10/12 DIY: Sinetit / Wax seals

Sineteistä on tullut taas hirmu muodikkaita viimevuosina, mutta minä olen pitänyt niistä jo vuosia. Niissä on jotakin hirveän jännittävää ja salaperäistä. Noin viisitoista vuotta sitten löysin kirpputorilta vanhan paketin sinettilakkaa ja siitä lähtien olen toisinaan koristellut niillä joulukortteja ja lahjapaketteja. Olenpa jopa tehnyt kaulakorun johon käytin sinettilakkaa. Myöhemmin sukumme jäämistöistä paljastui visakoivukahvainen sinettileimasin. Valitettavasti leimasimen kuva on pahoin ruostunut eikä siitä saa selvää, mikä on hirmuisen harmi.

Sinettejä on alettu käyttää jo Mesopotamiassa ja Indus-laaksossa, silloin ne oli tehty savesta. Lakkaiset sinetit tulivat käyttöön keskiajalla. Sinettejä käyttivät yleensä merkkihenkilöt kuten paavit, kuninkaalliset jne, vahvistamaan että kirje tai asiakirja oli todella heidän laatimansa. Kirjekuoria ei ollut tai ne katsottiin tuhlailevaksi ylellisyystuotteeksi joten kirje taitettiin kasaan ja suljettiin sinettilakalla postituksen ajaksi. Ehjä sinetti varmisti ettei kirjettä oltu luettu matkalla. Lakka valmistettiin mehiläisvahasta ja hartsista. Se oli kovaa ja rikkoutui helposti. Vanhanaikaiset kovat sinettilakat eivät kestä modernia postinkäsittelyä, eikä niitä voi käyttää vanhaan tapaan kirjeiden sulkemiseen. Valmistajat ovat tosin jo kehittäneet lakoista moderneja versioita, jotka säilyvät hieman joustavana myös kovetuttuaan ja kestävät postin lajittelukoneet. Sinetit jäivät vähitellen pois käytöstä kun postinkulku kehittyi, kirjeiden lähettämisestä tuli edullista ja tehtaat alkoivat valmistaa kostutettavalla liimalla suljettavia kirjekuoria. Aiempien käytännönsyiden sijaan sinettien käyttö on nykyisin luksusta, lähinnä mukava tapa joka tekee persoonallisen säväyksen kirjeisiin. Eipä sillä, käsinkirjoitetun kirjeen saaminen on nykyään niin harvinaista, että jo sellaisen vastaanottaminen on mukavaa luksusta.

Silloin kun löysin sinettivahapaketin kirppikseltä, minulla ei ollut edes sinettileimasinta joten askartelin sellaisia rautalangasta. Ne ovat minulla edelleen tallessa. Siihen aikaan sinettejä ei voinut ostaa mistään. Ne olivat totaalisen pois muodista. Myöhemmin olen saanut hankituksi muutamia erilaisia leimasimia. Sinettisormus olisi vielä huikean hieno asia löytää. Sinettilakkoja ja sinettejä olen löytänyt satunnaisista paikoista. En muista mistä ostin savileimasimen, mutta isokahvainen kirjainsinetti ja koristeellinen lakkatanko ovat Englannista jostakin historiallisesta linnasta. Pieni leimasin vaihtopäineen ja pienet kulta- ja hopeavahat ovat jo kuopatusta Tiimarista. Lakkapelletit ja pieni sulatuslusikka ovat muistaakseni Sinooperista. Viimeksi ostin sinettilakkaa turkulaisen Blue Sign Oy:n kojulta Isokyrön markkinoilta.

inenglish

Seals have become very fashionable again during recent years. I started admiring them already long time before that. There is something very exciting and mysterious about them. About fifteen years ago I found old package of seal wax from flea market. Ever since I have decorated gifts and cards with it every now and then. I have even made necklace with wax seal. Later we found old seal stamp amongst  the family junk. Unfortunately it has rusted badly and the image is too badly damaged to even figure it out.

First seals were used already in Mesopotamia and Indus Valley. They were made of clay. Wax seals became common during Middle Ages. They were usually used by significant people like popes, royalty and so on. Seal confirmed that letter or a document was actually written or signed by these people themselves. There was no envelopes at that time or they were considered to be frivolous luxury. So people just folded the letter sheet and closed it with wax seal. Unbroken seal made sure no-one had opened the letter during the transportation. Seal wax was made of beeswax and resin. It was very hard and broke easily. Old fashioned seal waxes don’t handle the modern post handling very well, you can’t use them to close the envelope like before. Although manufacturers have already developed more flexible waxes that work better in the rough post handling. Seals became useless and unfashionable when post delivery developed, became cheaper and factories started to manufacture envelopes that close easily with glue. These days wax seals are more aesthetic and nice personal touches than practicality, like they were before. All though, receiving a handwritten letter is so rare these days, it’s more of a luxury and nice thing anyways.

When I found the old package of seal wax from the flea market, I didn’t even have a proper seal. I made some myself from metal wire. I still have those. At that time it was not possible to buy seals from anywhere. They were totally unfashionable. Later I have managed to buy several. It would be awesome to find a proper signet ring sometime. I have bought waxes and seal stamps from here and there when ever I have found some. I can’t remember where I bought the clay seal, but initial seal with big handle and decorative wax bar are from England, some historical castle. Small stamp with two screw-on stamps and small gold and silver wax bars are from local craft shop which went bankrupt last year. Wax pellets and small melting spoon are from Sinooperi, another local craftshop. Last time I bought seal wax from Isokyrö 1700’s market.

lakka1

lakka2

lakka3

Sinettilakkoja on erilaisia, sitä saa pelletteinä kuten nämä tässä, tai tankoina. 
Tangot ovat yleensä sydänlangalla varustettuja, mutta jos sydänlankaa ei ole
voit vuolla veitsellä lastuja tangosta ja sulattaa ne pienessä lusikassa. /

There are different kind of seal waxes, you can buy little pellets like seen here,
or bars. Bars usually come with wick, but if it doesn’t have one, you can use knife
to shave flakes from it and melt them in a small spoon. 

lakka4

Sytytä sydänlanka palamaan ja valuta sulavaa vahaa kohtaan johon haluat sinetin. 
Joskus sydänlanka sammuu helposti joten sen pitäminen palamassa vaatii vähän
kikkailua. Toisinaan taas lakka voi syttyä palamaan, etenkin jos se on vanhan tyyppistä
kovaa lakkaa
. Sammuta sellainen liekki nopeasti ettei palava lakka tipu paperille
ja sytytä 
sitä palamaan. Oman kokemukseni mukaan modernit pehmeät lakat eivät
syty niin helposti.
Jos lakka ei valu kunnolla voit hieroa sitä tangon päällä paperiin.
Joskus liekin noki 
värjää lakkaa mustaksi, mutta tämäkin kuuluu asiaan. /

Lit the wick and pour melting wax into the spot you want to place the seal. Sometimes

the wick doesn’t stay burning very well, so you have to lit it again and again. Sometimes
the wax itself can start burning, especially the old style hard waxes do that. Make
sure to put the burning 
wax out quickly so that it doesn’t drop on paper and burn
the paper. In my experience 
modern soft waxes don’t burn very easily. If wax is not
melting properly, you can rub the melted 
tip of the bar to the paper and spread the wax
that way. Sometimes flame creates soot 
which colours the wax black, but that is part
of the process too.

lakka5

Kun lakkaa on riittävästi, paina sinetti siihen. Sinetti levittää pieneltäkin näyttävän
lakkamäärän suuremmalle alalle. Jätä sinetti hetkeksi paikalleen jotta se jäähtyy
hiukan. 
Vähän jäähdyttyään sinetti irtoaa lakasta helpommin. /

When you got enough wax, press the seal on it. Seal will spread the was quite nicely,
even 
if it looks rather small amount. Leave the seal there for a while, so that it cools
down 
a bit. It comes off of the wax easier after it’s cooled down awhile. 

lakka6

Joskus rapatessa roiskuu, sulaa kuumaa lakkaa saattaa pudota muuallekin kuin minne
piti. Älä pyyhi sulaa lakkaa pois, se vain sotkee. Paperista sitä voi olla hankala irrottaa,
mutta liukkailta sileiltä pinnoilta (kuten pöydästä) sen pitäisi jäähdyttyään irrota
kaapimalla. 
Joskus pisaroita voi käyttää koriste-elementtinä, kuten tässä. /

Sometimes wax work can make a mess, hot wax might drop in other places than
intended. 
Don’t wipe hot wax, it only makes a mess. It might be difficult to get off
the paper, but 
it should come off quite easily from smooth surfaces (like table)
after it’s cooled. 
Just scrape it off. Sometimes you can use the drops as
a decoration, like I did here. 

6 Comments

  1. Tämä minun täytyy kyllä näyttää tyttärellekin. Hän nimittäin tuskaili uusimpien sinettilakkaostoksiensa kanssa, koska ne eivät olleet samanlaisia toimivuudeltaan kuin hänen entisensä. Olivat hankalampia sulattaa. Enkä tiedä onko hän koskaan nähnyt tai kuullut noista pelleteistä tai tuosta lusikastakaan. Luulisin tässä olevan hyviä vinkkejä hänelle. Kyllä tulee juhlallista jälkeä kun vielä tuon nauhankin laittaa.

  2. Rhia says:

    Metsäntyttö – Eroja tosiaan on koostumuksessa ja käyttäytymisessä. Itse pidän noista vanhanaikaisista koska siitä tulee kiiltävämpi sinetti mutta niissä on tosiaan tuo lakan syttymisriski olemassa ja myös värjääntyvät nokeen vähän helpommin. Modernit lakat tuntuvat enemmän vahamaisilta pinnaltaan, melkein kuin kynttilältä. Jos sulattaminen on muuten hankalaa niin kannattaa uhrata joku pikkulusikka siihen hommaan. Toi mun lusikka on hommaan tehty minilusikka, mutta en ole kyllä niitä koskaan tuon jälkeen missään nähnyt myynnissä.

  3. Lamar Mendiola says:

    Hello: I have been reading your blog for almost one year. I live in San Antonio, Texas, USA. This is nice entry about wax seals. Most people here in the US use them for decoration rather than for envelopes. I have been in love with these since my early teens. I have a seal that I bought with a stationery set from Avon in the 1970’s and still have it! Since then I have bought more seals but here in the states there is not much of a selection. Thanks for sharing. Lamar Mendiola

    1. Rhia says:

      Lamar Mendiola – It’s nice to hear from you, my “silent” readers so it was lovely that you left a message. I think even here in Finland people rather use seals for decoration now. But it would be great to send (or receive) fancy handwritten letters with proper wax seals and all. I haven’t really done that, but I dream about it. How lovely that you have a vintage wax seal of your own. There’s not that big selection here either.
      Hope you have a lovely weekend coming!

  4. Hehkuvainen says:

    Minulla on samanlainen rasia, jossa säilytän punaista lakkaa ja etunimeni ensimmäisellä kirjaimella varustettua sinettiä. Nyt kun olen rekisteröinyt itselleni vaakunan (kyllä!), haluaisin sinetin omalla vaakunakuvalla. Ehkä jonain päivänä… :)

    1. Rhia says:

      Hehkuvainen – Oma vaakuna! Vau! Kuulostaa kyllä tosi mainiolta ajatukselta oma vaakuna sinetissä. Kannatan ajatusta kyllä!

Comments are closed.