2/12-23 Kotitekoinen flunssajuoma / Homemade flu remedy

Joskus vuosia sitten satuin lukemaan lehtijutun korealaisesta naisesta. En yhtään muista kuka se oli, tai missä lehdessä juttu oli, mutta mieleeni jäi jutussa mainittu korealainen flunssalääke, jota nainen piti aina jääkaapissa varalla. Siitä lähtien olen itsekin tehnyt tätä erittäin helppoa ja hyvänmakuista juomaa. Nyt flussakauden ollessa päällä ja koronan näin talvikaudella taas aktivoituessa ajattelin jakaa…

AI sienestää / Mushrooming AI

AI, artificial intellenge eli tekoäly on päivän sana. Ne ovat nykyään niin kehittyneitä että pystyvät tuottamaan luontevaa tekstiä ja melko uskottavia valokuvia, taideteoksia ja jopa musiikkia. Niitä voi käyttää apuna hakemalla niiltä vastauksia pulmiin tai pyytää niitä luomaan tekstiä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Tekoälyt ovat ehkä jo pelottavankin hyviä, mutta eivät kuitenkaan niin hyviä että niihin voisi…

12/12-22 Leivinuuni / Bread oven

Jatketaan keittiö-teemalla kun kerran alkuun päästiin. Havumäkeen muuttaessamme olin ehkä eniten innoissani leivinuunista. Halusin opetella käyttämään sitä ruuanvalmistuksessa. Kun olen sellainen perfektionisti kuin olen niin minulla kesti kokonainen vuosi ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan ruuanlaittoa sillä. Kahlasin facebookissa käsittämättömän määrän erilaisia ohjeita ja neuvoja, tenttasin äitiäni ja haravoin nettiä leivinuunin käytön vinkeistä. Jokainen uuni on kuitenkin…

5/12-22 Omavaraistelun iloja /Joys of self-sufficiency

Näin joulun alla omavaraistelussa ei tapahdu oikein mitään. Sitä vaan olla möllötellään, eletään arkea ja nautitaan syksyllä korjatuista puutarhan ja metsän antimista. Nyt voi kyllä alkaa jo hieman myös haaveilemaan ensi kesän projekteista ja suunnittelemaan siemen- ja muita hankintoja. Tässä kuussa #suuntanaomavaraisuus bloggaajien aiheena on omavaraistelun ilonaiheet, mistä siinä erityisesti nautimme tai mikä siinä on…

Juhannusjuomaa / Refreshing Midsummer drink

Poikkeuksellisesti tämän viikon postaus tulee jo näin keskiviikkona. On siis vielä hyvin aikaa tehdä juhannukseksi ihanaa juhlajuomaa. Meillä kasvaa pihassa kaksi valtavaa raparperia. Niitä oli alunperin kolme, mutta yhden juurakon luovutin jo eteenpäin sillä raparperia oli aivan liikaa kahden ihmisen tarpeisiin. Vieläkin siitä on ylituotantoa joten piti keksiä mihin sitä saisi mukavasti hukattua vähän reilummin….

Hortaa ja kevätsieniä / Wild herbs and spring mushrooms

Jatketaan tälläkin viikolla ruoka-teemalla. Kevään pyörähtäessä käyntiin, käynnistyy myös vuoden hortoilu-, marjastus- ja sienestys-sesonki. Aloitin oman hortoilukauteni jo huhtikuussa koivunmahlalla. Tämä postaus on osa Omavarais-bloggaajien #suuntanaomavaraisuus yhteispostaussarjaa. Näitä postauksia luotsaavat tuttuun tapaan Tsajut-blogin Sari ja Korkealan Heikki. Linkit kaikkiin muihin kesäkuun postauksiin löydät tästä alta. Jos joku linkki ei toimi, raportoithan siitä kommenteissa. Juttu jatkuu…

Kombutsan lumoissa / Homemade kombucha

Olen vissiin hurahtanut nyt johonkin terveys-huruiluun. Kiinnostuin jo muutama vuosi sitten kombuchasta mutta en oikein päässyt noiden kaupan valmis-kombuchojen makuun. Jokin aika sitten halusin kokeilla kombutsan valmistusta itse ja ilmoittauduin mukaan yhden illan kombutsa-kurssille josta sain itselleni kombutsa-sienen, eli scobyn. Ensimmäiset erät kotitekoista kombutsaa on juotu. Neljäs satsi on jo valmistumassa. Vatsavaivojen kanssa painiskelevana koen…

Omavaraisuuskokeilut / Self-sufficiency experiments

On taas aika omavaraistelija-bloggareiden #suuntanaomavaraisuus -postauksen. Luotseina Tsajut-blogin Sari ja Korkeala-blogin Heikki. Helmikuun omavaraispostauksen aiheena on omat kasvatusohjeet ja viimevuoden kokeilut. Olen omavaraistelussani sen verran alkuvaiheessa että hirveästi en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Tai oikeammin voisi kai sanoa että lähes kaikki mitä teen on tässä vaiheessa enimmäkseen kokeilua. Koettelen lähinnä itseäni ja omia voimavarojani puutarhan…