Kauluspaidan uusi tuleminen / Return of the collar shirt

on

Uudesta pellavahameesta on todellakin tullut lemppari, mikä ei ole ollenkaan huono asia sillä se näemmä sopii lähes minkä hyvänsä puseron kanssa. Vuosia sitten sain yliannostuksen valkoisista kauluspaidoista (kuten tästä vaatekaapin luurankoja paljastavasta postauksestakin voi päätellä), mutta safari-kuvausten myötä olen palannut kauluspaita-klubiin. Jäykähköstä puuvillasta ommellut kauluspaidat tuntuvat nykyään turhan virallisilta ja noh, jäykiltä, mutta tämä silkkinen yksilö on mukavan pehmeä ja miellyttävä päällä.  Se on näköjään niin pehmeä että rypistyy suorastaan silmissä, mutta eipä anneta sen häiritä. Ja hei! Voin taas käyttää solmioitani joita on kaappeihin vuosien aikana kertynyt.

Liitän tähän oheen vielä pari hassua kuvaa jotka nappasin Syysrestaurantapäiviltä. Tykkään usein valokuvata kohteita joissa on paljon samanlaisia esineitä. Jotenkin tuo toisto viehättää silmääni monissa eri muodoissaan. Olette varmaan huomanneet sen jo blogikuvistakin, mm lankarullapostauksen yhteydessä. Näistäkin kuvista löytyy sekä säntillisempiä että sekalaisempia ryhmiä ja toistoa. Kuvia on vähän koska myyjiä tapahtumassa oli todella vähän. Vähemmän kuin aiempina vuosina, johon suhteutettuna tapahtuman sisäänpääsymaksun korotus tuntuu jokseenkin kohtuuttomalta.

inenglish

My new linen skirt certainly has become my favourite, which is not bad thing at all because it seems to work with almost any of my blouses. Years ago I got overdose of white collar shirts (as you can see from this skeletons in my closet-post), but the safari photo shoot brought me back to the collar shirt club. Stiff cotton shirts seem too official and, well, stiff, but this silk blouse is very soft and comfy. Apparently so soft it wrinkles pretty much before my eyes, but let’s not allow that to bother us. And hey! I can now use my ties again.

I also include these couple photos I took in Syysrestauranta-swap meet. I like to take photographs of lots of similar items. Somehow the repetition, in basically anything, is pleasing to me. You must have already noticed this also in my blog, for example in the vintage thread post. There is also repetition in different ways, in these photos. There is only couple photos, because there wasn’t that many sellers there. Less than in previous years, which makes the raise on the entrance fee seem rather high.

collarshirt

Paita, hame, solmio – kirppis
50-luvun käsilaukku – kotikirppis
Kengät – Ellos 

Shirt, skirt, tie – thrifted
50’s handbag – home flea market
Shoes – Ellos, finnish onlineshop

syysRR14_1

Katsokaa nyt tuota söpöä nappisilmää /
Look at that cute button eyes

syysRR14_2

syysRR14_3

syysRR14_4

syysRR14_5

 

6 Comments

  1. Hameeseen sopii tosiaan hyvin tuokin pusero. Ei sitten ihme jos se on jo lemppariksi muodostunut. Jotkut hameet on sellaisia ettei niihin käy kuin ehkä yksi kaapissa oleva pusero ja se on ärsyttävää. Sulla roikkuu tuossa laukussa tuo Eiffelin-torni. Jo aiemminkin jossain kuvassa sen huomasin. Sain tyttäreltä sellaisen myös, mutta vielä en ole päättänyt, mikä laukku sen saa kantaaakseen.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Totta, mullakin kaapissa on muutama hame joiden kaveriksi sopivat vain jotkut tietyt paidat eikä niitä hameita tule sitten niin usein käytettyä. Eiffeltorni tuli laukun mukana enkä ole sitä sitten viitsinyt laukusta alkaa irrottelemaan. Itse en ole Pariisissa vielä päässyt käymään, enkä muuallakaan Ranskassa.

  2. Hehkuvainen says:

    Looking good! :) Pienet rypyt kuuluvat asiaan. Erityisesti pellavassa pidän juuri siitä, että ryppyjä saa olla sillä ne ovat osa pellavan luonnetta. Silkki taitaa toimia samoin. Tuo elukka on minusta vähän vihaisen näköinen :P.

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – Joo, ehkä tuo paita olisi ollut hiukkasen sileämpi jos oisin muistanut ripustaa sen henkariin roikkumaan :D Pikkurypyt ei haittaa, mutta tuo paita nyt oli ihan kauttaaltaan rypyissä. Ei se näätä (?) minusta näyttänyt vihaiselta, ehkä se on tuo kuvakulma mikä vaikuttaa. Siellä oli myös pääkalloja ja muita täytettyjä eläimiä.

  3. Katsoin sitten ne vanhat vaatekuvat. Se oli viihdyttävää ja sai samalla miettimään omia vastaavia. Ihan tulikin kauppis mieleen. Vanhassa ajokorttikuvassa esim. raidallinen poolopaita (jotka ei kai sovi kenellekään) sellaisen vaalehkon vihreän, ryppykankaisen paitapuseron alla… Siis 80-lukua se. Sitten 90-luvulla sellainen jättisuuri, melkein maatalaahaava ylileveä ruskea talvitakki, jonne piti mahtua vaatetta alle… Nämä näin äkkiseltään tuli mieleen ja lisää keksis varmaan aika helposti.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Juu, kyllähän nuo vanhat kuvat ovat aika viihdyttäviä. Olen varma että lisääkin vastaavia löytyy. Pitäisi vaan ensin löytää eräs vanha vihkonen johon olen tallettanut kuvia ompelemistani vaatteista. Sieltä varmasti löytyisi vielä monta oikeinkin noloa asukokonaisuutta. En vain ihan tarkkaan tiedä että minne se vihko on joutunut. Mutta en ole unohtanut ideaa joten ehkäpä tässä joku päivä vielä tulee uusi paljastuspostaus.

Comments are closed.