Puutarha-asioita / Garden issues

En ole ikinä ollut mikään ihmeellinen viherpeukalo. Tai parempi varmaan sanoa että olen ollut melkein käänteinen viherpeukalo. Tykkään kukista, mutta en ole erityisen hyvä kukka-asioissa eikä minulla ole ikinä ollut omaa pihaa tai puutarhaa. Olen koko aikuisen ikäni asunut kerrostalossa (jotenkin parvekkeella puutarhuroiminen ei ole innostanut). Tähän asti. Nyt olis olemassa takapiha ja olen kuulkaa sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti aika pihalla. Uuden kodin takapiha on jokseenkin villiintynyt. Edellinen asukas ei ole hoitanut sitä oikein mitenkään. Kukkia on ollut ihan minimaalisesti ja nurmikkokin on ulkonäkönsä perusteella ollut leikkaamatta useamman kuukauden.

Elättelin haaveita että olisin ehtinyt tuupata multaan parit tulppaanit kevättä varten, mutta eihän sipuleita enää missään ole myynnissä. Ostin pari pussia siemeniä jotka voi kylvää syksyllä, mutta nyt sitten tulikin jo lunta ja lämpötilat näyttävät miinusta ainakin seuraavat puolitoita viikkoa. Joten näyttää sille että kaikki puutarhahommat jäävät keväälle. Pitää siis tyytyä tässä kohtaa vain haaveilemaan ja suunnittelemaan.

Piha ei ole hirveän iso, mutta en kaipaa isoa nurmialuetta. Enimmäkseen haluan hyötykasveja kuten yrttejä ja kasviksia. Kirsikka- tai luumupuu olisivat hienoja, mutta isommastakin taimestakin niiden kasvattaminen kestää vuosia joten saa nähdä jäävätkö vain haaveeksi. Samoin raparperista saa satoa vasta useamman vuoden jälkeen. Saatan silti tuupata sen johonkin nurkkaan jos saan äidiltä taimen. Olen ehtinyt jo miettiä parin viljelylaatikon asentamista pihalle. Niissä voisi kasvattaa ainakin ruohosipulia, palsternakkaa, salaattia, tomaattia, ehkä kesäkurpitsaa ja joitakin sekalaisia yrttejä.

Kukkien valinta onkin sitten vaikeampaa kun ei yhtään tiedä millainen piha on kesällä. Sen verran tiedämme että se on etelään päin, mutta pihan toista päätä varjostaa autokatos. Mullan koostumuksesta tai muustakaan ei ole mitään tietoa. Pidän krookuksista, pioneista, unikoista, hortensioista ja köynnöstävistä kukista. Haluaisin porrastaa kukkivia kasveja niin että niitä olisi kukinnassa läpi kesän keväästä syksyyn, mutta kukkapenkkien lopulliset sijainnit varmaan määrittävät vähän mitä kaikkea sinne voi laittaa. Noin neljännes pihasta on laatoitettu ja myös etupihalla, keittiön ikkunan alla on pieni kukkapenkki, joka on tosin suurimman osan päivää varjossa. Lukijoista löytyy varmasti minua etevämpiä puutarhureita. Jos teillä on vinkkejä tai ideoita niin tilaisuutenne on koittanut. Kaikki vinkit ovat tervetulleita. Ja äidille terveisiä että saatan tulla ensi kesänä kaivelemaan pihaa taimien tai pistokkaiden toivossa.

inenglish

I have never been much of a green fingers. Or lets just say that got almost reverse green fingers. I love flowers, but I’m not very good at growing them because I have never had garden of my own. I have lived my whole life in apartment building (growing stuff on the balcony hasn’t really been my thing). Until now. Now there is a garden and I’m pretty confused. Back yard of our new home is rather neglected and overgrown. There is not much flowers there and the lawn hasn’t been mowed for months, base on what it looks like now.

I was dreaming of planting couple tulip bulbs for the Spring, but unfortunately they don’t seem to have any in the shops anymore. I bought couple bags of seeds which could be put to ground in Autumn, but then the snow came and temperatures have been below zero already. And will be atleast for next 1,5 weeks. So it seems that I have to leave everything for the Spring after all, and just dream and plan during the Winter.

Yard is not very large, but I don’t really want very big lawn anyway. Mostly I would like to have edible plants like herbs and vegetables. Cherry or plum tree would be awesome, but growing them even from larger seedlings takes years and years, so we will see if I can be bothered. Also rhubarb takes couple years before giving harvest. I still might shove it in some corner in case I get small plant from mum. I have also dreamed about putting up couple raised gardening boxes for vegetables, like parsnips, lettuce, tomato, perhaps some zuccini, chives and other herbs.

Choosing flowers is going to be more difficult because we don’t have any idea what kind of yard it is going to be. We know it is south-facing garden but there is garage wall on the other end of the garden so that area is going to be somewhat in the shade. We also don’t know anything about what kind of soil or other conditions there are. I like crocuses, peony, poppies, hydrangea and all sorts of blooming vines. I would like to get flowers blooming during the whole of Summer, from early Spring to Autumn, but the final locations of the flower beds will determine what I’m able to get. About a quarter of the garden is paved, but there is also small flower bed on the other side of the building. It is under kitchen window and most of the day it’s in the shade. There must be more skillful gardeners in my readers than I am. This is now your time to shine. If you got good tips, keep them coming. And special greetings to Mum, I might come and pinch some plants from your garden next Summer.

takapiha1

takapiha2

Pieni hiekkalaatikko ja epämääräinen kivikasa jossa jotakin epämääräistä
kasvustoa. Pensaan lajista ei tietoa. Seinä on ruma, siihen jotain nättiä eteen?/
Small sandbox and pile of rocks with unidentified plants.  No idea what
bush is in the corner.
 Wall is ugly, something pretty to go in front?

takapiha3

Katsokaa nyt tuota nurmikkoa, sääliksi käy kun emme ehtineet sitä
leikata ennen lumen tuloa. Aidan edessä ehkä paikat lavakauluksille. /
Look at the state of that grass, it’s a shame we didn’t have time to  cut it
before the snow came. In front of the fence perhaps places for grow boxes.

takapiha4

Outo pöheikkö joka luultavasti saa keväällä lähdöt, ellei joku nyt
ennen sitä keksi jotain erittäin pätevää syytä miksi se pitäisi säästää. /
Ugly and weird bush, which probably gets to go in Spring, unless 
someone comes up with very good reason why it should stay. 

11 Comments

  1. Nadja says:

    Mullaksi käy ihan se perus puutarhamulta eikä tarvitse ostaa sitä kalleinta. Rapareista saa jo jotain irti seuraavana vuonna. Pionit on vaikeat, meillä tuli kukkia vasta kolmantena vuonna. Jos alueella on FBssa kirppis niin siellä voi tiedustella joitain taimia, näin me saimme hyvänkokoisen puskan karviaista joka tuotti samana kesänä marjoja, tänä vuonna niitä oli jo enemmän. Jos haluat kukkia niin ekaksi vuodeksi kannattaa ostaa kukkien siemeniä ja ripotella niitä pitkin nurmikkoa ja vasta ens vuonna panostaa monivuotisiin. Lidlillä on halppoja kukkia aina keväällä ja moni niistä on jopa hyvät. FBssa on Puutarha ja piha-ryhmä jossa saa neuvoja.

    1. Rhia says:

      Nadja – Pitääpä selvittää noita Fb-ryhmiä jos niistä irtoisi jotain. Karviaispuskakin kuulostaa kyllä hyvältä idealta! En tiedä miten pitkään tuossa tulemme asumaan joten mitään hirveän monivuotista projektia en viitsisi ottaa jos en sitten itse pääsekään nauttimaan sen “hedelmistä” ja haluaisin kuitenkin että piha olisi jo ekanakin kesänä suht nätti ja kiva viettää aikaa. Nurmikolle en kukkia kyllä halua kylvää koska se hankaloittaa sitten nurmikon leikkaamista. Ja oon sillee aika säntillinen niin mun silmää häiritsee jos kukkia on missä sattuu. Mutta pitää nyt rauhassa suunnitella tää talvi ja katsoa sitten keväällä että mitä sieltä ylipäätään puskee esiin, jos puskee mitään. On siellä kuitenkin jotain muutakin kuin pelkkää nurmikkoa kasvanut.

  2. En ole yhtään viherpeukalo, mutta tulipa mieleeni, että nyt talviaikaankin tuonne varmaan voi laittaa kaikenlaista kaunista. Kiva kun saitte tuollaisen paikan. Tiedä vaikka sinusta vielä joku viherpeukalo sukeutuu:)

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Jouluvaloja nyt ainakin aiomme laittaa ja varmasti kanervia ja ehkä sypressejä tai jotakin. Ehkä joku nätti lyhtykin olisi kiva tunnelmaa luomaan. Jäälyhdyistä olen haaveillut monta vuotta, mutta parvekkeelle niitä ei viitsi laittaa kun niistä tulee sitten niin paljon vettä sulaessa. Nyt voisi niitäkin tehdä. Lisäksi mietimme lintulautaa, mutta pitänee varmistaa taloyhtiöstä onko sellainen rivitalossa sallittu. Toivotaan että sukeutuu viherpeukalo!

  3. Tinde says:

    Oletko ajatellut ruukkupuutarhaa? Varsinkin jo oleskelunne tässä osoitteessa saattaa jäädä lyhyeksi (ainakin hedelmäpuiden kasvun kannalta ajatellen). Ei tarvitse murehtia sitä, että juuri kun olet saanut kasvit kukoistamaan, onkin aika muuttaa pois ja kaikki tekemäsi työ menee ikään kuin hukkaan. Ruukut voi pakata muuttokuormaan ja siirtää toiseen osoitteeseen. (jos nyt ei ihan Englantiin sentään, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, äidilläsi saattaisi olla niille paikka myöhemmin)

  4. Ann-Marie says:

    Raparperista tosiaan saa satoa jo aikaisemminkin, jopa jo seuraavana keväänä. Sitä kannattaa laittaa. Unikko on myös kiitollinen, me asutaan oulussa ja keltainen unikko vaan sitkeästi kukki lumeen asti.

    Tuo seinän vieren pöheikkö etäisesti muistuttaa keltapäivänliljaa. Kaunis kukinto, mutta jokseenkin aivan väärässä paikassa. Jos poistat sen niin kannattaa fb ryhmissä vaikka ehdottaa vaihtokauppaa haluamiisi taimiin?

    Ja onnea omallekodille :)

    1. Rhia says:

      Tinde – Mietin kyllä, mutta en mitenkään vakavasti sitä vielä ehtinyt harkita. Mitenkähän sellaiset ruukuissa asuvat puskat mahtavat pärjätä talven yli? Tuolla ei ole mitään hirveän isoja varastotiloja missä sellaisia kasveja voisi säilyttää niin sen olisi pärjäiltävä tuossa pihalla talven yli. Mutta jos siihen on konsteja niin ilman muuta menee harkintaan tuo idea.

      Ann-Marie – No hyvä tietää ettei mene niin kauan, luin useammaltakin sivulta että raparperissa menisi pari kolme vuotta ennenkuin kannattaa korjata satoa että jaksaa kasvaa seuraavanakin vuonna. Unikkoja olin ajatellutkin kylvää. Ostinkin jo pussillisen jotain pioniunikkoa aikomuksena kylvää sitä nyt syksyllä, mutta sitten tulikin lumi ja maa vaikutti olevan jäässä ainakin tänään kun yritin yhtä ruukkua siirtää niin se oli jäätynyt maahan kiinni.
      Äitikin epäili että nurkassa oleva puska on luultavasti joku lilja. Aivan liian lähellä seinää se ainakin kasvaa eikä noin kukkineena ole mikään kovin nätti. Hyvä idea tuo vaihtokauppa, ei tullut semmoinen edes mieleen, mutta sitähän toki kannattaa ehdottaa. Kiitos paljon, sekä ideoista että onnitteluista :D

  5. Hehkuvainen says:

    Olen vastan vuoden hoitanut omaa pihaa, joten kovin kokeneeksi en voi itseäni sanoa, mutta pari juttua tuli kuitenkin mieleen. Teillä ei ole pihalla puita joten haravoitavaa lehteä ei taida juurikaan haitaksi asti tulla, mutta ruohonleikkuusta syntyy kuitenkin kasvijätettä samoin kuin istutuksista. En näe kuvissa mitään kompostin tyylistä eikä kovin suurelle varmasti olisi tarvettakaan, mutta suosittelen että kehität edes pienen maastoutuvan kehikon tai pömpelin sitä varten että sinne voi heittää maatumaan vanhat mullat, leikkuujätteet ja kasvien raadot. (Vai onko taloyhtiöllä yhteinen kompostijuttu puutarhajätteille?)

    Ruukkupuutarha on hyvä idea ainakin alkuun, kun ei ole vielä tiedossa miten piha vuodenaikojen vaihtuessa muuttuu. Lähinnä siis valo-olosuhteet kannattaa selvittää ennen kuin tekee mittavia istutuksia, ja ruukkuja onkin helppo siirrellä valon mukana ja selvittää sitä kautta että mikä kasvi menestyy missäkin.

    Ja vaikka olisi tietysti kiva saada mahdollisimman nopeasti näkyvää ja ihanaa aikaiseksi, niin suosittelen ottamaan rauhallisesti. Luonto on usein kaunis sellaisenaan, ja puutarha voi tarjota positiivisia yllätyksiä jos sen antaa rauhassa näyttää lahjansa :).

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – En tiedä onko taloyhtiössä yhteistä kompostia mutta jos ei ole niin sellainen oli kyllä ajatuksena kehitellä. Mä kyllä toivon että ois yhteinen koska toi piha on tosi pieni verrattuna muiden asukkaiden pihoihin.
      Siirreltäviin ruukkuihin varmaan tulee ainakin jotain, mutta en usko että pihasta mitään isoja yllätyksiä nousee koska edellisellä asukkaalla ei tosiaan naapurin mukaan ollut mitään kiinnostusta sen hoitoon. Kukkaruukkukin oli täytetty rikkinäisillä pihalaatoilla ja toisessa kasvoi rikkaruohoa. Mutta katsellaan miltä se keväällä alkaa näyttää. Piha on etelän puolella ja ainoa varjostava on siis tuo matala autokatos, puita kun ei ihan lähellä ole. Arvelen sen perusteella että suurin osa pihaa on paisteessa koko päivän, ja siksi mietin tuohon oikealle aidan viereen hyötykasvilavaa, mutta keväällä se sitten varmistuu paremmin. Oman vähäisen kokemuksen vuoksi en nyt mitään hirveen ihmeellistä puutarhaa heti haaveile saavanikaan, mutta jotain kuitenkin.

  6. Hehkuvainen says:

    Tuli mieleen että meiltä voit saada suikeroalpia, jos haluat :).

  7. Rhia says:

    Hehkuvainen – No pitääpä katsoa olisiko maanpeittokasville käyttöä. Ainakin tuolla hiekkalaatikon takana on semmoista epämääräistä kohtaa missä ei ehkä menesty oikein mikään muu kasvi. Pidän mielessä. Kiitos.

Comments are closed.