Instagramin helmikuu / Instagram February

on

Oho. Maaliskuu on jo pitkällä. Olin kuun vaihteessa taas useamman päivän migreenipotilaana, joten unohdin aivan totaalisesti linkkikimaran sekä instagram-kuvat. Puretaan sumaa ensin instagramilla ja sen jälkeen linkkikimaralla ja sen jälkeen on vielä pientä raporttia 1700-luvun kekkereistä. Helmikuu on näemmä ollut hiukan laiskanpuoleinen mitä kuviin tulee. Käytiin kaveriporukalla Ylöjärven kirjaston Jane Austen-luennolla, joka oli oikein mielenkiintoinen. Pääsimme luennon lopuksi myös esittelemään asumme yleisölle ja kertomaan niistä vähän. Loppukuun olenkin sitten lähinnä ommellut ja aktiivikäyttänyt meidän omaa paikallista kirjastoa. Harmikseni en ole ehtinyt käymään moneen kuukauteen kuorotreeneissä. Ehkäpä huhtikuussa?

Maaliskuulle on kalenterin mukaan suunnitteilla ainakin burleskikeikkaa ja Kuplii-sarjisfestaria. Huhtikuun 1700-luvun tanssiaiset ajattelin mennä vanhalla koltulla, mutta jotain uusia asusteita ehkä tarvinnee valmistaa ennen sitä.  Pikkuisen kyllä harmittaa että viimeinen ikinä Helsingin Burleski Festari jäi tänä viikonloppuna väliin. Näytti olevan aikamoinen esiintyjäkaarti.

Oops. March is slipping away. I was suffering several days of migrain again at the end of the month, so I totally forgot my link round up and Instagram photos. Let’s start unwinding the overdued post pile with Insta, then links. And there is a small report from 1700’s event later too. Seems like February has been a bit lazy on the photo side. Me and couple of my friends went to one of the local libraries for Jane Austen lecture, wearing period costumes. Lecture was very interesting and we got to show off our outfits too. Rest of the month I have been pretty much using on sewing and using our village library. To my huge annoyment, I haven’t had the time to go to choir at all for several months. Perhaps in April?

For March there is atleast some burlesque gigs coming up and Kuplii-cartoon con, in couple weeks. I was planning on using my one year old chemise gown for April 1700’s ball, but it needs new accessories. I probably will be making those during this month. I am a bit annoyed that I could not go to the last ever Helsinki Burlesque Festival this weekend though. The line up looked pretty awesome.

HELMIKUU / FEBRUARY
1. Balettihommia / 2. Aamupalahommia
3. Yrttihommia / 4. Tee-hetkihommia
5. Kirjastohommia / 6. Käsityöhommia

1. Ballet stuff / 2. Breakfast stuff
3. Herb stuff / 4. Tea time stuff
5. Library stuff / 6. Hand craft stuff

2 Comments

  1. Kaunista koristenauhaa näkyy tuossa olevan:) Mistä tuommoista löytää? Onko uutta vai vintagea?

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Nämä ovat kaikki vintagenauhoja FB-kirppikseltä jossa myydään pelkästään vanhoja ompelutarvikkeita. Myyjät pääasiassa amerikkalaisia. Parhaat palat viedään hetkessä käsistä, satuin olemaan oikealla hetkellä hereillä. Myyjät ovat ammattilaisia ja tietävät kyllä hintatason, mitään superedullisia löytöjä sieltä ei siis tee. Aarrearkku kuitenkin sillä paljon sellaista mitä ei uutena kaupoista enää saa ja hyviä löytöjä jos etsii ihan tietynlaista juttua vintage- tai historialliseen pukuprojektiin.

Comments are closed.