Kotikaupunkini Tampere on siitä erikoinen kaupunki, että täällä sijaitsee maatila vain kivenheiton päässä keskustasta. Puhun tietenkin paikallisille tutusta Ahlmanin ammattiopistosta (Hallilantie 24) joka kouluttaa mm. maatalous-, matkailu- ja puutarha-alalle. Ahlmanin Tampereen toimipisteen historia ulottuu noin sadan vuoden taakse jolloin oppilaitos toimi maamies- ja emäntäkouluna. Edelleenkin siellä on oma maatila joka on erikoistunut kotimaisiin maatiaisrotuihin kuten pohjoissuomenkarjaan ja itäsuomenkarjaan. Maatilalla toimii maitobaari josta voi ostaa käsittelemätöntä maitoa. Esim minä, joka voin käsitellyistä kaupan maitotuotteista käyttää vain vähälaktoosisia tai kokonaan laktoosittomia tuotteita, voin käyttää tätä käsittelemätöntä maitoa täysin ilman oireita.
Tänään Ahlmanilla kävi varsinainen sutina, sillä siellä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut lähiruokatapahtuma. Meillä on aina ollut jotain muuta ohjelmaa buukattuna samalle päivälle, mutta tällä kertaa pääsimme mekin katsomaan mitä kaikkea paikalliset tuottajat tarjoavat. Erityisesti meitä kiinnostivat sieninäyttely, laamat ja maitobaari. Maitobaari oli toki meille jo ennestään tuttu, kun olemme sieltä ostaneet maitoa jo useamman vuoden ajan. Sain mukaani tapahtumasta myös hapatusohjeen, jos tässä alkaisi hapattaa kokeeksi vaikka kaalia, vaikka tuo isäntä kyllä vihaa hapankaalia koko sydämestään. Myynnissä oli myös monenlaista muuta paikallista tuotetta kuten taimia ja siemeniä, lihaa, villalankaa ja lampaantaljoja, hunajaa, hilloja, mehuja, marjarouheita, juustoja, perunaa ja juureksia, Ahlmanin omia omenoita ja pihaleivinuunissa odottaessa paistettuja leipiä.
Sieninäyttelyssä saattoi kysyä apua sienten tunnistamiseen sienineuvojalta. Tunnistan jonkin verran sieniä kuten kanttarellin, suppilovahveron, vaaleaorakkaan ja mustan torvisienen, mutta tänä syksynä on tavoitteena oppia keräämään myös rouskuja suolattavaksi. Isäntäkin on innokas sieniä metsästä bongailemaan ja onkin usein minua tarkkasilmäisempi, kunhan vain tietää mitä pitää etsiä. Hän mielellään oppisi tunnistamaan lisää ruokasieniä, kun hänestä on sääli, että niin paljon syötävää jää mätänemään metsiin. Yhden onnistuneen rouskuretken olemmekin jo tehneet. Liedellä poreilevat rouskut tuoksuivat niin että lapsuus siitä tuli mieleen, mummuni kun oli ahkera sienestäjä. Itseäni on alkanut viimevuosina kiinnostaa myös villivihannekset ja erikoisemmat marjat kuten pihlajanmarjat. Ehkäpä ensi keväänä ilmoittaudun mukaan hortakurssille.
My hometown Tampere has one unusual feature, we got a farm just a stonethrow away from the town center. Most locals already know this farm by the name Ahlman. It is actually a school that has history about 100 years long. They started as a farming school, but now they also teach gardening and other things. The farm is specialized in Finnish cow breeds like Lappish cows. They also have a little farm shop selling their own products like vegetable, cheese and yoghurt, and a milk bar which sells unprocessed milk directly from the farm. I find it funny that for example me who can’t handle the lactose on processed milk products can drink that unprocessed milk without any symptoms.
Today it was really busy day at Ahlmans, they held local food market, which has already become a tradition. We have always had something else booked at the same day, but this year we managed to go. We were especially interested in the mushroom exhibition, llamas and milk bar. Milk bar is already familiar to us because we have been buying milk from there several years now. I picked up a recipe for sour cabbage, if I want to try and make some sour vegetable. Hubby doesn’t like it though. There was also all sort of local produce for sale like meat products, plants and seeds, wool yarn, honey, jam, juice, dried berries, cheese, potato and other root veggies, apples from the Ahlman farm and freshly in the wood oven baked bread.
Mushroom exhibition was arranged to help people recognize mushrooms and you could ask advice too. I recognize some mushrooms like chanterelle, funnel mushroom, hedgehob mushroom and horn of plenty (black funnel), but our goal this Autumn is to learn to know some milk caps. They are delicious salted and go nicely to mushroom salad. Hubby is eager to hunt for mushrooms, as long as he knows what to look for. And quite honestly, he has sharper eye than I do. He would love to learn more mushrooms because he thinks it’s a pity when so much edible stuff is just left in the forest to rot. We already made one successful milk cap hunt this Autumn. When I boiled the milk caps for salting, the smell brought back childhood memories, my granny did loads of mushrooming. I have become more interested also in wild herbs and more unusual berries, like rowan. Perhaps next Spring I will attend on wild herb course.
Laamaa rapsuttamassa /
Scratching a llama.
Nämä kaverit olivat esittelemässä miten hunaja valmistuu. /
These fellows were demonstrating how honey is being made.
Perinnekasvimaan kasveja vanhoine nimineen, ajalta kun
peruna oli vielä maanpäärynä. /
Old herbs and vegetables in traditional garden from the
time when potato was still called “ground pear” in Finland.
Rouskuja sieninäyttelyssä. /
Milk caps in the mushroom exhibition.
Ahlmanilla on myös pieni koulumuseo jossa on esillä
opetuksessa käytettyä esineistöä. /
There is also small museum that showcases the old
teaching items from the school.
On ihan turha sääliä sieniä ja muita metsässä kasvaavia sillä jos ne kerättäis loppuun niin ne eivät sitten enää kasvaa niin hyvin seuraavina vuosina. Pitäähän simenien tulla jostain ja se mitä ei kerätä niin siitä tule lannoitetta seuraavalle sadolle
Tuolla olisi ollut mielenkiintoista! Minä joskus haaveilin jollekin sienikurssille menoa, mutta olivat senverran kaukana ettei tullut lähdettyä. Ja nyt minua ei sienestys ole enää niin kiinnostanutkaan. Silti olisi kiva oppia tunnistamaan sieniä. Monesti sienikirjan kuvista katsoen jää epävarma olo, kun eri kirjoissa sienet voi olla melkoisen eri näköisiäkin. Meillä on pitäydytty yleensä niihin kanttarelleihin, kangasrouskuihin ja suppilovahveroihin. Tänä vuonna tytär keräsi tatteja ja nummitateiksi me ne päättelimme. Eivät olleet meidän makuun… Kummallinen kumimainen koostumus suussa eikä paljon makuakaan. Jonkun lisukkeena ehkä menevät loput pakastimesta. Mutta mitä muuta; olipa siellä herkullisen värisiä lankoja tarjolla. Vaan eipä sitä juurikaan tule lankoja osteltua, kun yhdestä tai kahdesta kerästä ei paljon tehdä ja langat on minusta kalliita noin ylipäätään.
Sain vinkin tästä tapahtumasta hiukan myöhään, ja olin sopinut muuta menoa. Ehkä ensi vuonna sitten. Puolitosissani haaveilen puutarhuriopinnoista Ahlmanilla. Hapankaali on sellainen että toiset tykkää ja toiset ei sitten millään. Minulle kyllä uppoaa! Suosittelen kokeilemaan hapankaalipataa, se on erikoishyvää :). (Saattaa maistua niillekin joille hapankaali ei sellaisenaan eli kylmänä mene.)
Nadja – En mä usko että tuo isäntä sinänsä kuvittelee koskaan keräävänsä metsää tyhjäksi vaan arvelen taka-ajatuksena olevan lähinnä sen että miten paljon enempi ruokaa me voitais saada ilmaiseksi jos tunnettais enemmän sieniä. Eikä me koskaan kerätä kaikkea typötyhjäksi vaan jätetään aina osa keräämättä ihan juuri tuosta mainitsemastasi syystä.
Metsäntyttö – Meillä on kaksi sienikirjaa, isompi jota lueskellaan kotona ja pienempi joka on helppo ottaa metsään mukaan. Näissäkin kahdessa kirjassa on pikkuisen erilaiset kuvat ja tiedotkin eroavat hiukan toisistaan. Siinä olet oikeassa että vaikka kotona kuinka tarkkaan katsoisi että miltä sienen pitäisi näyttää niin sitten metsässä iskee kuitenkin epäilys. Kun todellisuus ei useinkaan täysin vastaa sitä kirjan kuvaa. Siksi meillä on yleensä aina puhelimet mukana joista voidaan vielä tarkistaa varmuuden vuoksi netistä useampia kuvia. Lisäksi hylkäämme metsään ne joista emme saa varmuutta että ovat turvallisia syödä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Lankoja ei tosiaan tule paljoa ostettua varastoon kun ovat sen verran arvokkaita. Nykyään ostankin niitä enimmäkseen kirppiksiltä tai jotakin tiettyä työtä varten.
Hehkuvainen – Ei hapankaali mullekaan nyt mitään erikoisherkkua ole, mutta syön kyllä sujuvasti. Monesti kaipaan jotakin raikasta lisäkettä ruuan kanssa ja ajattelin että sitä voisi joskus kokeilla itse tehtynä. Isäntä ei kyllä tykkää kaalista missään muodossa joten tuskin se hapankaalipataakaan suostuu syömään. Ylipäätään happamat ruuat ei oikein uppoa hänelle, alkaen siis ihan niinkin miedoista kuin jugurtit, väkevämmistä nyt puhumattakaan. Minä taas tykkään happamista ruuista ja esim omenoista valitsen mieluummin happamia kuin makeita.
Ai, sinäkin teet tuota, että kirppiksiltä teet lankalöytöjä. Minäkin niitä silmäilen, mutta aika usein on vain aivan pieniä satseja tarjolla. Nyt kyllä ostan joskus ihan pieniäkin keriä, koska nuorimmaisetkin on päässeet kutomisen ja virkkuun alkuun:) Joskus sentään onnistaa löytää isompikin satsi. Yksistä kirpparilangoista sain joskus peräti neuletakin aikaan: http://vaatekomerolla.blogspot.fi/2015/04/beige-samettihame-ja-neuletakki.html
Metsäntyttö – juu mutta ostan lankoja vain jos on isompi erä koska muuten tahtovat vain jäädä pyörimään nurkkiin. En jostain syystä onnistunut kommentoimaan tuohon sinun neuletakkipostaukseen niin kommentoin kengistäsi tähän. Ne näyttävät ainakin kuvassa nupukkinahalle. Korko saattaa olla nahkasuikaleilla päälystettyä puuta tai muovia. Itselläni on yhdet kengät joiden korot on päällystetty paksulla nahalla ja se alkoi irtoilla kun pääsi kastumaan. Pitäisi korjauttaa joskus.
Voi miten hassuja nuo hyötykasvien vanhat nimet! Lähiruoka on niin parasta, kun sitä vain helpommin saisi. Joskus merkitsivät täällä s-marketissa erityisellä lappusella lähellä tuotetut tuotteet, mutta en ole enää huomannut, harmi. Tietysti olisi parasta ostaa suoraan tuottajalta. Tässä ihan lähellä tehdään muuten aivan maailman parasta sinihomejuustoa, Peltola Blueta. Jos tykkäät sinihomejuustosta, ja sitä sattuisi jostain sieltä päin löytymään (Sitä myydään kyllä ympäri Suomea), niin maista ihmeessä. Siihen tulee himo! :D
Anna-Mari – Joo aika hauskoja ovat, itseäni aina naurattaa tuo maanpäärynä, mikähän sen tausta lienee… Itse ostaisin kaikkein mieluiten suoraan tuottajilta ilman välikäsiä, mutta se vaatii kyllä jo aikamoista harrastuneisuutta ajella pitkin maakuntia ruuan perässä ja kun tuo valtio ei mitenkään helpoksi tee tuottajien elämää niin kaikilla ei ole edes mahdollisuutta pitää tilakauppaa kaiken maailman säännösviidakossa. Valitettavasti sinihomejuusto ei meidän kotimme kynnyksen yli kulje :D isäntä on lisäksi homeelle allerginen ja homejuustot siten ovat pääasiassa meillä pannassa (paitsi valkohome-Brietä on joskus ihan pakko ostaa itselle pieni paketti). Mutta jos Peltola joskus ottaa valikoimiin myös valkohomejuuston niin lupaan maistaa!