Vintage-aarre: sukuhistoriaa / Vintage treasure: family history

Minun piti viikonlopun aikana tehdä joulukalenteria varten pari suuritöisempää postausta mutta migreeni päätti taas toisin. Niinpä jouduin aikaistamaan yhtä jo tekemääni postausta ja julkaisemaan sen hieman keskeneräisenä ja siirtämään niitä viikonlopulle suunnittelemiani postauksia myöhemmäksi. Tämänpäiväisessä joulukalenterin luukussa tulee myös postaus joka piti julkaistaman hieman myöhemmin. Mutta sen enemmittä kitinöittä, mennäänpä aiheeseen. Tällä kertaa vintage-aarteena hieman…

Vintage Beauty Tips: Riisipuuteri / Rice powder

Edellinen VBT käsitteli puutereita yleensä, tänään paneudun ihan pelkästään riisipuuteriin (poudre de riz). Halusin ottaa tämän erikseen koska riisipuuteri on yksi niistä harvoista vanhanajan meikeistä joita saa edelleen. Puhtaimmillaan riisipuuteri on ihan pelkkää 100% riisiä (Oryza Sativa), mutta kosmetiikkavalmistajat yleensä lisäävät siihen muita aineita esim säilyvyyden parantamiseksi. Kaupan jauhohyllystä löytyvää riisijauhoa voi siis käyttää puuterina…

Vintage-aarre: mysteeri / Vintage treasure: mystery

Jännää miten joistakin esineistä muistaa ihan tarkkaan mistä ja koska ne on hankittu. Tämän mysteeriesineen olen ostanut vuosia sitten legendaariselta LA-kirppikseltä Tampereen Lielahdesta, sieltä perinteisen kirppiksen puolelta. Sen myi minulle vanhan tavaran kauppias, mies joka ei itsekään oikein tiennyt varmaksi mikä tämä on. Yhdessä pohdimme esineen olemusta ja arvelimme sen olevan ehkä jonkinlainen erikoisempi rannekoru….

DIY: Vuoritettu tasku / Pocket with lining

Joulukalenterin seuraava Tee-se-itse-ohje antaa itse ommeltuihin vaatteisiin pientä luksuksen fiilistä. Paikkataskut ovat taskut sieltä helpoimmasta päästä: tarvitset vain palan kangasta jonka reunat, eli saumanvarat käännetään sisäänpäin ja kangaspala tikataan taitereunoista vaatteen päälle. Yksinkertaisesta paikkataskusta tulee huolitellumpi kun sen vuorittaa. Oikein tehdyn paikkataskun vuoria eivät muut ihmiset koskaan näe, mutta itse voit kokea onnistumisen iloa ja…

Hiuskarvan varassa / Hairbusiness

Tänään joulukalenterissa puhutaan hiuksista. Viimevuosina mulla on ollut tapana käydä kampaajalla kerran vuodessa. Yleensä silloin huonokuntoiset latvat siistitään pois ja laitetaan permanentti jonka hiuslaatuni näyttää vaativan rullakampausten pohjalle ollakseen edes jotenkin käsiteltävä. Ilman permanenttia kiharat eivät tässä tukassa pysy muutamaa tuntia pidempään. Hiusvärit olen jo vuosia laittanut itse, ja osin siitä syystä vuosi sitten permanentin…

Vintage recipe: Punajuurikeitto / Beetroot soup

Olen jo pidempään halunnut testata erilaisia vanhoja reseptejä ihan uteliaisuudesta. Törmättyäni Isoäidin reseptillä-blogiin innostuin asiasta vielä enemmän. En kuitenkaan ole koskaan ollut mikään mestarikokki enkä muutenkaan hirveän innostunut ruuanlaitosta. Omat kokkaukseni koostuvatkin lähinnä hyvin helpoista ja yksinkertaisista resepteistä ja ruuista. Joitakin sellaisia olen blogissakin jakanut ja niitä löytyy tuolta Jotain syötävää-kategorian alta. Muutama vuosi sitten…

Vintage-aarre: pitsiviuhka / Vintage treasure: lace fan

Seuraava vintage-aarre on myöskin sarjassamme “sitten-joskus-kun-on-aikaa”-projekti. Sain joskus ehkä vuosi sitten tutulta tämän jo parhaat päivänsä nähneen vintage-viuhkan kun hän ajatteli että ehkä minä osaisin arvostaa sitä. Hänen mukaansa viuhka on jostakin 20-luvulta. Arvostan toki, viuhka vain on jo niin huonossa kunnossa että käyttöön siitä ei missään tapauksessa ole. Olen ajatellut että kiinnitän viuhkan taakse…

Takun rakas paperi / Taku loves paper

Tänään lukijoiden toivelistalta: kisurakkautta! Eli Taku-kissan elämää. Taku rakastaa kaikkea paperista. Siksi meillä usein näyttää kotona varsin törkyiseltä koska pidämme lattialla paperinpalasia Takun leikkikaluina. Ruskea pakkauspaperi on suursuosikki koska siitä voi rakentaa majan jonne syöksytään sisään. Silkkipaperi taas on ihanaa pehmeää höttöä joka rapisee kivasti. Today something from the readers wishlist: kitty love! So behold,…