Pelastava neuloshame / Jersey skirt to the resque

Olin alkukesästä vähän pulassa vaatepuolella. Mainitsin aiemmin että talven aikana on tullut muutama kilo lisää. Tästä syystä suuri osa kesäisistä luottovaatteistani ei juuri nyt joko mahdu tai tunnu mukavilta päällä. Siksi nappasin tämän 60-70-lukuisen hameen kirppikseltä salamannopeasti ostoskoriini.

Alunperin ajattelin että paksusta pehmeästä neuloksesta kotoisasti tehty hame olisi loistava kevät- ja syksyvaate. Yllättäen neulos onkin ollut täydellisen mukava kesävaate. Trikootoppiin yhdistettynä se palveli erinomaisesti puoliaurinkoisen kesäpäivän asuna. Ei liian kuuma muttei kylmäkään.

Sinivalkoinen neulos on luultavasti ainakin osittain tekokuitua, valkoinen lanka hohtaa kevyesti. Ihastuin graafiseen kuviointiin. Olen alkanut tykästyä 60-luvun mod-, op- ja beatnik-tyyleihin vaikka tämä hameen pituus onkin lähempänä 30-luvun hameen pituutta. Kuvassa helma näyttää silti pidemmältä kuin onkaan.

Poikkesimme jo kolmatta kertaa Stormissa Lopenkulman nuorisoseuran rompemarkkinoilla. Olen aiempina vuosina tehnyt sieltä kivoja löytöjä. Tällä kertaa tarttui mukaan tekstausopas ja sitruspuserrin. Rompemarkkinoilta lähtiessä osuimme sattumoisin läheiselle pihakirppikselle jossa oli myynnissä melko erikoista tavaraa sairaalasängyistä vanhoihin mainosjulisteisiin. Tyydyin kuitenkin ostamaan vain kopion vuoden 1894 Tyrvään sanomista.

Kirppistelypäivän päätteeksi poikkesimme vielä paikallisessa traktorimuseossa, jossa ei olla ehditty vielä aiemmin käymään. Museota ylläpitää Seppo J. Kotajärvi -säätiö ja sen esineistön on kerännyt Seppo Kotajärvi 80-luvulta lähtien. Monien kotimaisten pikkumuseoiden tapaan tämäkin museo toimii pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Vaikka museo on hiukan kotikutoinen, se esittelee kiinnostavan palan suomalaista maataloushistoriaa. Harmittavasti vain murto-osasta kokoelman esineistöä on saatavissa infoa, mutta erityisen ilahduttavaa oli että lähes kaikki infotekstit olivat myös englanniksi. Tämä on melko harvinaista monissa pikkumuseoissa. Tällä hetkellä museon tavoitteena on parantaa näyttelyä ja korjata tiloja. Odotan sitä innolla sillä kyllä tällaista entistä maatilan tyttöä vähän kiinnostaa myös tällainen historia. Tällä museolla olisi paljon enemmän potentiaalia kuin mihin sillä nyt on mahdollisuus.

Earlier this Summer I was in a bit of a trouble, clothing-wise. I mentioned earlier that during last Winter I gained little bit weight. For this reason, most of my favourite Summer clothes don’t either fit me or doesn’t feel comfortable to wear at the moment. So I grabbed this 60’s-70’s jersey skirt from flea market.

Originally I thought this thick and soft jersey would be perfect for Spring and Autumn. Surprisingly it is the most comfortable for this Summer. Combined with thin jersey top it served me perfectly on this half-cloudy half-sunny day. It’s not too hot, but not too cold either.

White and blue jersey is probably artificial materials, atleast partially. White yarn has moderate sheen to it. I love the graphic pattern on it. I have recently become quite fond of 60’s mod, op and beatnik styles, even though the length of this skirt is closer to 30’s style. On the photo the hem looks much longer than it actually is though.

Third time ever we popped at this local car boot sales event. I have made nice finds in past couple years. This time I found calligraphy book and lemon squeezer. When leaving car boot sales, we suddenly found yard sales nearby. They were selling weird stuff from hospital beds to old add posters. However I only bought a copy of local news paper form 1894

Hauska vanha kyltti Stormin rompepäivillä. / Funny old iron sign at the car boot sales saying
“Heads being cut”. It’s old way of speaking and means haircuts.

After that we decided to stop by at one of the local museums we haven’t been yet. It is tractor museum by Seppo J. Kotajärvi foundation. Items are collected by Seppo Kotajärvi, since 80’s. Like many small Finnish museums, this one is taken care of by volunteers. Even though it is a bit home-made looking, it still holds interesting piece of Finnish farming history. Unfortunately most items in the museum don’t have any info on them. But it was good to see that most of those which had, also had info in English. That is very rare in small museums. At this moment tractor museum’s goal is to improve the display and museum building. I am excited to see that, because as an ex farm-girl, I am also interested in that kind of history. This museum has much more potential that what it is now able to offer.

40-50-luvun mainosjuliste / 40’s or 50’s poster
Vanha mainosjuliste, Turon pukutehdas / Old poster Turo suit factory
Vanha mainosjuliste / Old poster for farming equipment
20-luvun laivan moottori Kotajärven traktorimuseossa. /
1920’s ship engine at the Kotajärvi tractor museum.

2 Comments

  1. Metsäntyttö says:

    Vai päitä leikataan…:) Kaikenlaista hauskaa ollut tarjolla. Minua kiinnostaisi kyllä tuollainen traktorimuseokin ja monet muut. Harvoin vain tulee missään käytyä. Monesti kun jonnekin menee, sitä vaan paahtaa kiireellä eteenpäin ja kaikki kivat paikat tahtoo jäädä näkemättä, jota sitten talvella kenties ihmettelee. Mitä vaatteisiin tulee, ei tuosta sinun hameestasi kaukaa katsoen arvaisikaan, että se on neulosta. Hameesi on tyylikäs. Minulla on ollut samankaltaista vaatepulmaa… Olenkin viihtynyt tänä kesänä parhaiten kuminauhavyötäröisissä hameissa. Mukavuus ennen kaikkea:)

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Ite tykkään kyllä matkustaa kiireettömästi ja poiketa ns. sivupoluille mutta kyllä sitä monesti tulee paahdettua tosiaan kiireellä paikasta toiseen. Museot on mulle semmoinen “pakko käydä”-vierailukohde joita ilman ei voi elää.
      60- ja 70-luvuilla tehtiin paljon tämmösiä kirjoneuleen näköisiä neulosvaatteita jotka on tasavärisiä nurjalta ja kuviollisia oikealta puolen. Sinäkin varmasti olet niihin törmännyt kun paljon kirppistelet. Tämä on niiden yksi miellyttävimmistä neuloksista joihin olen törmännyt. Usein ne on melko muovisen ja hiostavan oloisia. Minä en kaihda joustamattomiakaan vyötäröitä mutta vanhat hameeni eivät oikein mahdu juuri nyt. Ja tämä hame sattui sopivasti kohdalle. Pitänee kai alkaa tekemään hameet säätövyötäröllä niin sopii vaikka paino vaihtelee.

Comments are closed.