Pitkäkauloja, kauniita asioita ja kirppistelyä

Tämän postauksen (ja parin muunkin) oli tarkoitus ilmestyä jo pari päivää sitten mutta kahden päivän migreeni esti tehokkaasti istumasta koneen ääressä. Älkäämme kuitenkaan häiriintykö siitä sillä tässä se tulee.

Olen jo pitkään haaveillut vierailusta erääseen jännittävään paikkaan. Tai ainakin omassa mielessäni se on siintänyt jännittävänä. Nyt vihdoin pääsin toteuttamaan tämän haaveeni. Niinpä minä ja ystäväni P suuntasimme nokan kohti Pälkänettä. Olen jo vuosia ajellut Pälkäneellä sijaitsevan Strutsitila Syrjysen ohi. Tällä kertaa en ajanut ohi vaan strutseja katsomaan. Tilalta löytyy muutakin eläimistöä, mm. ystäväni hurmannutta ylämaan karjaa, poroja sekä suloisia kaneja. Mutta ne strutsit. Tiesin että ne ovat isoja lintuja sanan varsinaisessa merkityksessä mutta en siltikään tajunnut ihan täysin miten isoja. Nyt tajuan. Höyhenpeite näytti ihanan pehmeältä ja silmäripset häkellyttävän pitkiltä ja suloisilta. Silti lintujen kunnioitusta aiheuttava koko sai meidät pysyttelemään riittävän etäällä aitauksen portista. Strutsien kaula nimittäin ulottuu pitkälle


Strutsitilan jälkeen
teimme pikavisiitin melkein naapurissa sijaitsevaan Keltaiseen taloon josta voi ostaa kauniita sisustustavaroita, nauttia virvokkeita tai tarvittaessa myös yöpyä. Pihapiiri on viehättävä ja rakennukset muutenkin rustiikkeja. Jos maalaismaisema ja ystävällinen palvelu on sinun juttusi niin pistäydy ihmeessä. Evil Dressmaker suosittelee. Ohikulkumatkalla kannattaa kurkata myös Pälkäneen rauniokirkkoon. Kirkko oli juuri remontin alla, mutta heinäkuun alussa sinne pääsee kuuntelemaan kesäyön konserttia.

Iltapäivän vietimmekin sitten Valkeakoskella ja tarkemmin sanottuna Kirpputori Annulissa. Kaikki edellä esittelemäni löydöt, silmälaseista sateenvarjoihin, ovat sieltä. Annulista löytyy lähes kaikkea mahdollista, hinnat ikävä kyllä ovat paikoitellen jo kovin korkeat. Esimerkkinä mm. vuosisadan vaihteen valokuva-albumi 150 € ja vanha vaaka 50 €. Molemmat jäivät odottamaan varakkaampia ostajia. 
IN ENGLISH
This post (and couple other aswell) was supposed to be published couple days ago. However two-day migrain prevented me to sit by the computer pretty effectively. Let’s not be disturbed by that because here it comes.
For a long time I have dreamt about a visit to one exciting place. Atleast it has been exciting to me. And now finally I got to do that. Me and my friend P hopped into my red car and drove towards Pälkäne, a small municipality nearby. Years and years I have been driving past the Ostrich farm Syrjynen. This time I didn’t drive past but straight to it to see the ostriches. There are other animals there aswell, like Highlanders, raindeers and rabbits. But the ostriches. I knew they were big birds, but I still didn’t quite understand how big. Now I know. Feathers looked so soft and their eyelashes very long and cute. Still the respectable size made us stay far enough from the fence. Ostrich neck reaches pretty far


After the ostrich farm we made quick stop at Yellow house, which is almost next door. Yellow house (Keltainen talo in finnish) is a shop and boutique where you can make lovely finds for your home, enjoy cup of coffee or even stay the night if needed. Lovely country-style yard lures you to stop by and buildings are all old and original in a rustic way. If you are planning visiting Finland and you like the peacefull countryside, you must come here. Evil Dressmaker recommends. And as you are going past you might want to check out the Old ruin church of Pälkäne which is still in use occasionally. At the moment it’s under reconstruction, but in the beginning of july there will be midnight concert.
Afternoon we spent in Valkeakoski-town, and more precisely at Fleamarket Annuli. All the finds I showed you earlier, from glasses to umbrellas, came from there. From Annuli you can find anything. Allthough some prices are a bit high. For example 100 years old photo album 150 € and old scale 50 €. I left both of them to wait for wealthier buyers.

Aurinkoista maanantai-iltaa /
Sunny monday evening to all

 

4 Comments

  1. Tiinaliina says:

    ihania eläimiä, hyvä ilme tuolla strutsilla :D
    mutta hämmästyttää kyllä kovin tuo antiikkisten valokuva-albumeiden huikea hinta! oliko minkä kuntoisesta/kuntoisista albumeista kyse? itsellä on kaksi albumivanhusta, jotks ovat kyllä jo rähjääntyneet mutta silti vielä ihan ok kuntoisia. toisessa on kirjoitus jonka yhteydessä vuosiluku 1898 ja näistä maksoin 8-20 €/kpl antiikkiliikkeessä..
    ehkä jos ois hyvin säilynyt ja kuvat ja kaikki (omissani ei kuvia, paitsi toisessa yksi)niin sitten jo vähän hintaa ymmärtäisi.
    muutama postaus taaksepäin teinkin juuri jutun noista albumivanhuksista, jos haluat käydä kurkkaamassa :)

  2. Rhia says:

    Tiinaliina: kauniita joskin aika pelottavia eläimiä noi strutsit =)

    En selannut albumia kokonaan, mutta se näytti sille että valokuvia oli välissä paljon, sekä paikoillaan että irtonaisia. Suurin osa niistä oli kabinettikortteja, eli sen perusteella olettaisin sen olevan 1900-luvun alusta tai 1800-luvun lopusta. Albumi oli todella koristeellinen ja kohtalaisen hyväkuntoinen. Mutta siitä huolimatta en oikein ymmärtänyt tuota kovaa hintaa. Vieressä oli toinen albumi joka näytti himppasen nuoremmalle, ja sen kannet olivat irti, mutta silläkin hintaa oli muistaakseni sen 50€ ainakin.

    Taisinkin sen sinun albumi-postauksen jo lukea aiemmin =)

  3. Anja says:

    Kirpputori Annuli. Siellä sitä saa aikaa kulumaan. Poikkesin siellä alkukesästä. :)

    1. Rhia says:

      Anja – Oli ensimmäinen kerta kun kävin, äidin suosituksesta. Ja todellakin, siellä saa aikaa kulumaan.

Comments are closed.