23/12-22 Ruutumekko / Plaid dress

No niin. Tämän postauksen piti tulla jo eilen mutta tuli vähän mutkia matkaan. Tässä se kuitenkin on. Ompelin nimittäin mekon. Aloitin tekemään tätä jo parisen vuotta sitten ja se jäi kesken. Nyt päätin tehdä sen vihdoin valmiiksi, mutta tein virheliikkeen kun päätin tehdä täysin tapojeni vastaisesti ja ommella yläosan ilman kunnon kaavoja. Olisi pitänyt uskoa…

21/12-22 Neulesuunnitelmia /Knitting plans

Neulejutut olivat toivepostausten listalla. Harmikseni aikaa neulomiseen ei ole ollut joten en ole saanut mitään valmiiksi viimeaikoina. Suunnitelmia minulla kyllä on. Ja keskeneräisiä. Viimeaikoina olen alkanut kiinnostua luonnonkasveilla värjäämisestä ja meillä onkin pitsinnypläysporukan kanssa suunnitelma tehdä värjäystä tulevana kesänä. Monilla värjäreillä tuntuu olevan tavoitteena saada erikoisia hehkuvia punaisen ja sinisen sävyjä, jotka eivät ole kovin…

19/12-22 Kauluspaidasta 1900-luvun pusero / Men’s shirt into Edwardian blouse

Vaatetutoriaaleja ja asujuttuja on toivottu kalenteriin. Minulla on ollut melko vähän aikaa ompeluun viimeaikoina, joten ei tämä mikään kunnon tutoriaali ole, mutta sinne päin. Vaatekaappini suorastaan huutaa pitkähihaisia puseroita. Tämä on ollut työn alla jo melko pitkään, ostin materiaalin varmaankin jo 2-3 vuotta sitten. Joulukalenteri oli hyvä syy rykäistä se valmiiksi. Olen tehnyt periaatepäätöksen että…

Surr-rur-rukki / Spinning the wheel

Pölhölästä päivää. Yllätyttekö jos kerron että olin taas kurssilla. En minäkään. Tällä kertaa kävin oppimassa kehräystä. Kurssi oli säästösyistä pituudeltaan vähän alimitoitettu siihen nähden mitä kaikkea siellä olisi voinut opetella, joten keskittyin vain yhteen tekniikkaan, vaikka olisin halunnut opetella myös muita tekniikoita. Kehräyskurssilla käytiin nopsasti läpi termit, langan kierteet ja villan ja pellavan käsittely ja…

Omavaraistelun erityistaidot /Special skills

Uusien juttujen omaehtoinen opiskelu ja oppiminen on minulle luontaista. Nautin uuden oppimisesta, ja tykkään opetella uusia taitoja. Olen jo lapsena tehnyt käsillä paljon ja harrastanut kaikenlaista, kangaspuilla kutomisesta käpylehmiin ja ensiapukurssiin, vaatteiden ompelusta taimikonhoitoon ja pystykarsintaan. Ehkä siksi minun oli ensin vähän vaikea hahmottaa mitä pidän erityistaitona. Marraskuun #suuntanaomavaraisuus pureutuu bloggareiden erityistaitoihin, joista on hyötyä…

Uusi taito: nahkatyöt / New skill: leatherwork

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tarvitessaan jotakin esinettä/asiaa/tarvekalua, menee kurssille ja opettelee tekemään sellaisen itse. Ei ihan aina se kaikkein järkevin tai edes halvin mahdollinen ratkaisu, mutta pirskatin kivaa. Sastamalan kansanopistossa järjestetään paljon viikonlopun mittaisia lyhytkursseja, täydellisiä monien melko helppojen käsitöiden opetteluun. Ennen kuin kansanopiston kurssit menivät kesätauolle, kävin viikonlopun mittaisella nahkatyökurssilla. Olin jotenkin ajatellut että…

Pellavamekko / Linen dress

Tuntuu että nykyään ei ole juuri lainkaan aikaa ommella. Tämänkin pellavamekon tekemiseen meni puoli vuotta, vaikka se ei ole malliltaan kovinkaan monimutkainen. Aloitin ompelua jo syksyllä kun ostin kankaan, mutta se valmistui vasta nyt. Mukavia mekkoja ei voi oikein koskaan olla liikaa. Etenkin nyt kun luovuin muuton yhteydessä isosta määrästä vaatteita, jotka eivät enää istuneet…

Vessan matto / Toilet carpet

Hui miten nopeaa tämä kevättalvi on taas pyörähtänyt käyntiin! On jo maaliskuu kohta puolessa. Tammikuu meni lähinnä taloa lämmittäessä ja lunta luodessa. Lumenluonti on oikeastaan niitä harvoja kotitöitä joita teen mielelläni, mutta kyllä nyt alkaisi ihan jo riittää. Piha alkaa olemaan niin täynnä lumikasoja että jos vielä paljon tulee lisää niin ei se mahdu enää…