Omavaraistelijoiden toukokuun aiheena: suorakylvöt ja onnellisuus. Ryhmäpostauksia luotsaavat totutusti Satu Tsajuista ja Heikki Korkealasta. Surkeiden sattumusten sarjasta johtuen olen jäänyt jälkeen kylvöasioissa ja onnellisuuskin on vähän heikoissa kantimissa juuri nyt. Tämä postaus onkin nyt vähän varsinaisesta teemasta poikkeava ja menee ennemminkin omavaraistelijoiden kategorian “mitä kuuluu”-alle. Muut blogit löydät heti tästä alta, postaus jatkuu niiden jälkeen.
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää
Oma tupa ja tontti
Urban farming
Sarin puutarhat
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut
Rakkautta ja maanantimia
Metsäläisten elämää
Villa Varmo
Torpan tyttö
Kasvuvyöhyke 4
Mustikkamaitoa
Puutarhahetki
Korkeala
Kasvuvyöhyke 7
Ulkona sataa räntää ja mikään ei huvita. Normaali arki on vähän jäänyt äidin asioiden hoitamisen jalkoihin. On pitänyt järjestää pankkiasioita, lehtitilausten peruutuksia, hautajaisia, valmistella perunkirjoitusta ja jatkaa äidiltä kesken jääneitä, tilaa koskevia projekteja. On täytynyt tyhjentää äidin jääkaappia ja pakastinta, kastella kukkia, kääntää postia, maksaa laskuja, katsastaa auto jne. On joutunut miettimään asioita joiden ei pitänyt olla ajankohtaisia vielä vuosiin. Sellaisia asioita kuin että pitääkö vesipumppu sulkea kun talossa ei asu ketään ja miten se tapahtuu, mitä tehdään äidin puhelinliittymille, onko meillä rahaa perintöveroon ja kuka auraa ensi talvena pihan. Näin lueteltuna vaikuttavat pikkujutuille, mutta kun samalla joudut käsittelemään läheisen äkillisen kuoleman aiheuttamaa surua, ns. pikkuasiat verottavat jaksamista hirveästi.
En onneksi joudu tätä kaikkea käsittelemään ihan yksin, mutta on tässä silti melko paljon paletilla asioita juuri nyt. Ei siis ole tullut montaakaan ajatusta uhrattua sille että oman puutarhan maa-artisokat pitäisi nostaa ja uudelleenistuttaa, esikasvatettavia kylvää ja lavakaulukset valmistella uuteen satokauteen. Sen verran sain puutarha-asioita alkuun, että aloin haravoida lehtiä, leikata orapihlaja-aitaa ja karsia rehottavan syreenin pois talon seinustalta. Eivät varsinaisesti kovin paljon omavaraisuutta edistäviä asioita, mutta hoidettavien listalla yhtä kaikki.
Tämä kaikki on saanut pohtimaan omavaraisuutta hiukan eri kannalta. Hyvin pitkälti omavaraisuus nojaa omaan työpanokseen. Mitä siis tapahtuu omavaraisuudelle kun oma työpanos on syystä tai toisesta pois pelistä? Loppuuko omavaraisuus jos oma jaksaminen tai aika loppuu?
Vaikka en kasvattaisi tänä vuonna mitään ravintokasveja niin omavaraisuus ei pääty siihen. Jaksamisen mukaan voin kerätä villiyrttejä ja -vihanneksia ja korjata satoa monivuotisista oman pihan kasveista. Tavoitteena onkin jo aiemmin ollut lisätä vähitellen monivuotisten ravintokasvien ja yrttien määrää. Nyt jo löytyy mustaherukkaa, karviaista, raparperia, luumua, kirsikkaa, lipstikkaa, minttua, parsaa, maa-artisokkaa, iisoppia, mäkimeiramia, ruohosipulia jne. Parsasta ja kirsikasta tosin ei saa satoa vielä muutamaan vuoteen. Vielä haluaisin istuttaa ja saada menestymään ainakin päärynää, omenaa ja laventelia.
Myös perinteisistä koristekasveista löytyy syötäviä kasveja kuten ruusut, syreenit, kuunliljat, kiinanlaikkuköynnös, isomaksaruoho ja orvokit. Näiden kohdalla tulee huomioida, että jos koristekasveja aikoo käyttää ravinnoksi, niitä ei voi käsitellä kasvinsuojeluaineilla. Puutarhaliikkeistä ostettujen kasvien tulee antaa kasvaa omassa pihassa mieluiten useamman vuoden ennen ravinnoksi käyttämistä, jotta varmistetaan että kaikki mahdolliset käytetyt kasvinsuojeluaineet poistuvat.
Villeistä yrteistä omasta isosta pihasta löytyvät nokkonen, vuohenputki, kuusenkerkät, katajanmarjat, vadelma, maitohorsma, poimulehti, ketunleipä, pihasaunio, pihlaja, koivumahla ja monet muut, sekä sienistä herkkutattia, kantarelleja ja erilaisia haperoita. Tien yli lähimetsään menemällä löytyy vielä monia muita sieniä sekä metsämarjoja. Vaikka en siis kylväisi mitään, ruuatta en jäisi. Se tieto lohduttaa itseäni niinä päivinä kun arjen työtaakka tuntuu liian lamaannuttavalta. Lisäksi äidin pakastimen sisältö otetaan tulevana talvena käyttöön, siellä näyttää olevan puolukasta, tyrnistä ja saskatoonista lähtien kaikenlaista.
Kylvöhommien sijaan kävin viikko sitten sitten pohtimassa kosteikko-asioita. Äidiltä jäi perinnöksi tällainen vesistönsuojelu-projekti. Kotitila rajautuu järveen joka on osittain mukana Natura 2000-ohjelmassa. Matalahkoon lahteen, jonka rannalla kotitalo sijaitsee, valuu pelloilta ravinteita ja savea tilan läpi virtaavaa valtaojaa pitkin, rehevöittäen lahtea vähitellen umpeen. Valtaojan suulle rakennettavalla kosteikolla, sekä kaksitasoisella ojalla vähennettäisiin sekä peltojen tulvimista, että järven rehevöitymistä. Kosteikko edistäisi lisäksi alueen monimuotoisuutta ja lintujen määrää. Käytännössä se tarkoittaisi että vesi ohjattaisiin kulkemaan ns. maisemareittiä. Näin ravinteilla ja kiinteällä aineksella on enemmän aikaa laskeutua pohjaan ennen kuin vesi saapuu järveen asti. Kosteikon rakentaminen hyödyttää pitkällä aikavälillä ennen kaikkea järveä, mutta yhtä lailla myös maanviljelijöitä sekä järven lähialueiden asukkaita ja kesämökkiläisiä. Järvi lakkaa kasvamasta umpeen ja vesi pysyy kirkkaampana joten sen rantojen kesämökkiläiset ja asukkaat voivat edelleen nauttia uimisesta, kalastuksesta ja järven runsaasta ja monipuolisesta linnustosta. Kosteikon suunnittelusta ja toteutuksesta huolehtii Suvi -vesiensuojeluhanke ja se rahoitetaan pääosin erilaisilla apurahoilla ja palkinnoilla. Kesän aikana ja luultavasti syksyllä pystyn toivon mukaan kertomaan siitä lisää.
May issue on self-sufficiency bloggers is seeding and happiness. Group posts are again hosted by Satu in Tsajut and Heikki in Korkeala. Due to the series of unfortunate events, I am far behind on my seeding and happiness is pretty much down to the ground at the moment, so this post is a bit off the theme. But it suits the self sufficiency category “how’s it going”. You will find other blogs below, post continues after them.
Finnish grow area 1
Finnish grow area 2
Päiväpesän elämää
Oma tupa ja tontti
Urban farming
Sarin puutarhat
Finnish grow area 3
Tsajut
Rakkautta ja maanantimia
Metsäläisten elämää
Villa Varmo
Torpan tyttö
Finnish grow area 4
Mustikkamaitoa
Puutarhahetki
Korkeala
Finnish grow area 7
It’s sleeting outside and I don’t feel like doing anything. My everyday chores and life has been pretty much been put to hold due to the need of taking care of mums things. We had to handle the bank issues, cancel magazine and newspaper subscriptions, arrange funeral, prepare for the estate inventory and continue projects on the estate she had started this year. We had to empty her fridge and freezer, water her house plants, redirect her post, pay some bills, inspect her car and so on. I have been forced to think about things which weren’t supposed to be topical untill years from now. Things like do we have to close the water pump when no-one is living in the house anymore and how does that happen, what to do with her phone connections, do we have enough money to pay the inheritance tax and who plows the yard next winter. Listed in writing doesn’t seem much, but when you are, at the same time, mourning your loved one, it is highly taxing.
Thankfully I’m not doing all this on my own, but it’s still quite a lot on my pallet. So I haven’t really been able to think about my own garden seedings, preparing the grow boxes or spring harvesting the jerusalem artichokes. I did manage to start cutting the hawthorn hedgerow, rake leaves and cut down lilacs growing too close to the house. Not really that much relating to the self-sufficiency, but they were still on my to-do list.
All this has made me think about the self-sufficiency from different angle. Most of it comes down to my own work. What happens to self-sufficiency when your own labour is not available for one reason or another? Is your self-sufficiency done and finished if you don’t have energy or time to dig the dirt and seed plants?
Even if I don’t seed anything this year, my self-sufficiency is not over. I can always collect wild herbs when ever I have little bit of time and harvest the perennial plants on our yard. My goal is slowly to add more perennials to our kitchen garden. So far we have black currant, gooseberries, rhubarb, cherries, plums, lovage, mint, asparagus, jerusalem artichoke, hyssop, origanum vulgare (wild marjoram), chives and so on. Allthough asparagus and cherry won’t give harvest for couple more years. I would love to plant atleast pears, apples and lavender.
Also many traditional decorative garden plants are edible, like roses, lilacs, hosta, kolomikta (actidinia kolomikta), orpine (hylotelephium telephium) and pansies. When using garden plants for food, remember that you can’t treat them with pesticides. When buying plants from nurseries or garden centers, let them grow in your garden couple of years before harvesting, to make sure all pesticides have vanished.
We have quite large garden and we got lots of wild herbs like stinging nettles, juniper berries, wild raspberries, fireweed, rowan, birch sap and many more. We can also find chanterelle and boletus. By going just over the road I can collect more variety of mushrooms, bilberries, lingonberries and stone bramble. So, even if I don’t seed anything or don’t have energy to prepare the soil, I am not left without any food. This knowledge comforts me on those days when I feel that the amount of work is too much. And the content of mums freezer will also be used during next winter. There seem to be all sorts of from lingonberry to saskatoon berry and sea-buckthorn.
Instead of sowing seeds I participated on wetland survey. We inherited mums water protection project. Our home farm is along the shore of a large lake which is partially joined on European Natura 2000 nature protection project. Bay is quite shallow and nutrients and clay is poured into it from fields via little stream. Slowly the bay is overgrowing and drying. Wetland and two-level stream would make sure that fields are not flooding every spring and reduce the overgrowing. Basically wetland would guide the water around scenery route before it runs to the lake. Nutrients and clay would have more time to settle to the bottom sediment before the lake. Over time this would add more variety of birds and plants in the area. In long term it would benefit mostly the lake itself, but also the farmers and everyone who lives or has summer house along the lake. When overgrowing stops and water stays more clear, people can keep enjoying the swimming, fishing and bird watching by the lake. Suvi- water protection project takes care of the planning and building of the wetlands and it’s mostly funded by different allowances and grants. During the summer, or probably at the Autumn I’m hopefully able to tell you more about this.
Olen niin pahoillani menetyksestäsi :'( Suru ottaa aikansa ja ajalla on paikkansa niin mielessä kuin puuhissakin. Kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia, suunnitelmat muuttuvat ja joutuu tekemään asioita, joihin ei ollut varautunut. Se syö energiaa, kun mieli on muutenkin surusta raskas. Nauti siitä mitä on, äläkä ajattele olisi pitänyt tehdä. Niiden aika tulee aikanaan kun elämä asettuu taas uudelleen uomaansa :)
Jovelan Johanna – Kiitos <3 tämä on tällaista itsensä kanssa taistelemista. Kun haluaisi tehdä ja tietää että nyt olisi aika, mutta ei vaan jaksa eikä huvita. Puutarhajutut oli myös semmosia joista äidin kanssa paljon juteltiin niin siksikään ei ehkä huvita kun ei enää voi äidin kanssa niistä puhua.
Hei.
Kiitos aidosti mielenkiitoisesta blogista, jonka vanhatkin päivitykset kestävät aikaa.Vanhoja postauksia lukiessani törmäsin oopperakäsineisiisi. Näin samanlaiset pitkävartiset taannoin Nextiilissä, mutta ne olivat leveytensä puolesta aivan pikkuruista kokoa. Normaalikokoinen käteni ei mahtunut edes kämmenen puoliväliä pidemmälle sisään käsineeseen. Voiko nahka kutistua säilytyksessä vai millainenkohan ihme niille on aikojen saatossa tapahtunut?
Kovasti jaksamista sinnepäin. Onneksi puutarha on usein kovin anteeksiantavainen, uudet ja vanhat pusikot voi raivata sitten kun on aikaa ja energiaa. Toivottavasti voisit hengähtää näin juhlapäivän kunniaksi. Hyvää vappua sinulle ja muillekin lukijoille!
Murmur – Kiitos itsellesi että olet jaksanut lukea myös vanhempia postauksia. Ei nahka varsinaisesti kutistu, mutta elastisuutensa se voi menettää ja siksi napakoita nahkakäsineitä voi olla vaikea pukea. On totta että ihmiset olivat 60-100 vuotta sitten sirompia ja käsineetkin olivat usein kooltaan melko pieniä. Ne myös tehtiin erittäin napakasti käteen istuviksi, toisin kuin nykyään. Hienot nahkakäsineet piti pukea erityisien käsinepihtien avulla joilla käsineitä venytettiin samalla kun ne puettiin käteen. En ole ihan varma milloin niiden pihtien käytöstä on luovuttu, mutta ei varmaankaan enää 1950-luvulla ole käytetty.
Kiitos, itselläni tahtoo olla aina kiire saada asioita valmiiksi ja kun jaksamisen kanssa on ollut ongelmia jo vuosia se harmittaa kun hommat saattavat lykkääntyä kirjaimellisesti vuosikausia. Syksyllä sitten taas kiukuttaa kun en tuota ja tätäkään saanut tehtyä. Toisaalta puutarhassa puuhailu on minulle myös sitä hengähtämistä ja pään nollaamista. Hommaa jota ei tarvitse kamalasti ajatella, voi vaan tehdä ja nauttia siitä hetkestä. Tällä hetkellä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta joten taidan kuitenkin mennä jatkamaan orapihlaja-aidan leikkausta tai katsoa mitä sinne maa-artisokkapenkkiin kuuluu :)
Läheisen menettäminen on suuri asia. Minulla on nyt isän kuolemasta reilu vuosi eikä se ole mennyt ihan vielä tajuntaan. Onni on kuitenkin muistot, jotka elävät meissä kaikissa.
Korkealan isäntä – Se on. Oma isäni kuoli 15 vuotta sitten ja edelleen siitä puhuminen tuntuu raskaalta, nyt toki entistä enemmän. Muistot jäävät, mutta juuri ne tekevät menetyksestä niin kovin raskasta.
Jaksamista ikävien asioiden hoitamiseen. Olen melkein vuoden tehnyt ns kuolinsiivousta, että perillisillä olisi helpompaa. Se helpottaa itseänikin, vähän kuin kitkisi rikkaruohoja.
Osaat hyödyntää monipuolisesti luonnonantimia, myöhemmin on aika kylvää ja istuttaa.
Maija – Kiitos. Kyllä tämä nyt alkaa jo helpottaa kun hautajaiset on ohi ja perunkirjoitus on tämän kuun aikana. Sen jälkeen asiat toivon mukaan helpottuu. Itse en perusta kuolinsiivouksesta koska esineet ja niihen historiat ja tarinat on mulle niin tärkeitä. Me ollaan kyllä siitä onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa että meidän ei tarvitse tyhjentää eikä myydä äidin kotia vaan se voi jäädä olemaan nyt jonkinlaiseen välitilaan joksikin aikaa. Äidin kuolema oli niin äkillinen että en pysty ihan vielä koskemaan henkilökohtaisiin tavaroihin tai vaatteisiin. Sen aika tulee jossain vaiheessa mutta ei vielä. Aloitin niistä esineistä jotka oli helppoja, jääkaapista, virallisista papereista ja kahvipusseista joista äiti askarteli kaikenlaista (niitä oli 25 muovikassillista).
Kävin tänään katsomassa keittiöpuutarhaa ja nostin maa-artisokat. Ehkä se inspiraatio tulee nyt kun lumet on pois ja tulee aurinkoisia päiviä. Suorakylvöjä ehdin hyvin vielä tehdä vaikka esikasvatus nyt meni vähän pieleen.
Osanottoni suruusi!
Marketta – Kiitos <3
Otan osaa suruusi <3
Tuo asennoituminen on varmasti nyt hyvä: villinä ja vapaana kasvavat kasvit, perennat ja raparperit yms tuovat satoa, vaikka et nyt tekisi omavaraisuuden suhteen yhtään mitään. Ja jos ei niitä ehdi kerätä tänä vuonna tai vielä ensi vuonnakaan, kasvavat silti.
Tovottavasti tervapääsky hyväksyy teidän tekemän uuden asunnon! Näyttää hienolta. Ja kosteikko kuulostaa kiinnostavalta projektilta, kerrohan siitäkin sitten lisää kun aika on.
Ilona / Torpan Tyttö – Kiitos <3 Aina stressasin siitä että en jaksa tai ehdi kerätä satoa luonnosta. Mulla kesti monta vuotta ymmärtää että joka vuosi ei tarvitse ehtiä eikä jaksaa kaikkea. Jos yhtenä vuonna keskittyy yhteen tai kahteen sorttiin niin voi saada satoa useammaksi vuodeksi, kun kaikkea ei kuitenkaan aina ehdi käyttää yhden talven aikana. Ja vaikka ei saisikaan niin ei maailma siihen kaadu. Sitä vain ei aina muista olla itselleen riittävän lempeä näissä asioissa.