FALL PHOTO CONTEST: Puna-mustaa kimallusta / Red & black & shiny

Päätin osallistua tuollaiseen asu-valokuvakisaan jossa inspiraationa on kaksi 1940-luvun lehtiartikkelia, joissa kuvaillaan ajan muotiasuja. Kilpailun järjestää Emily Vintage Visions-blogista. Hirmuisen hauska ajatus ottaa pukeutumisinspiraatiota vanhoista lehtiartikkelista. Lukiessani ensimmäistä artikkelia, inspiraatio muodostui kuin itsestään ja niinpä teemana on musta, punainen ja kimallus. Inspiroiduin erityisesti turkiksia, värejä ja strassikoruja kuvailevista kohdista. Valitettavasti tähän asuun ei kuitenkaan vintage-turkiksia…

Haastattelu / Interview

Jokin aika sitten minulla oli ilo ja kunnia osallistua Chronically Vintage- blogin Jessican kokoamaan sarjaan jota hän julkaisee blogissaan. Joka kuukausi Jessica esittelee blogissaan vintage-bloggaajan jostain päin maailmaa. Hän lähetti minulle nipun visaisia kysymyksiä joihin sain vastata rauhassa. Tekstin yhteyteen sain lisätä muutamia suosikkivalokuviani, jotka julkaistiin jutun yhteydessä. Haastattelu julkaistiin Jessican blogissa muutama päivä sitten….

18/12 Päivän pukimet / OOTD

18. joulukalenterin luukku avautuu nyt. Tarjolla on päivän pukimet. Samalla haluan muistuttaa erityisesti teitä jotka seuraatte blogiani Facebookin kautta, että FB:n jatkuvista muutoksista johtuen nykyään kaikista Evil Dressmaker-fbsivun tykkääjistä vain alle kolmasosa näkee päivitykset omassa feedissään. Kaikista kivointa minusta on jos tykkäilette ja kommentoitte postauksia täällä itse blogissa, mutta mikäli haluatte saada FB:n kautta ilmoituksen…

Christmas Calendar door 14: We are back!

Huh helpotusta, blogi palasi viimein. Meinasi tässä jo usko loppua ihan kokonaan. Blogin siirto kestää nyt vähän ennakoitua pidempään, mutta siirtynee hetkenä minä hyvänsä. Lyhyt käyttökatkos siis vielä tulossa. Kalenterin 14. luukku menee nyt puhtaasti tilannepäivitykselle. Koska tässä operaatiossa meni nyt näin pitkään jätän suosilla nuo viisi päivää kalenterista pois ja jatkamme tästä. Tänä aikana kun…

Share-in-style: Punaista / Share-in-style: Red

Nyt kun kesä on lyönyt päälle ensimmäiset hellepäivät, pitänee kaivaa kaapeista esiin hellemekot. Minä kaivoin työhuoneen tekemättömien kasasta keskeneräisen kasarimekon jonka olen ostanut kirppikseltä jo useampi vuosi sitten, mutta se jäi inspiraation puutteessa kesken. Mekko on valmistettu Länsi-Saksassa joten sen iän arvioiminen on hiukan tavallista helpompaa, Saksat kun yhdistyivät 1990. Mekko on siis valmistettu ennen…

Epätäydellinen mutta käyttökelpoinen / Imperfect but wearable

Olen yrittänyt viimeaikoina parantaa vaatteideni käyttöastetta korjaamalla niitä tavallista huolellisemmin. Olen peittänyt tahroja ja paikannut reikiä. Korjausta odottavien kasassa on muutamia huonompikuntoisia vintagevaatteita jotka odottavat omaa vuoroaan, että ehdin saattaa ne käyttökuntoon jollakin tapaa. Niinpä innostuinkin aika tavalla kun viime viikolla luin erittäin kiinnostavan ja inspiroivan postauksen By Gum, By Golly-blogista. Vieraileva kirjoittaja, Lilies &…

Share-in-style: Pink, with birds and a cat

Share-in-style-haasteessa on tällä kertaa teemana pinkki. Haaste on siinä mielessä hankala että pink tarkoittaa englanniksi lähes kaikkea mahdollista vaaleanpunaisesta fuksiaan. Kun taas suomenkielessä pinkki yleensä tarkoittaa vahvaa sinisellä taitettua punaista. Totesin kuitenkin että turha tämän kanssa nyt on alkaa nyppimään vaan toteuttaa sen mukaan mikä sopivalta tuntuu. Ollakseni entinen vaaleanpunaisen fani, minun kaapissani on kyllä…

Share-in-style: Asusteet / Accessories

Tällä kertaa Sacramento, Rosy ja Peggy Sue ovat valinneet Share-in-style-haasteeseen asusteet. Itse en ole kovin taitava asustaja, mutta nytpä onkin hyvä tilaisuus petrata sen suhteen. En tiedä onko tämäkään hätäisesti aamuhämärässä kasaan pistetty asu yhtään sen taidokkaammin asustettu. Kurkatkaa myös muiden osallistujien blogeihin, sieltä löytyy varsin hienoja asuja ja blogeja. Lopussa myös varoittava esimerkki siitä…