Valentinon pukuja / Valentino gowns

eli Mallinukke jolta sahattiin rinnat ja muita tarinoita Taannoin sattui niin, että Tampereella oli Tapahtumien yö. Ja oli muuten Robbie Williamsin konsertti samaan aikaan. Tapahtumien yö sinänsä on ollut viime vuosina pienoinen pettymys, ei vähiten väenpaljoutensa vuoksi, mutta tänä vuonna päätimme kaverin kanssa lähteä sen verran pyörähtämään kaupungissa, että kävimme katsomassa Milavidassa Valentinon puku-näyttelyn. Se…

Vanhoissa taloissa / In the old houses

Vinkkasin aiemmin kesällä Sastamalan vanhat talot-tapahtumasta. En ollut aivan varma ehtisimmekö itse osallistua mutta ehdimme sittenkin. Mikäs sen hauskempaa kuin päästä tirkistelemään ihmisten koteihin ihan luvan kanssa. Tällä kertaa emme sitten kuitenkaan juurikaan yksityiskoteihin päätyneet, mutta olivat nämä muutkin kiinnostavia. Tapahtumaan oli ilmoittautunut mukaan yli 50 taloa. Sellaisen määrän läpi kiertäminen yhden päivän aikana oli sula mahdottomuus…

Worldconista vähäsen / About Worldcon75

Miten suhtautua kun maailman suurin, kaunein ja vanhin scifi-tapahtuma tulee Suomeen? Ensin seotaan tietysti aivan täysin (tapahtui jo kaksi vuotta sitten), sitten kärvistellään jäsenyys- ja lippusysteemin sekavuudesta. Tämän jälkeen panikoidaan jäsenyyden hinnannousua ja lopuksi rahapulassa jäädään kokonaan ilman lippua. Pelastukseksi saapuu lopulta harrastekuoro, jonka kokoonpanossa päästään päiväksi ihmettelemään scifitunnelmaa. World Science Fiction Convention Tutummalta nimeltään…

Fiskarsiin ja takaisin / To Fiskars and back

Jo yli 30 vuotta on Raaseporin alueella järjestetty antiikkitapahtumaa jonne kokoontuvat Suomen antiikkikauppiaat. Itse olen kuullut tapahtumasta vain huhuja ja ihaillut blogeissa esiteltyjä löytöjä. Tänä vuonna päätin että nytpä minäkin lähden mukaan. En tiennyt oikein mitä odottaa, mutta arvelin että hintataso varmasti on aika kova. En ollut väärässä. Päivä oli mitä kaunein joten otimme sen…

Kerran kesällä Sastamalassa / Once in the summer time in Sastamala

Rakastan kesätapahtumia pikkupaikkakunnilla. Niissä on luonnetta ja asennetta, vaikka toki isolla rahalla järjestetyissäkin tapahtumissa on puolensa. Sastamala on siitä erikoinen kaupunki että se koostuu järjettömästä määrästä pieniä kyliä. Kaupunkikeskus Vammalan lisäksi koko Sastamalan kunta käsittää yhteensä 160 (!!) kylää ja se on pinta-alaltaan Pirkanmaan suurin kunta. Suurin osa kunnan asukkaista asuu maaseudulla ja näissä pienissä kylissä….

Talvipäivä kartanolla / Winter day at Manor House

Tämä postaus on antanut odottaa itseään jo useamman kuukauden. Nyt se tapahtuu. Kartanon talvipäivä oli pitkästä aikaa talvisempi 1700-luvun tapahtuma Tampereella. L’Amusette on järjestänyt aiemmin mm. joulubaaleja, mutta tällaista enemmän päiväaikaan sijoittuvaa tapahtumaa ei ainakaan minun tietojeni mukaan ole ollut hetkeen. Tapahtumaan oli suunniteltu ompelusalonkia, ääneenlukua, pelejä, vähän tanssia ja lounas sekä iltapäivä-tee. Tällainen rennompi…

Masquerade Ball: Mock funeral party a la French revolution

Pariisi, 17. Lokakuuta, 1793 Minulla on surullisia uutisia, rakas ystäväni. Tilanne täällä rakkaassa Ranskassamme on kääntynyt kammottavaksi, enkä tiedä tavoittaako tämä viesti sinua ennen kuin on myöhäistä. Minä ja muutama ystäväni olemme onnistuneet piilottelemaan nationalisteilta jo hyvän tovin. Olemme kulkeneet julkisilla paikoilla vain vähän, käyttäneet valeasuja ja jopa häpäisseet syntyperämme pukeutumalla vallankumouksen väreihin pelastaaksemme kaulamme….

9/10 Joulumyyjäiset / Christmas market

Olen ollut huomaavinani että viime vuosina joulumyyjäiset ovat kovasti painottuneet jo joulukauden alkuun, marras-joulukuun vaihteeseen. Itseäni tämä hiukan harmittaa, sillä olen monena vuonna missannut mm. Metsänkylän joulumarkkinat. En vain jotenkin tajua alkaa kyttäilemään päivämääriä riittävän ajoissa. Samasta syystä monet markkinat ovat samana viikonloppuna ja kun ihan kaikkialle ei voi ennättää niin kiinnostavia tapahtumia jää näkemättä….