Melkein twinset / Almost twinset

Kevät on aikaisessa tänä vuonna. Se tarkoittaa sitä että jokavuotinen allergialääkerulianssi on taas alkamassa. Yleensä se alkaa tuossa huhtikuun korvilla, mutta oli pakko käydä jo tänään hakemassa helpotusta apteekista. Jos kyse olisi pelkästä nenän vuotamisesta en varmaan vaivautuisi, mutta itselläni allergiaoireet aiheuttavat lisäksi migreeniä, jee. Mikäpä ei migreeniä meikäläiselle aiheuttaisi.

Kevään kunniaksi ja muutenkin osallistun keltaiseen Share-In-Style-haasteeseen. Muistelisin että jossakin pukeutumishaasteessa on joskus aiemminkin ollut teemana keltainen. Silloin taisin osallistua kevättakillani, jossa on vähän keltaisia raitoja. Keltainen ei ole vaatekaappini suosikkivärejä koska mielestäni se ei kovin hyvin sovellu kalpealle iholleni. Mutta leijonankeltainen, sinapinkeltainen, tai miksi sitä nyt tahtoo kutsua, on ihan soppeli tähänkin pärstään. Siksipä valitsin tänään tällaisen melkein-twinsetin. Oikea twinsetti tämä ei ole, sillä topinkin pitäisi olla neulosta. Vuosia aiemmin hankkimani hihaton pusero kuitenkin sopii väriltään lähes täydellisesti tämän uudemman neuleen pariksi. En ole vieläkään ehtinyt edes vaihtaa neuletakin nappeja. Hiljaa hyvä tulee, vai miten se meni…

Jaoin tämän Rosyn Sewingadicta-blogissa.

inenglish

Spring is early this year. It means that my annual allergy medication round is about to start. Usually it starts in April, but I had to pop into the pharmacy today to get some medical relief. If it would be just drippy nose, I would not bother, but to me allergy symptoms also mean more migrain, yay. Then again, what doesn’t mean migrain to me.

To honour the early Spring, I join in the Yello-challenge of Share-In-Style. I seem to recall that some other wardrobe challenge had yellow theme before. I think I joined in on that with my Spring coat with yellow stripes. Yellow is not the most popular colour in my wardrobe. I don’t think it suits my pale skin very well. However the mustard yellow or lion yellow (which ever you want to call it), seems to fit my face nicely. That’s why I chose this almost-twinset today. It’s not real twinset, because the top is not knitted. I got the top years ago and it matches with the cardigan colour almost perfectly. I haven’t had the time to replace the buttons yet. Slowly, slowly…

I shared this in Rosy’s Sewingadicta blog.

yellow1

yellow2

Neule, toppi, rintakoru ja käsilaukku – kirppis
Hame – itse tehty
Kengät – Ellos
Siristävä katse – auringolta

Cardi, top, brooch  & handbag – thrifted
Skirt – selfmade
Shoes – Ellos online shop
Face – brought to you by sunshine

10 Comments

  1. Rosy says:

    Certainly, yellow mustard is a perfect color for you, dear friend !! Love the combo mustard-gray, so elegant … like you. Thanks for being part of this family SIS, I missed you!

  2. Ihana asukuva. Tämä sopii sinulle täydellisesti. Jotenkin huomioin nyt nuo uudet lasisikin paremmin kuin ennen. Mielestäni sinulle kyllä sopii keltainen.

  3. Hanne says:

    Kalpeanaamana minäkin vierastin ennen keltaista, mutta juuri tuo lämmin keltaisen sävy sattuu kuulasihoiselle ihmiselle mainiosti, mutta esim. vähänkin vihreään taittava kylmempi keltainen näyttää aika karmealta (Ainakin minulla. :D). Aivan ihana neule ja paita! Kelpaisi mullekin ja näyttää sinun päälläsi upealta. :)

    1. Rhia says:

      Rosy – Actually skirt is grayish brown, but I have to admit, it looks more gray in the photos. Perhaps because I stand in the shadows. Missed you too!

      Metsäntyttö – Kiitos. Aurinkoinen sää vaikuttaa kyllä mielialaan ja kuvien laatuunkin aika oleellisesti. Soveltuvuus riippuu hieman keltaisen sävystä. Kaikki keltaiset eivät kyllä sovi. Mutta nyt juurikin tajusin että onhan minulla myös se keltainen 20-luvun kesäpuku joka näytti ihan kivalta vaikka oli vähän vaaleampaa keltaista. Sitä vain ei voi vielä käyttää muualla kuin valokuvissa kun sen arka materiaali vaatii huolellista tuentaa ennen käyttöä.

      Hanne – Kävin joskus värianalyysissä jonka mukaan todella vaalea, kylmään taittuva keltainen sopisi. Itse en kyllä ole samaa mieltä värianalyysin kanssa. Ja olen kyllä aika pitkälti samaa mieltä että kylmemmät keltaisen sävyt eivät itselleni sovi. Mutta ehkä sekin on ennakkoluuloja vain. Keltainen ei muutenkaan lukeudu lempiväreihini, mutta tuo toppi tuli hankittua silloin kun leijonankeltainen oli viimeksi muodissa, muutamia vuosia sitten.

  4. Hehkuvainen says:

    Ihanan keväinen asu :). (Ja nyt tajuan että jos olisit julkaissut kuvan syksyllä, sanoisin asua ihanan syksyiseksi. Hämmentävää.)

    Keltainen on haastava väri. Luulen että tuo murrettu ja lämmin sävy sopii useammalle kuin se vaalea ja kylmä. Olisipa hauskaa joskus käydä itsekin värianalyysissä!

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – On siis monikäyttöinen kun käy sekä kevääseen että syksyyn :D sehän on vaan hyvä se. Mä itseasiassa suunnittelin justiinsa että voisin tehdä siitä värianalyysistä jonkun postauksen tässä joku kerta kun ehdin. En ole ite siinä mikään asiantuntija, mutta lähinnä semmosella “tätä mieltä”-fiiliksellä.

  5. venlaalaa says:

    Tulin tänne ihan muuta asiaa utelemaan, mutta täytyypä kyllä sanoa että oikein onnistunut asukokonaisuus :) Mulla on rankka (leijonan)keltainen- ja kukkia tummalla taustalla -kausi meneillään, joten ei sinänsä mikään ihme että asu miellytti meikäläisen silmää ;) Ja hyvin kyllä passaa tuo neule ja pusero vaaleallekin iholle.

    Ja sitten se varsinainen asia: olin kolmisen viikkoa sitten Uffin tasarahapäivillä pyörimässä, ja huomasin yhdellä kanssa-asiakkaalla jotain punaisenkirjavaa ja kovasti silkiltä vaikuttavaa liehuvan käsivarrella… Sitten huomasin, että sehän on se Paha Mekontekijä..! Sain äkillisen kainouskohtauksen enkä kehdannut tulla urkkimaan löydöstäsi siinä livenä, mutta sen verran jäi kaivelemaan että nyt on pakko kysyä tätä kautta :D Joten pliis, päästä minut uteliaisuudestani ja kerro mitä löysit huokeaan 7 euron hintaan!

    1. Rhia says:

      venlaalaa – Kiitos paljon!
      No voi kainous minkä teki :D Jos punaisenkirjava oli muuten aika tummasävyinen niin se taisi olla satiininen aamutakki jonka hommasin burleskikeikkoja varten. Muistaakseni se ei kyllä ihan seitsemää euroa maksanut, koska se olisi sitten varmaan jäänyt laariin odottamaan seuraavaa ostajaa :D En nyt ainakaan muista mitä muuta punaisenkirjavaa ja silkin kiiltävää olisin viimeaikoina Uffilta hommannut.

  6. venlaalaa says:

    Phuh, nyt voin taas hengittää kun jännitys on ohi, kiitos tästä :D Vai että semmoinen liehuke! Kun tunnistin sinut, olin varma että sen on pakko olla vähintään joku muinaiskiinalainen täyssilkkinen asia, mutta onneksi se oli “vain” burleskirekvisiittaa, ettei tarvi olla ihan niin kateellinen ;)

    1. Rhia says:

      venlaalaa – Joo ei se ollut edes silkkiä, vaan ihan polyesteriä. Burleskikeikoilla tarvitsee usein valmistautuessa jonkun “välivaatteen”, eli semmoisen jonka voi heittää päälle esim esitysten välissä ennenkuin pitää pukeutua varsinaiseen esiintymisasuun. Semmoiseen tarkoitukseen tuon hommasin. Uffilta harvemmin ihan mitään superhienoja löytöjä tulee tehtyä. Mutta tarjouspäivät on hyviä edullisten perusjuttujen hankkimiseen. Esim yöpaidat, treenivaatteet ja sen semmoiset hankin usein sieltä, parilla eurolla. Joskus jotain esiintymisvaatteiden osia myös.

Comments are closed.