Tämä ompelurahi ei ole koskaan tainnut päästä blogissa valokeilaan, vaikka onkin vissiin jossain kirppistelypostauksessa vilahtanut. Tällaiset sylinterimäiset ompelurahit olivat muodissa joskus 50-60-luvuilla ja niitä löytyykin kirppiksiltä melko usein. Tahtovat vain olla yleensä ihmeellisen hinnakkaita, vissiin siksi kun olivat jokin aika sitten vähän muodissakin. Löysin tämän rahin paikalliselta facebook-kirppikseltä pikkurahalla. Arvelen sen olevan alkuperäisessä kuosissaan, sillä hyvin samantyyppisillä kankailla päällystettyjen kuvia löytyy netistä paljon, myös originaaleissa mainoskuvissa.
Jotain rahille kuitenkin on tehty sillä pohjassa on yksittäisiä erillisiä niittejä ja kannen sisäpuolella on hassu tahrainen kukkakangas jollaista mielestäni ei alunperin näissä ole ollut. Tämä rahi on melko hyvässä kunnossa, päällikankaassa on ainoastaan yksi pieni reikä kannessa. Sisäpuolelle ompelin itse kankaisen vuoripussin sillä sisäosat vaikuttivat vähän nuhraisilta, enkä halunnut että käsityöni tarttuvat kiinni hiukan karkeisiin tukipuihin.
Rahin rakenne on hirmu yksinkertainen. Sen pohja, yläreunan rengas ja kansi ovat vaneria. Pienet jalat ja niiden väleihin asettuvat neljä tukirimaa ovat puuta. Tukirakenne on päällystetty tukevalla muotoon leikatulla pahvilla, joka on päällystetty kankaalla. Kannessa on päällipuolella pehmuste ja sitä paikoillaan pitävä nappi jotka tekevät siitä hiukan kaarevan ja alapuolella vaneri-rengas joka pitää sen rahin päällä tukevasti paikoillaan.
Olin aikoinut alunperin päällystää rahin uudelleen jollakin mieluisammalla kankaalla, mutta en sitten koskaan saanut aikaiseksi ja olen alkanut pitää siitä tuollaisenaan vaikka ehkä kaipaisinkin jotain värikkäämpää. Meillä on lisäksi toinen rahi, jota isäntä käyttää ihan rahina. Sen kangas ei ole alkuperäinen ja se vaatii jo kipeästi kunnostusta. Koristeelliset jalat ovat vähän heiluvat ja kangaskin on hirmu likainen ja kulunut kun on päivittäisessä käytössä.
This sewing stool has never been in the spotlight in my blog, even though I think it has seen once in a thrift find post. These kind of cylinder-shaped sewing stools were popular in Finland in 50’s-60’s. You can find them quite often on flea markets. However they are often quite pricey, perhaps because they were quite fashionable couple years back. I found this with pocket money from Facebook-sales group. I think it is in original condition, because you can find lot of photos of these with almost identical fabrics and even original advert photos.
Something has done to it because there are individual staples on the bottom and on the backside of the lid is this weird floral fabric lining, which I don’t think, was originally in them. This stool is in pretty good shape, there’s just one tiny hole on the fabric on the lid. I added fabric lining to the container part myself, because it looked a bit rough inside. I don’t want my handcrafts getting caught on rough wood.
The construction is very simple. Bottom, upper edge and lid are made of plywood. Tiny legs and the supportive bits between them are made of wood. Supportive construction is covered with sturdy cardboard, which is covered with fabric. There is padding on the lid, which makes it a bit more round. Large button is holding the padding in place. Under the lid, there is a plywood ring which keeps the lid in place ontop of the stool.
My plan originally was to cover it with another, more colourfull fabric. But I never got around doing it. I have quite started to like it like that, even though the colours are a bit dull to my taste. We also have another footstool, which hubby uses to rest his feet. Fabric on that is not original and it desperately needs renovating. Decorative feet are a bit wobbly and the fabric is horribly dirty and worn out, after all, it’s in daily use.