3.12.18: Syystakin elämä / Life of a wool coat

Nyt mua harmittaa. Pelkään että lempitakkini on tullut tiensä päähän. Olen ostanut tämän Vaato Oy:n valmistaman kietaisutakin jo ehkä 15 vuotta sitten. Vai olisiko peräti 20 vuotta? Ostin sen muistaakseni Uffin liikkeestä silloin kun se sijaitsi Tampereen rautatieasemalla, sivusiiven toisessa kerroksessa jossa nyt pitää majaa Terveystalo. Jos joku muistaa tarkemmin milloin Uff on muuttanut pois tuolta niin kertokoon kommenteissa.

Takki on oikeasti pientä kokoa, mutta kapeaharteisena ihmisenä kietaisumallinen takki on ollut koon puolesta varsin sopiva. Se on karkeahkoa vaaleaa villakangasta ja siinä on varsin erikoinen hihaleikkaus. Erikoisuudesta huolimatta hiha istuu täydellisesti. Tosin tämä erikoisuus on myös hihan heikkous. Sauma nimittäin ratkeaa kainalosta todella helposti. Olen joutunut korjaamaan kainaloa etenkin vuorista useampaan kertaan. Olen tuunannut takkia vuosien saatossa mm. kaventamalla leveitä hihoja, maalaamalla vyön puuhelmet punaisiksi ja huovuttamalla helmaan punaisia kukkia. Taskupussitkin on kertaalleen uusittu. Olen myös käyttänyt takkia paljon. Leutoina talvina olen pärjännyt pelkästään tällä takilla ja onpa se nähty tv:ssäkin, Blogistania-ohjelmassa. Kun katsoo talvisia selfieitäni niin suurimmassa osassa niistä näkyy juuri tämä takki. Enpä tiedä mitä teen kun tämä takki ei oikein ole enää edustuskelpoinen.

Toissa ja viime syksynä en käyttänyt takkia lainkaan koska olin juuri hankkinut kaksikin vintagetakkia. Tänä syksynä kaivoin takin varastosta, ja katsoin silmästä silmään ikävää totuutta. Kankaan pinta on kulunut kauttaaltaan niin että villan luontainen karvaisuus on lähes kadonnut. Vyö on ohentunut käytössä niin että helmet eivät tahdo pysyä siinä enää. Edellisen asunnon varastossa takki on joutunut tuhohyönteisten hyökkäyksen kohteeksi ja siihen on syöty muutama reikä. Myös huovutettuja kukkia on syöty ja toisesta kukasta on lähtenyt parempiin suihin huomattava määrä villaa. Takin toinen olkasauma on ratkennut ja kainaloissa kangas on hiutunut kirjaimellisesti olemattomiin. Liekö tätäkin edesauttanut tuhohyönteiset. Kirjoitin kukkien huovuttamisesta blogiin kuutisen vuotta sitten. Sieltä näkee mille kukat näyttivät alunperin.

Vaato Oy on valmistanut vaatteita, pääasiassa ilmeisesti takkeja, vuodesta 1941 lähtien ja sen suomalainen valmistus lakkasi 1984. Kansakunnan vaatettajat-kirja (1) kertoo että Vaaton perusti Olavi Uitto nimellä Kokkolan Teollisuus ja valmisti alunperin karvahattuja. Yritys muutti nimensä Vaatoksi muuttaessaan Kokkolasta Helsinkiin. Wikipedia taas kertoo että Ajatar, joka sulkee ovensa tämän vuoden lopussa, perustettiin alunperin myymään juuri Vaaton takkeja, vuonna 1952. Ajattaren omistivat alunperin Yrjö ja Olavi Uitto, nykyisin sen omistaa Ihatsun perhe.  Vaikka en ole koskaan asioinut Ajattaressa itse, tunnen toki heidän jinglensä “Ajatar on Foorumissa, Foorumissa Mannerheimintiellä”.  Vuoden lopussa päättyy yksi aikakausi suomalaista vaatehistoriaa. Siinä lienee jotakin melankolista runollisuutta että oman takkinikin elinkaari päättyy tähän talveen. Ajatar on koonnut nettisivuilleen asiakkaidensa takkitarinoita. Tämä oli minun takkitarinani.

Now I’m a bit upset. I’m afraid my favourite coat has come to the end of it’s time. I bought this coat by Finnish Vaato Oy perhaps about 15 years ago. Or is it already 20 years? If I recall correctly, I bought it from local charity shop Uff, when they still were at the trainstation, on the second floor. If someone remembers when they have moved away from there, please let me know.

Coat is actually small in size, but since I am quite narrow shouldered and coat is wrap style, it has been just perfect. It is quite coarse wool fabric and it has quite unique cut on the sleeves. Despite of unusual cut, it fits like charm on sleeves. Allthough this special cut is also the weakness of the coat. Seam rips really easy under arm. I have had to repair it underarms several times, especially the lining. I have also taken in on the wide sleeves,  painted the belt beads red and felted some flowers to the hem. I have also replaced the pockets once, because they were so worn out. I have used the coat a lot. On some milder Winters I have been able to cope just with this coat. It’s even seen on tv, in one episode of Finnish Blogistania show. When looking at my winter selfies, this coat can be seen in most of them. I don’t know what I’m going to do, because this coat is not really in wearing condition anymore.

Last and previous Autumns I didn’t wear it at all, because I had just bought two new-to-me vintage coats. This Autumn when I took the coat out of the storage, I was looking eye to eye to this unfortunate truth. Fabric is so worn out the natural hairyness of wool is pretty much gone. Belt has become so thin that beads barely stay on it anymore. Looks like in our previous home coat was attacked by some pests. There is couple holes which look like made by fur beetles. Also some of the felted flowers have vanished, assumably to the bellies of pests. One shoulder seam is ripped and underarms are badly wornout. Fabric is literally vanished. Perhaps again by pests. I wrote to the blog about felting the flowers about six years ago. There you can see what the flowers looked originally.

Vaato Oy has manufactured clothes, mainly apparently coats, since 1941 and Finnish manufacturing stopped in 1984. Finnish book Kansakunnan vaatettajat (1) says that it was founded by Olavi Uitto and started by the name of Kokkolan Teollisuus, making fur hats. Soon it moved from Kokkola to Helsinki and changed name into Vaato. Wikipedia says that Coat shop Ajatar, which closes their doors at the end of this year, was originally founded to sell Vaato coats, in 1952. It was originally owned by brothers Yrjö and Olavi Uitto. Now it’s owned Family Ihatsu. Even though I have never been customer of Ajatar myself, I do know their famous jingle “Ajatar is in Forum, In Forum at Mannerheimintie”. Probably one of the most well known jingle in Finland to date. At the end of this year finishes one important period of Finnish clothing history. There is some sort of melancholic poetry in the fact that my coat is also coming to an end. Ajatar has collected customers coat stories to their webpage. This was my coat story.

(1) Kansakunnan vaatettajat – Piippa Lappalainen & Mirja Almay, WSOY, 1996

Hihakavennuksen jälkeiset uudet tikkaukset / Replacement stitching after alteration
Ratkennut olkasauma / Ripped shoulder seam
Syöty reikä / Eaten hole
Jyrsitty kukka / Eaten flower
Hiha on kulmikas kainalossa. / Sleeve is square shaped on the armpit.

2 Comments

  1. Hehkuvainen says:

    Oh, se on aina harmillista kun luottovaatteesta on pakko luopua. Mutta olen huomannut että niin korvaamattomilta kuin se lempivaate onkin tuntunut on sille kuitenkin sitten lopulta löytynyt joku kelvollinen seuraaja.

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – Joo, kyllä kaikelle yleensä löytyy joku seuraaja. Ja ompelutaitoisena voin toki tehdä myös lähes identtisen vaatteen tilalle. Tämä vaate on tosiaan haukkunut hintansa moneen otteeseen, taisin maksaa siitä parikymppiä aikoinaan ja kun se on kestänyt nyt noin sen parikymmentä vuotta niin euro per vuosi on todellakin hyvä hinta tästä laadukkaasta takista.

Comments are closed.