Toivo on menetetty ja blogit palkittu

on


Ajoin kuin ajoinkin paattini karikolle nimeltä alennusmyynti. Tein elämäni ensimmäisen Ellos-tilauksen, mikä tarkoittaa että kaikki toivo osaltani on kutakuinkin menetetty. Isäntä varmaan laittaa mut pakkopaitaan jos saa tietää. Siispä en kerro sille. Koska tilaus oli ensimmäiseni voin vain toivoa että kokomitoitukset pitävät jotenkin kutinsa.

Tilasin sifonkipuseron josta hehkuttelin jo edellisen alennusmyynnin aikaan. Lisäksi tilasin sukkanauhaliivit koska en vielä sellaisia omista, eikä hintakaan ollut paha. Kaulakoru nyt vaan oli sellainen must-juttu. Olen jotenkin hurahtanut tommosiin tupsuihin.

Tilauksen ulkopuolelle jouduin jättämään leveähihaisen neuleen koska en ollut varma sen istuvuudesta omalle hieman pyöreämmälle vartalolleni (mallilla tietysti näyttää hyvältä) ja hintakin oli hivenen korkeampi. Se on hiton väärin että kaikki näyttää paljon paremmalta kuvissa ja livenä ovat sitten ihan pällejä. Pois jäi myös haaveilemani Lara Croft-henkiset nahkasaappaat liian kapean varren vuoksi, sekä violetit nilkkurit joista ei löytynyt enää sopivaa kokoa. Toisaalta se onkin ihan hyvä koska olen varma että nuo nilkkuritkin olisivat olleet ihan surkeaa laatua ja menneet pilalle heti ensimmäisellä käyttökerralla. Se olis niin mun tuuria. Säästinpä ainakin rahani. Hyvä!

Sain jo hyvän aikaa sitten Idhreniltä tämmöisen Arte y Pico-pytingin. Olin aikas otettu sillä Idhren on yksi suuresti arvostamistani bloggaajista.

Säännöt:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.

2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3) Palkinnonsaaja liittää palkinnon logon blogiinsa.

4) Palkinto tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Ja koska takapuoleni alkaa puutua tässä istumisesta niin eiköhän mennä pidemmittä puheitta niihin palkinnon saaneisiin blogeihin.

Tiiti ite puin-blogista on luultavasti saanut multa palkintoja ennenkin, mutta ei voi mitään. Tiiti saa mut takuuvarmasti nauramaan (paitsi jos mauri on kipiä) ja se jos mikä on elämässä tärkeää. Naurua ei voi koskaan olla liikaa. KIITOS!

Mode & Vintage-blogia kirjoittavan Forêt Noiren upeat vintage-löydöt ovat ikuinen kateuteni kohde. Häneltä löytyvät hyvät vinkit myös omien löytöjen tekemiseen.

Palkinnon saa, Lobster & Swan ja Record the day-blogien kirjoittaja, Lobster & Swan taidokkaista kollaaseistaan ja inspiroivista valokuvista.

Korundi saa palkinnon blogistaan Secret Wardrobe. Postaukset ovat aina hyväntuulisia ja mukavia muutenkin. Hyväntuuliset ja iloiset ihmiset tartuttavat hyväntuulisuutta muihinkin.

Palautan palkinnon Idhrenille itselleen ansiokkaasti muotia, yhteiskunnallisia ja pinnallisiakin asioita sopivassa suhteessa yhdistävästä blogistaan Heijastuspinta.

ENGLISH SUMMARY
Now I’ve done it, hope is totally lost for me. I made my fist order from online shop of Ellos. But don’t tell to my boyfriend, he would propably chain me to the basement. I ordered chifong blouse I have been drooling before, necklace with chain tassel and pinstripe garter belt.

I had to leave out of the order that wide sleeved cardi because I wasn’t sure about how it would fit. Leather boots I had to leave out because calf didn’t have enough width. And lilac shoes didn’t have my size. Good, because I propably would have ruined them anyway right away.

Some time ago I recieved Arte y Pico-reward from Idhren. I was rather impressed because she is one of the bloggers I highly appreciate.

Rules:

1) Choose 5 blogs that you value because of creativity, illustration, interesting contents and/or contribution to the blogosphear with any language in the world.

2) Every reward is personal and you must mention the name of the reciever and link it to rewarded blog.

3) Rewarded will add this logo to their blog.

4) Link to the blogger who gave the reward.

5) Rewarded will publish rules in their blog.

Tiiti from blog ite puin has propably got trophies from me before. Can’t really help it. She makes me laugh (except if mauri is ill) and you can never have enough laugh in life. Thank you!

Forêt Noire’s, author of Mode & Vintage, vintage finds are reason for my everlasting jealousy. From her you can also get good tips to make your own finds.

I reward Lobster & Swan, author of Lobster & Swan and Record the day-blogs, by her skilfull collages and inspirational photos.

Korundi recieves my reward for her blog Secret wardrobe. Her posts are always cheerful and happy. Happy people spread happines to others aswell.

I also would like to return the reward to Idhren herself for her blog Heijastuspinta, that combines fashion, social and superficial issues in appropriate proportions.

7 Comments

  1. Idhren says:

    :)

  2. Korundi says:

    Kaunis kiitos tästä tunnustuksesta! Kylläpä tuli hyvä mieli!:)

  3. tiiti says:

    hihi, jee, kiitos! jokainen blogipalkinto paikkaa yhden niistä lapsuudentraumoista, joita sain, kun olin ala-asteen hiihtokilpailuissa aina se viimeinen :(

  4. Rhia says:

    Korundi: olepa hyvä =)

    tiiti: tiiäkkö mitä? Mäkin olin yleensä viimenen hiihdossa, vaikka usein kaverin kans meillä oli semmonen sopimus että vuoroteltiin vikana olemisessa. Enkä ollu hyvä luistelussa, juoksussa enkä pesäpallossakaan.

  5. Forêt noire says:

    Hei Rhia, suuret ja lämpimät kiitokset tästä tunnustuksesta. Olen aivan otettu….. Meinasin jo laittaa blogini pakettiin, kun en ole syksyn kiireiltäni ehtinyt oikein bloggaamaan, mutta tämä kannustaa minua jatkamaan ja hmm. nostamaan tasoa..

  6. Rhia says:

    Forêt noire: älä ihmeessä pistä blogia pakettiin, minusta on ainakin kiva nähdä tuommosia vintage-löytöjä muiltakin mailta. Aina haaveilen että joskus itsekin pääsen käymään niissä paikoissa mistä sinä olet tehnyt hienoja löytöjä. Ei se haittaa vaikka postauksia tulisi harvemminkin, voithan laittaa vaikka blogiin viestin että postailet vaikka vaan joka toinen viikko, niin ihmiset tietää odottaa =)

Comments are closed.