Kävimme jo melko pitkä tovi sitten kiinnostavaa keskustelua Facebookin puolella tekstiilien laadusta ja puhuimme siitä, että ihmiset eivät loppujen lopuksi ole kovin hyvin perillä erilaisten materiaalien ominaisuuksista. Tulin sitten lohkaisseeksi, että pitäisi vissiin aloittaa blogissa sarja tekstiilikuiduista. Että jotta parempi vissiin pistää sitten homma tulille, näin Black Fridayn kunniaksi. Aihe liittyy ostoshurmos-päivään sikäli, että hyvä materiaalitietous auttaa välttämään turhia ostoksia. Kun tuntee kuidut ja niiden ominaisuudet, on helpompi valita laadukkaita materiaaleja. Lähdetäänpä siis ihan perusteista.
Kuidut jaetaan kahteen luokkaan, tekokuituihin ja luonnonkuituihin. Tekokuidut puolestaan jaetaan muuntokuituihin, synteettisiin kuituihin ja epäorgaanisiin kuituihin. Muuntokuidut ovat periaatteessa selluloosaa, eli puuta. Yleisimpiä muuntokuituja ovat viskoosi, modaali, lyocell, kupro ja asetaatti. Synteettiset kuidut valmistetaan erilaisista kemiallisista yhdisteistä. Kaikille tuttuja synteettisiä kuituja ovat esimerkiksi polyesteri, polyamidi, akryyli ja elastaani. Epäorgaaniset kuidut, lasikuitu ja metalli ovat pääasiassa muun teollisuuden käyttöö sopivia, tosin metallia saattaa joissakin erikoisvaatetuskankaissa olla muiden kuitujen seassa efektinä.
Luonnonkuidut jaetaan niinikään kolmeen luokkaan: kasvikuituihin, eläinkuituihin ja mineraalikuituihin. Mineraalikuiduista löytyy ainoastaan haitallinen asbesti jota ei käytetä vaatteisiin lainkaan. Eläinkuituja ovat erilaiset villat ja karvat, sekä kehrääjähyönteisten kuidut joiden tunnetuin edustaja on silkki. Kasvikuidut luetaan vielä neljään alaluokkaan: siemenkuidut, runkokuidut, lehtikuidut ja hedelmäkuidut. Puuvilla lienee siemenkuitujen tunnetuin. Runkokuiduista yleisimmin käytetyt ovat pellava, hamppu ja juutti. Lehtikuituja edustavat manilla ja sisal ja hedelmäkuituja kookos, jotka eivät karkeutensa vuoksi oikein sovellu vaatteiden valmistukseen.
Edellä mainittujen lisäksi kuituja on paljon muitakin vähemmän tunnettuja joihin saattaa aika-ajoin törmätä kuten aramidi, nokkonen, tupasvilla, kaseiini tai hiilikuitu. Vintagevaatteissa saattaa näkyä myös kuitujen kauppanimiä, kuitenkin vain 70-luvun vaatteissa ja sitä vanhemmissa. Silloin ei vielä laki säädellyt sitä millä tavoin materiaalit tulee merkitä. Nykyään pelkät kauppanimet eivät ole materiaalietiketeissä hyväksyttyjä vaan aina tulee ilmoittaa kuidun virallinen nimi. Nykyisin tosin näyttää vieläkin olevan vallalla käyttää nimien lyhenteitä, vaikka lain mukaan pitäisi merkitä kuidun koko nimi.
Kankaissa voidaan käyttää kuitua 100% tai sekoitteena jonkun toisen kuidun kanssa. Lähes kaikkia kuituja voidaan käyttää joko yksinään tai sekoitteena. Poikkeuksen tekee elastaani jota en ole koskaan nähnyt käytettävän yksinään missään tekstiilissä. Se on aina muiden kuitujen lisänä, määrän ollessa yleisimmin 1-15% väliltä. Nykyinen lainsäädäntö on siitä hölmö että mikäli kuidun määrä tekstiilissä on 5% tai alle, sitä ei tarvitse ilmoittaa nimeltä. Myöskin jos tekstiilissä on useita kuituja joiden yhteenlaskettu määrä on enintään 15% niitä ei tarvitse ilmoittaa, vaan etikettiin voidaan kirjoittaa “muita kuituja”. Oletteko muuten huomanneet että nykyään on vaikea löytää mitään vaatetta joka olisi 100% jotain. Nykyään suurin osa vaatteista ja metritavara-kankaistakin on sekoitekankaita, koostuen jopa 4-5 eri materiaalista. Itseäni kiinnostaisi että mitä hyötyä moisesta sekoittelusta on (pelkkää rahallistako?) ja parantaako se kankaan kestävyyttä?
Vaatteen kestävyyteen vaikuttaa materiaalisisällön lisäksi kankaan tiiviys, kuidun pituus sekä langan tasalaatuisuus. Eri materiaalit kestävät kulutusta eri tavoin. Tiivis kangas on kestävämpää kuin harvaan kudottu. Tiiviissä kankaassa langat ovat kiinteästi toisiaan vasten, ne tukevat toisiaan ja kuluvat vähemmän. Mitä lyhyempää kuitu on, sitä todennäköisemmin se alkaa nyppyyntyä. Käytettyjen kuitujen lyhyys erottuu kankaan pinnassa pienenä karvaisuutena valoa vasten. Mitä sileämpi kankaan pinta, sitä laadukkaammat, pitkät kuidut. Mitä epätasaisempaa ja ohuempaa kuitu on, sitä heikompaa se on. Jos kuidussa on paljon paksumpia tai ohuempia kohtia jotka erottuvat kankaan rakenteessa, sitä nopeammin se kuluu. Kerron eri materiaaleista lisää myöhemmin omina postauksinaan, mutta kysykää ihmeessä jos joku tekstiiliasia mietityttää.
There was an interesting conversation on the Facebook quite some time ago about quality of fabrics and about how people don’t really know very much about features of different materials. So I said that perhaps I should start a blog post series about textile materials. I suppose I should start it then. Black Friday is appropriate time to launch this. Day dedicated to shopping spree is perfect day to start learning about materials. Good knowledge about fabrics helps you buy better quality and avoid bad purchases. So let’s start with the very basics.
Textile fibers are divided in two categories: artificial fibers and natural fibers. Artificial fibers are synthetic fibers, unorganic fibers and regenerated fibers. Regenerated fibers are basically cellulose, aka wood. Most common cellulose fibers are viscose (old name rayon, which should not be used anymore), modal, cupro and acetate. Synthetic fibers are made of chemical compounds. Everyone knows the most common ones: polyester, polyamide, acrylic and elastane. Unorganic fibers, glassfiber and metal are mostly used in different kind of industry, allthough metal fibers might have been added in special clothing fabrics for effect.
Natural fibers are divided in three different categories: plant fibers, animal fibers and mineral fibers. Only item in mineral fibers is asbestos, which is not used for clothes at all. Animal fibers are quite obviously all sorts of wool and hair, but also fibers made by specific moths, like silk moth. Plant fibers have four subcategories: seed fibers, stem fibers, leaf fibers and fruit fibers. Cotton is the best known seed fiber. Mostly used stem fibers are linen, hemp and juti. Leaf fibers like manilla and sisaland fruit fiber coconut are too coarse for making clothes, but suitable for ropes and sacks.
Besides those mentioned, there can be all sorts of rare fibers you might bump into every now and then, for example aramid, cotton grass fiber, nettle, casein or carbon fiber. In vintage clothing there might be odd commercial names for fibers, however only in 70’s or older clothing. Back then the law didn’t still regulate how companies should label the materials. These days commercial name is not enough, but the official name of the fiber must be mentioned. All though these days still seems very popular to use just letter combination instead of the full name. That is not legal anymore either.
Fabrics can be 100% of material or what ever ratio of mixed fibers. Pretty much any fiber can be used either on it’s own or mixed with others. Only exception is elastane, which I have never seen on it’s own. It’s only mixed with others, usually with ratio 1-15%. Current legislation is a bit stubid, because if there is 5% or less of specific fiber, is is not necessary to mention the name of it. Also if there are fibers in the fabric with total content of 15%, it is not necessary to mention all of them. Marking “other fibers” is adequate. Have you noticed btw that these days it’s rare to find garment or fabric with 100% material content. Stuff that is sold is mostly mix-fabrics with up to 4 or even 5 different materials. I would like to know what is the benefit of this kind of mixing (just more profit?) and is it making the material more durable?
Durability of the garment depends on several things: material content, gauge of the weave, length of the fiber and evenness of the yarn. Different materials have different durability. Tightly woven fabric is more durable than loose weave. Yarns are tightly next to each other, so they wear off less. The shorter the fiber is, more likely it is to create pilling. If fibers are very short, fabric looks quite hairy on the surface against the light. The smoother the surface, the longer the fibers. If the yarn is very uneven, with lots of thicker and thinner areas, faster it wears. Thinner areas on the yarn make the fabric weaker. I will tell more about each material in their own posts, but feel free to ask me if you are pondering something about textiles.
On tosiaan vaikea löytää t-paitaa tai vaikka farkkuja, joissa ei olisi elastaania. Itse tykkäisin, että farkut voisi olla ilman sitä, Mukavuutta se tosin lisää, mutta samalla niistä tulee usein ihan ryhdittömät. Monet “farkut” on nykyään ihan muuta kuin sitä, mitä ennen farkuiksi nimitettiin. Kelpaisi monet varmaan joustonsa puolesta liikuntatunnillekin… Ennenhän opettajat vaati, että verkkarit on oltava.
Metsäntyttö– Joo kyllähän se töitä teettää että niitä löytää. Mutta uskon että tilanne on muuttumaan päin. Esim Nudie Jeansiltä ja G Starilta löytyy elastaanittomia farkkumalleja. Jos nimenomaan haluaa ostaa kierrätettynä niin kestänee vielä oman aikansa ennenkuin elastaanittomuus alkaa näkymään siellä valikoimassa. Ihmiset hankkiutuvat ensin elastaanillisista eroon.
Tätä sarjaa jään mielenkiinnolla seuraamaan! Eritoten haluaisin oppia tunnistamaan kuituja kun tosi monista kirpparivaatteista on menty laput leikkaamaan pois. Myös huolto-ohjeet kiinnostaisi, esim vintage-hattujen puhdistaminen.
MariaS – Yritys on saada seuraava postaus ulos joulukuun aikana, mutta riippuu vähän siitä miten aika riittää. Aivan kaikkia kuituja ei voi tunnistaa pelkästään katsomalla ja tunnustelemalla, mutta onneksi monet luonnonkuidut on melko helppo tunnistaa erilaisin menetelmin. Liitän myös hoito-ohjeita materiaalipostauksiin. Pistän hattu-asian korvan taakse.