Taskumekot, Tiroli ja talvi / Winter, pocket dresses and Tirol

Niinhän se talvi sitten tuli taas kertaryminällä. Tosin se  ihana valkoinen lumisade on jo muuttunut inhaksi loskaksi. Mutta  teki silti mieli virittäytyä talven tunnelmaan. Siksi puin päälle ensimmäistä kertaa tämän tiroli-puvun jonka hankin jo aika pitkän aikaa sitten. Oletan puvun olevan ihan moderni, mutta ainakin se on hauskasti 40-luvun tyylinen. Olen myös alkanut tykätä taskullisista…

Neonvaloja Turussa / Neonlights in Turku

Hellurei hyvät ihmiset! Nyt ois taas semmosta kinkeriä tulossa ettei mitään rajaa. Tällä kertaa joutuu vähän matkustamaan, nimittäin Turkuun. Älkää ottako sitä pahalla, voittehan samalla käydä tekemässä sitä mitä tamperelais-teekkaritkin tekevät ilmeisesti vuosittain, eli käydä hyppimässä Turun torilla yrittäen upottaa sitä. Mutta sen lisäksi kannattaa myös osallistua yhteen maamme isoimmista ja kimaltavimmista burleskitapahtumista, nimittäin Turku…

Syksyn piristäjät eli bileet / Party for Autumn

Jos alkavan syksyn pimeys ahdistaa eikä Syyskuulle ole vielä riittävästi kinkereitä tiedossa niin tässäpä oiva tilaisuus täyttää kalenteria. Lauantaina 28.9 on peräti ihan kahdet kekkerit tulossa, eli ikävä kyllä on valittava jompsi kumpsi. L’Amusette, tuo kunnioitettu 1700-luvun elävöittäjä-ryhmä järjestää Tampereella Pikkupalatsissa näyttävät Pikku Baalit. Tuo on siis harvinaislaatuinen tilaisuus päästä näkemään upea Pikkupalatsi sisältä, mutta…

Girlfriend in a coma

Huh mikä viikko takana! Olen mennyt sellaista matalalentoa maanantaista lähtien että vintagemekot ja glitterit ja kangaspakat vaan pöllyää. Viikonloppuna oli Restaurantapäivät Kangasalla jossa olin Fintage ry:n päydässä hommissa ja lauantaina oli illalla vielä Burlesque Assassins-leffan Suomen ensi-ilta ja burleski-kemut. Illan erikoisvieras Xarah von den Vielenregen oli majoittumassa meillä kotona pari yötä ja siitä syystä me…

Greetings and Suvi-vintage

Aah miten kiireinen viikko on takana ja vielä kiireisempi viikonloppu edessä. Olen taas paniikissa ommellut kaikki illat ja lähestulkoon yötkin ja stressannut kaikesta mahdollisesta. Mutta huomenna ehkä helpottaa jossain vaiheessa. On nimittäin taas aika Suvi-vintagen, Fintage ry:n järjestämän kesäkarkelon. Olen pasteeraamassa paikalla molempina päivinä. Lauantaina minut voi nähdä Tallipihalla lavalla burleskimaistiaisen (lapsiystävällinen versio) muodossa ja…

Come and party!

Tulevana lauantaina 1.6.13 juhlitaan isännän isoja pyöreitä, eli 50-vuotissynttäreitä. Isäntä halusi juhlistaa oikein viimosen päälle joten tiedossa on varsin muikeat burleski-kekkerit joissa esiintyy Suomen burleski-kerma. Ja nyt tulee juonipaljastus: nimittäin lavalle astuu myös allekirjoittanut. Tadaa! Olen lukijoiltani salaa aloittanut burleskiesiintyjän uran. Tosin joku teistä on ehkä jo saattanut arvatakin tai jopa nähdä minut esiintymässä. Me…

Tekemistä Tampereella / Things to do in Tampere

Ihmiset aina valittaa että kaikki kiva tapahtuu jossain muualla. No kun ottaa selvää niin huomaa että kyllä meillä täällä Tampereellakin tapahtuu itseasiassa aika paljon kaikkea kivaa. Maaliskuun lopussa on kivaa tiedossa burleskinnälkäisille sillä Teerenpeli Tease rykäisee käyntiin pääsiäisen pyhät. Luvassa kotimaisen burleskin eturivin tähtiä leppoisan tunnelmaisella klubilla jonne liputkaan eivät maksa maltaita. Perinteisesti illan juontaa…

Pa-har-tay!

Jos viikonlopun aktiviteetit ovat vielä avoinna niin tässä on kuulkaas yksi mahdottoman hyvä vinkki. Vapriikissa tapahtuu taas vintagen merkeissä koko viikonlopun. Kyllä, luitte aivan oikein. Lauantaina museon ovet aukeavat klo 10 ja sunnuntaina tapahtuma on ohi kuuden jälkeen. Luvassa on musiikkia, tanssia, pukunäytöstä, neoviktoriaanista valokuvaamoa, burleskia ja paljon paljon muuta! Allekirjoittaneen ja Cherisen yhteispöydästä löydät…