Instagram of September

Syyskuu näemmä jäi vähän hiljaiseksi blogirintamalla jälleen kerran. On vaan niin kamalan kiirettä koko ajan että en ole ehtinyt edes miettiä postauksien tekemistä (vaikka ideoita on roppakaupalla). Oli se Pärnun matka, keikka Porin Teatterifestareille, malleilua Dr Skethcyssä, yksityistä burleskikeikkaa Turkuun ja sen sellaista. Lokakuussakin kiire jatkuu sillä tulevana viikonloppuna Turussa on Burleskifestivaalit ja työpajoja (Tigger ja Trixie Malicious! Wohoo!). Nähdään siellä siis! Sitä seuraavana viikonloppuna esiinnymme Tukholman Burleskifestareilla, ensimmäinen ulkomaankeikka tiedossa siis. Jännittää ihan kympillä.

Aktiviteettiä riittää. Ompelutyömotivaatio on kutakuinkin nollissa ja tekisi mieleni vaan hillua paljeteissa ja tasseleissa pitkin kyliä. Mutta aina ei voi voittaa. Lokakuu on kuitenkin mun synttärikuukausi joten mietin että sen kunniaksi voisin yrittää järjestää blogiin jotain spesiaalia. Mikähän voisi olla sellainen mikä teitä lukijoita kiinnostaisi erityisesti? Arvonta? Teemaviikko? Muu, mikä?

Instagram on tällä kertaa aika tylsä, mun mielestä. Jos haluatte nähdä kaiken Instagramsekoiluni niin klikatkaa tästä.

inenglish

September was a bit quiet on blog, once again. It’s just been so hectic all the time, I haven’t really had much time to think about posting (even though ideas are bursting out of seams). There was the trip to Pärny, gig in Pori Theater festival, modelling for Dr Sketchy, private gig in Turku and all sorts. Busy times continue on October because this following weekend there is Burlesque Festival and workshops in Turku (Tigger and Trixie Malicious! Wohoo!). See you there! And week after that we will be performing in Stockholm Burlesque Festival, it will be our first gig abroad. I’m so nervous.

Lots of activities then. My work motivation on sewing is below zero and I just feel like hanging around in sequins and tassels around the town. But you can’t always win. October is however my birthday month, so I was wondering that I could arrange something special in the blog. What do you think it should be? What would you like? Give away raffle? Theme week? Other, what?

My Instagram photos are quite boring this time, I think. If you want to see all of my sillyness in Instagram, click here.

instagramsept14

 SYYSKUU / SEPTEMBER

1. Pingu pihassa / 2. Mallina Sketchyssä
3. Omenasirkuksen satoa / 4. Avustamassa lyhytelokuvan kuvauksissa

1. Pingu on our yard / 2. Modelling for Sketchy
3. Result of apple circus / 4. Helping with a movie filming

5 Comments

  1. Hehkuvainen says:

    Ooh, sinähän olet sitten ihan kansainvälinen burleskitähti! :) Oikein hienoa alkanutta synttärikuukautta! On vaikea kuvitella että tekisit epäkiinnostavia postauksia, enkä toisaalta oikein osaa sanoa mikä nyt kiinnostaisi erityisen paljon niin että sitä voisi spesiaalijutuksi toivoa. Arvonnat on tietysti aina hauskoja, mutta ehkä vielä enemmän pidän tietovisoista :).

  2. Katsoin just äsken niitä lisäkuvia. Sulla oli yhdessä kuvassa sellainen kaunis siniharmaa kellohelmainen, ruusukuvioinen pusero mustan puolihameen kanssa. Oletko itse tehnyt sen? Kun en tiedä koska sulla ne synttärit on, niin toivotan onnea koko kuukaudelle! Minä tykkäisin vaikkapa arvonnasta.

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – En mä siitä tähteydestä tiedä, mutta kansainvälinen ainakin ;) Tietovisat ovat kyllä hauskoja, mutta miten semmoisen voisi toteuttaa blogissa? Ajatus vaatii ehkä vähän miettimistä…

      Metsäntyttö – Joo, se siniharmaa juttu on itseasiassa mekko, ja se nimenomainen yksilö on mallikappale. Samaa mallia on tulossa myyntiin Etsy-kauppaani, tosin erivärisellä puserokankaalla. Niissä myyntikappaleissa on siniharmaan sijaan tummansinisellä pohjalla punaisia ruusuja. Hyvin samantyyppinen kuviointi, eri värinen vain. Helman kangas on hiukan joustavaa napakkaa sekoitekangasta. Synttärit on vasta loppukuusta (samana päivänä kuin Simon Le Bon’illa ja Arvo Ylpöllä) mutta kiitos onnitteluista jo etukäteen! Arvontaa luultavasti onkin tulossa.

  3. Tinde says:

    Arvonnat ovat aina hauskoja. Paitsi en muista, että olisin juuri koskaan mistään mitään voittanut. Mutta jos nyt vaikka juhlan kunniaksi joka arpa voittaa…

    Tietokilpailu kuulostaa myös mukavalta. Aiheena Evil D ja oikeat vastaukset löytyisivät blogiarkistoa selaamalla.

    Voisitko joskus koota “turistiopasta” Tampereelle? Listata kiinnostavimmat kirpparit ja second handit, kahvilat, ruokapaikat, museot jne. Tokihan googlettamalla osoitteita löytyy, mutta kun ei niiden perusteella vieras voi tietää onko esim. jokin kirppari kiinnostava mieluummin vintagehenkistä tavaraa kuin nyppyisiä akryylivaatteita etsivälle. (vai rohkenetko paljastaa parhaita löytöpaikkojasi)

    1. Rhia says:

      Tinde – Mahtavan hyviä ideoita! En ehkä uskalla luvata että joka arpa voittaa :D voi käydä köpelösti semmoisessa, mutta tuo tietokilpailu kyllä voisi olla aika huippu idea ja siihen muutama mukava palkinto. Samoin tuon Tampereen turistioppaan pistän kyllä toteutettavien juttujen listalle. Voi olla että siinä on sen verran isompi homma että synttäreihin mennessä se ei välttämättä valmistu, mutta myöhemmin kyllä varmasti tullaan semmoinen kasaamaan. Kiitos!

Comments are closed.