Musta on salaa ja huomaamatta tullut näemmä antiikkivaatteiden keräilijä. Nappasin joskus aikaa sitten Nextiilin pönkijäisistä ostoskoriini pitsireuhkan, joka ei näyttänyt miltään muulta kuin riekaleelta. No tarkempi tutkiminen kuitenkin osoitti, että eihän tämä mikään riekale olekaan. Siitä puuttuu toki kaulus ja rannekkeet, mutta muuten se näyttäisi olevan ihan kokonainen pusero tai puvun yläosa.

Antiikkisten vaatteiden tutkiminen on kiinnostavaa sillä niistä pystyy selvittämään miten vaate on valmistettu ja millaisia tekniikoita ja rakenteita ennen on käytetty. Ne ovat monesti varsin erilaisia verrattuna moderneihin vaatteisiin. Etenkin tehdastekoisiin, mutta myös ihan itse ommeltuihin. Tämä pusero on malliesimerkki siitä miten 1900-luvun alun korkea kaulus ja nk. pigeon chest-miehusta vaikuttivat vaatteen muotoiluun.

Ensinnäkin miten vaatteeseen mennään sisään. Korkea kaulus istui yleensä hyvin tiiviisti niin, että kauluksen reuna hipoi leukaperiä eikä ohuessa pitsissä tai silkissä voinut olla napitusta edessä, kaulan kaari olisi saanut sen kupruilemaan ja se olisi voinut tuntua ikävältä kurkkua vasten. Sen sijaan kaulan sivulla oli sileää hyvää tilaa sijoittaa aukko ja siihen kiinnitys. Useinmiten kiinnitys taisi olla nepparit tai hakaset. Hakaskiinnitys pitsissä on hiukan riskaapeli, mutta sellaiset tässä nyt kuitenkin ovat. Kiinnittäessä kuitenkin täytyi olla tarkkana että hakanen meni oikeaan hakaslenkkiin eikä pelkkään pitsin lankalenkkiin.

Koska pusero on muutenkin vyötäröltä hyvin istuvaa mallia, ja mahdollisesti siinä on vielä ollut helmakin kiinni, ei riittänyt että miehusta on auki vain olalle saakka. Muhkeaakin muhkummat edwardiaaniset kampaukset eivät olisi muutenkaan mahtuneet  ihan pienestä aukosta. Siksi pääntien aukko jatkuu hihan olkalinjaa pitkin kainaloon ja siitä aina vyötäisille asti. Olkaan ja kädentietä tukee nurjalle ommeltu ohut silkkinauha, nk. seambinding. Tätä saumanauhaa ei Suomesta oikeastaan enää saa muualta kuin kirpputoreilta satunnaisesti. 90-luvulla olen vielä ostanut sitä Tiimarista, tosin askartelupuolelta.

Kainalossa kiinnitys muuttuu epämääräiseksi, ei juuri saumanvaraa ja hakaset ovat kiinni vähän missä sattuu. Tarkempi tutkiskelu selittää miksi. Pitsissä huomaamattomimmat saumat saadaan seurailemalla pitsin kuvioita. Niinpä tässäkin puserossa miehustan pystysuuntaiset saumat on valmistettu leikkaamalla pitsikuvioita pitkin ja pistämällä leikatut reunat limittäin toistensa päälle. Sauma on sitten ommeltu kuvion reunaa seuraamalla. Hakaskiinnitysreuna vasemmassa sivussa seurailee samoin pitsikuvion reunaa. Tällainen kiinnitys on ollut mahdollista vain koska käyttäjällä on ollut puvun alla tiukasti nyöritetty korsetti, niin että liikkuminen ei ole saanut kylkeä elämään ja sinkauttelemaan hakasia pitkin nurkkia.

Muhkea kyyhkynrinta-miehusta saatiin aikaan rypyttämällä kangasta voimakkaasti vyötäröllä edessä. Etukappale on myös siten pidempi keskeltä edestä kuin sivuilta jotta haluttu muhkeus saavutetaan. Puseron alla olevassa aluspaidassa on mahdollisesti ollut myös röyhelöitä rinnan kohdalla jotta pusero on noussut kuohkesti koholle. Kyyhkynrinnan muodostamisessa auttoi myös aikakauden korsetti joka muodosti halutun s-kurvin. Myös muhkeat rypytykset hihansuissa olivat tuohon aikaan suosittuja.

Looks like I have unnoticed become collector of antique clothing. Quite some time ago I picked up this scrap of lace in one secondhand garment sale. It doesn’t look much more than scrap atleast. When I studied the piece more carefully at home, I realized it’s not just any scrap. It is missing a collar and cuffs, but otherwise it seems to be whole bodice of a dress or a blouse.

Studying antique clothes is interesting. You can find out how they were made, what techniques and construction they used. Antique garments are usually quite different to modern. Not just the factory-made, but also other home or seamstress made. This lace bodice is model example how the high collar and so called pigeon chest will affect on the design.

First of all, how do you get in. High collar hugs the neck very closely and reaches all the way to your jawline. Fine silk or lace could not handle buttoning in front, arch of the neck below chin would make it pucker and it might feel awkward towards the throat. Side of the neck on the other hand is quite straight and pretty good place for neckline opening. Often they opted for snap buttons or  hooks and loops. Hooks are a bit iffy on the lace, but that’s what this blouse has. However when closing hooks on lace material you must be carefull so that hook actually goes to the metal loop and not on the fabric loop.

Because blouse is very fitting on the waist, and possibly also attached to the hem, it is not enough to have the neckline open only to the shoulder. Massive Edwardian hairdo’s wouldn’t fit. That’s why opening continues alongside the sleeves eam all the way to the armpit and side seam to the waist. There is seambinding stabilazing the shoulder and sleeve seam.

In the armpit the fastening changes into a bit shady one. There is no proper seam allowance and hooks seem a bit wonky. Closer investigation explains why. Most invisible seam for lace is done by following the patterns on the lace. All vertical seams in this bodice are made by cutting along the lace patterns and then overlapping edges and stitching them ontop of eachother. Hooks on the side are following that pattern. This kind of fastening has only been possible because the wearer has been also wearing tightly laced corset. So moving didn’t cause the side of the blouse move too much and shoot hooks here and there.

Full pigeon chest bodice was created by gathering fabric heavily in front on the waist. Center front is also longer than the sides to give enough volume. Under the blouse the has possibly also been chemise with fluffy flounces on the chest to create as full effect as possible. Fashionable Edwardian s-bend corset also helped on creating the desired pigeon chest. Also strong gathering on the cuffs were popular at that time.