19/12 Vintageaarre: matkalaukut / Vintage treasure: suitcases

on

Haaveilen että joskus saisin sellaisen vanhan pystymallin matka-arkun jossa olisi sisällä omat henkarit ja muutamia lokeroita pikkutavaroille. Siinä olisi messinkiset, kiiltävät kulmavahvikkeet ja nätti sisuspaperi. Sellaista odotellessa pitää tyytyä vähän edullisempiin ja helpommin löydettäviin matkalaukkuihin. Tykkään säilyttää niissä kaikenlaista tavaraa käsityötarvikkeista lehtiin ja historianelävöitystavaroihin. Vanhoissa laukuissa on kauniita yksityiskotia kuten koristeellisia pintakuviointeja ja nättejä sisuspapereita. Joissakin on etikettejä tai tarroja paikoista joihin laukkujen omistaja on matkustanut. Tai kauniilla käsialalla sisäkanteen kirjoitettuna laukun omistajan nimi ja osoite. Matkustamiseen vanhat pahviset matkalaukut eivät ole enää nykyaikana kovin käytännöllisiä, mutta sisustuselementtinä ja säilytykseen ne toimivat aivan täydellisesti. Pahoittelen taas tuhnuisia keltaisia kuvia. En vaan yksinkertaisesti ole ikinä kotona päivännäöllä niin että kaikki kuvat pitää ottaa hämärässä sähkövalossa. En tykkää.

I dream of finding vintage travel trunk with own hangers and tiny drawers. It would have brass corners and pretty paper inside. While waiting for that, I have to settle for more affordable and easier to find suitcases. I like to store all sorts of stuff in them. Handcraft materials, magazines, historical outfits etc. Old cases have lovely details like decorative surfaces or nice papers inside. Some even have stickers or labels from places where the suitcase has travelled with the previous owner. Or they might have owners name and adress, written with ink pen inside the lid. Cardboard cases are not practical anymore for travelling these days, but they work perfect for interior decoration or storing stuff. Again I apologize blurry, yellow photos. I just never am home during daylight time and have to take all photos in dim electric light. Me not like.

4 Comments

  1. MariaS says:

    Ovatko sellaiset isot matka-arkut olleet kuinka herrasväen tavaraa? Mietin että onko niitä nykyään määrällisesti edes paljon tarjolla? Toki ne ovat kokonsakin puolesta sellaisia ettei peruskirpparilla ainakaan törmää :D

    1. Rhia says:

      MariaS – No juu, ei semmosia tavallisella väellä ollut. Ainakaan 20-40-luvuilla. Myöhemmin kyllä, mutta harva oikeasti matkusteli niin paljoa että semmoselle olis ollut käyttöä. Ei niitä kovin usein tule vastaan. Netistä löytyy helpommin kuin tavallisilta kirppiksiltä. Ja hintavia yleensä ovat. Meillä itseasiassa maalla on matka-arkku. Se on isoisotätini arkku joka hänellä oli mukana kun eläkepäivillään muutti Kanadasta takaisin Suomeen. Se ei ole kylläkään pystymallia. On vaan ollut aitassa kylmäsäilytyksessä 70-luvulta asti niin että metalliosat on ruostuneet ja sisäosat haisee homeelle. En tiedä onko mahdollista kunnostaa.

  2. Noissa on sitä jotain, verrattuna nykymatkalaukkuihin. Vaikka nykyiset tietysti on monin tavoin käteviä. Tuossa on kiva yksityiskohta, tuo Matkamies-merkki. Meilläkin muutama vanha matkalaukku on, mutta ovat vain varastossa. Meillä ei olisi niille sisällä edes tilaa. Pikkutyttönä minulla oli pieni punainen pahvinen matkalaukku.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Niin on! Mä tykkään just kaikesta tuommosesta pienestä erikoisesta, kuten noista valmistajien pikku tarroista. Varsinkin noi vanhat paperiset jotka on liimattu vesiliukoisella liimalla, kuten postimerkit ennen, on kivoja. Kyllä meilläkin vähän ahdasta on noille laukuille, mutta säilytystilaa on sen verran vähän että on pakko jotain lisäsäilytystilaa pitää. Osa pienistä matkalaukuista on olohuoneessa sohvapöytänä, yksi on lasivitriinin alla ja nämä loput nyt työhuoneessa vaatesäilytyksessä.

Comments are closed.