, leikkurit, pala styroksia ja sukkapuikko. Ja eikun hommiin. Huomiona vielä että tönköksi kuivahtanut kynsilakka ei tässä toimi, vaan lakan pitää olla melko juoksevaa.
Kynsinauhapuikon ja pihtien avulla kieputtelin metallilangasta pikkuruisia kukkia ja lehdyköitä. Kokeilin myös sukkapuikkoa, mutta se oli liian liukaspintainen, puinen tikku toimi paremmin. Lankana käytin sekä varastostani löytyneitä metallilankoja sekä ohuen ohutta kukkasidontalankaa. Halusin tehdä kukista melko pieniä ja mahdollisimman herkkiä, sillä olen pienen piiperryksen ystävä. Lisäksi pikkuruisiin silmukoihin kynsilakka on helpompi levittää. Tämä on vähän kuin taikuutta, sillä lakka tuntuu pysyvän paikoillaan silmukan keskellä vähän mystisesti. Oikeasti kyse on samanlaisesta pintajännityksestä, joka saa saippuakuplat pysymään muodossaan. Erotuksena saippuakuplaan, nämä “kuplat” kuivuvat ja kovettuvat paikoilleen.
Käyttämällä hohtavia helmiäislakkoja, terälehtiin ja lehdyköihin saa hohtavan pinnan. Mattalakoilla lopputulos on matta. Glitterlakalla kukkiin sai omanlaista välkettä, mutta epätasainen glitterlakka on vaikeampi saada pysymään rinkulassa valumatta. Pikkuruisiin kukkiin ja lehtiin riittää 1-2 kerrosta kynsilakkaa (anna kuivua kunnolla jokaisen kerroksen jälkeen). Mitä suurempi terälehti on, sitä enemmän lakkaa tarvitaan ja isompiin lehtiin pelkkä kynsilakka ei riitä vaan lehti pitää ensin täyttää liimalla, antaa sen kuivua ja kynsilakka levitetään molemmin puolin sen päälle. Lopuksi isommat lehdet saattaa vielä joutua sivelemään kertaalleen kynsilakan pikakuivattajalla tai liimalakalla, sillä ilmeisesti liiman päälle levitetty lakka jää hiukan tahmaiseksi.

It’s always fun to me to try new handcrafting techniques and ideas. attribute which I inherited from my Mum. On Instagram I have every now and then encountered tiny metal wire flowers with sheen petals. I was determined to find out how they are made. To my huge surprise they were made with nailpolish! There seems to be several different methods to do them, depending for what purpose and how longlasting you want them to be. As I often do, I didn’t buy anything new for this, but used old materials which I happened to have at hand. Thin metal crafting wire, leftover nailpolish, roundnose pliers, wirecutters, piece of styrofoam and knitting needle. Let’s do it! Notice that dried stiff nailpolish won’t work on this, it has to be runny.
With the help of wooden cuticle stick and pliers I created tiny little flowers and leaves. I also tried knitting needle, but it was too slippy on surface. Wooden stick was better and had little bit of friction, Wire was some old handcrafting wire I had and thin flower wire. I wanted to make quite small delicate flowers, that’s my vibe. It was also easier to spread the nailvarnish on small wire loops rather than large. It’s little bit like magic, varnish seems to stay almost mystically in the middle of the wire loop. In reality it’s just the surface tension, the same way than soap bubbles keep the shape. Difference to the soap bubbles, these “bubbles” dry and harden in place.
By using shimmering nailvarnish you can create lively looking flowers. Matte varnish gives matte result. Glitter varnish gives flowers some festive shine, however uneven glitter makes it more difficult to get it stay on the loops without dripping. Small flowers and leaves take 1-2 layers of varnish (allow to dry properly between each layer). The larger the petal or leaf, more varnish you need. Much bigger ones won’t work with varnish alone, you first need to fill the loop with glue, allow that to dry and then cover it with varnish on both sides. For finishing the flowers you might have to spread one layer of nailpolish dryer or Mod Podge, because apparently ontop of the glue, varnish doesn’t dry properly but leaves a bit sticky surface.

I twisted the metal wire around the wooden stick and then shaped the petals and leaves with round-nose pliers.

I painted the petals and leaves with nail varnish. All rings have to be small enough so that the nail varnish brush covers pretty much the whole leaf, creating a “bubble” in the middle of the ring. If the bubble is not forming, try from the other side of the leaf or from different angle.

Finished flowers. I painted these twice or three times. Second and third time you have to be really fast, because new layer will soften the previous layers and then there is a risk of the bubble breaking.

I combined golden flowers into three branches and set them into a cork. Totally useless, but such a cute decoration.

These flowers are going to stay in the glass dome for this Holiday season. I probably won’t keep this technique in my regular repertoire, but atleast I have now tested it.
Hämmentävää, en olisi arvannut että kynsilakkaa voi käyttää näinkin! :o Lopputulos on kyllä hieno. Ja niinhän se monen askartelun kanssa on, että se on hyödytöntä mutta ah niin mukavaa – ja siksi sitä tehdään. :D
Hehkuvainen – en minäkään olisi arvannut, ennenkuin näin omin silmin miten se tapahtuu. Juu, mukavaa puuhaa askartelu ja kaikki käsillä tekeminen on.
Itseäni jää omissa töissäni aina vaivaamaan tuo hyödyttömyys. Tuntuu turhalta tehdä jotakin, jos sille ei löydä järkevää käyttöä ja esine jää vain lojumaan unohtuneena jonnekin. Toisaalta harmittaa “haaskata” materiaalia johonkin sellaiseen, jonka lopputuloksesta tai tarpeellisuudesta ei ole täysin varma. Komppaan kuitenkin Hehkuvaista; itse käsitöiden tekeminen on loppujen lopuksi niin terapeuttista, että jokin työ on pakko olla tekeillä, vaikka loppusijoituspaikka olisi vielä työn valmistuessa täysin auki. Täytyy myöntää, että tekemäsi kukat ovat hienoja, vaikka jäisivätkin vain yhden sesongin koristukseksi. Mukavaa, jos osaat nauttia töistäsi ilman tällaista jatkuvaa ylianalysointia. Hyvää lucian päivää!
Murmur – sama juttu, en halua tehdä asioita vain kaapin täytteeksi. Erilaiset koristeet on vähän siinä rajalla, onko ne hyödyttömiä jos niiden ainoa tarkoitus on olla koriste? Mutta tästä syystä en useinkaan halua tehdä mitään “harjoittelukappaleita”, koeversioita tai ihan muuten vaan. Suurimmalle osalle tekemisistäni on joku käyttö valmiina. Eri juttu on sitten että onko se esine valmiina niin onnistunut että oikeasti pääsee siihen ajateltuun käyttöönsä.
Tämä pääsee ehdottomasti “täytyy kokeilla” -listalle. Voihan noita käyttää tulevaisuudessa vaikka pikku kukkakimpun somisteena tai hiuskoruna.
Tunnustan, joskus sitä ajattelee, onko askartelussa mitään järkeä, mutta jos se tuottaa iloa, aivoille ja käsille näprättävää, niin siitä vaan, eikös? Ja jos liian tarkkaan miettii, niin eipä sitä ole paljon missään järkeä.
biloba – totta, hiuskoristeiksi ja koruiksi olen näitä netissäkin nähnyt tehtävän. Ja sekin on totta että liikaa ei kannata miettiä, siitä saa vaan pään kipeäksi ja ahdistuksen aikaiseksi. Sen kuin tekee vain :)